Raamattu 1933/-38 (KR38)

Jaakob lähettää tervehdyksen Israelin kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle 1, kehoittaa kestävyyteen kiusauksissa 2-18 ja ottamaan hiljaisuudella vastaan Jumalan sanan ja tekemään sen mukaan 19-27.

11:1
Joh. 7:35
Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, lähettää tervehdyksen kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle.

21:2
Matt. 5:11-12
Hebr. 12:11
1. Piet. 1:6
Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, 31:3
Room. 5:3
tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. 4 Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset. 51:5
1. Kun. 3:7
Sananl. 2:3-5
Jer. 29:12
Matt. 7:7
Jaak. 5:13
Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. 61:6
Matt. 21:22
Mark. 11:24
Joh. 14:13
Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. 7 Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, 81:8
Jaak. 4:8
kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.

91:9
Jaak. 2:5
Alhainen veli kerskatkoon ylhäisyydestään, 101:10
Job 14:2
Ps. 103:15
Jes. 40:6-7
1. Piet. 1:24
mutta rikas alhaisuudestaan, sillä hän on katoava niinkuin ruohon kukka. 111:11
1. Joh. 2:17
Aurinko nousee helteineen ja kuivaa ruohon, ja sen kukka varisee, ja sen muodon sulous häviää; niin on rikaskin lakastuva retkillänsä.

121:12
Matt. 10:22
2. Tim. 4:7
1. Piet. 3:14
Ilm. 2:10
Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat! 13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. 141:14
Room. 7:7
Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; 151:15
Room. 6:23
kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman. 16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni. 171:17
Joh. 3:27
1. Kor. 4:7
1. Joh. 1:5
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. 181:18
Joh. 1:13
1. Kor. 4:15
1. Piet. 1:23
Ilm. 14:4
Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

191:19
Sananl. 17:27
Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; 20 sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. 211:21
Luuk. 8:11 - 15
Room. 1:16
Room. 13:12
Kol. 3:8
1. Piet. 2:1
Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa. 221:22
Matt. 7:21 - 24
Luuk. 11:28
Room. 2:13
1. Joh. 3:7
Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. 231:23
Matt. 7:26
Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; 24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. 251:25
Joh. 8:31-32
Joh. 13:17
Jaak. 2:12
Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. 261:26
Ps. 39:2
1. Piet. 3:10
Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. 271:27
Job 31:16 - 18
Matt. 25:35
Joh. 17:15
Room. 12:2
Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

2

2 LUKU.

Jaakob neuvoo, ettei saa katsoa henkilöön 1-7, vaan että tulee osoittaa rakkautta kaikkia kohtaan ja noudattaa kaikkia Herran käskyjä 8-13; sekä näyttää, että usko ilman tekoja on kuollut 14-26.

12:1
3. Moos. 19:15
Sananl. 24:23
Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön. 2 Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, 3 ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen", 4 niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita? 52:5
Luuk. 6:20
1. Kor. 1:26
1. Kor. 2:9
Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat? 62:6
1. Kor. 11:22
Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen? 7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?

82:8
3. Moos. 19:18
Matt. 22:39
Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette; 92:9
5. Moos. 1:17
5. Moos. 16:19
mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. 102:10
5. Moos. 27:26
Matt. 5:19
Gal. 3:10
Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. 112:11
2. Moos. 20:13-14
Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja. 122:12
Jaak. 1:25
Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva. 132:13
Matt. 5:7
Matt. 6:15
Matt. 18:35
Matt. 25:45
Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

142:14
Matt. 7:26
Room. 6:1
Gal. 5:6
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? 152:15
Luuk. 3:11
Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla 162:16
1. Joh. 3:17-18
ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? 17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. 18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. 192:19
Mark. 1:24
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. 20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? 212:21
1. Moos. 22:9-10
1. Moos. 22:12
Hebr. 11:17
Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 232:23
1. Moos. 15:6
2. Aik. 20:7
Jes. 41:8
Room. 4:3
ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. 24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. 252:25
Joos. 2:1-15
Joos. 6:17 - 23
Hebr. 11:31
Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? 26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

3

3 LUKU.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sivuston evästekäytännön » Lisää tietoa.[piilota viesti]