57 LUKU.

Jumalattomuus ja siveettömyys yltyy. Hurskaille tulee pelastus.

57¹Vanhurskas hukkuu,

eikä kukaan pane sitä sydämelleen,

hurskaat miehet otetaan pois

kenenkään siitä välittämättä,

sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä.

²

jotka vakaasti vaeltavat,

he saavat levätä kammioissansa.

³

te avionrikkojamiehen ja porttovaimon sikiöt.

⁴Kenellä te iloanne pidätte?

Kenelle avaatte suunne ammolleen

ja kieltä pitkälle pistätte?

Ettekö te ole rikoksen lapsia,

valheen sikiöitä?

⁵

jokaisen vihreän puun alla,

te, jotka teurastatte lapsia laaksoissa,

kallionrotkoissa!

⁶Laakson sileät paadet ovat sinun osasi,

siinä se on, sinun arpasi;

niille sinä olet juomauhrit vuodattanut,

ruokauhrit uhrannut.

Siihenkö minä tyytyisin!

⁷

sinä valmistit vuoteesi;

sinne sinä myös nousit

teurasuhria uhraamaan.

⁸Oven ja pihtipielen taakse

sinä panit omat merkkisi.

Sillä minusta luopuen

sinä paljastit itsesi ja nousit vuoteellesi,

teit sen tilavaksi;

sinä sovit kaupoista heidän kanssaan,

makasit heidän kanssaan mielelläsi,

näit heidän häpynsä.

⁹Sinä kuljit kuninkaan tykö öljyinesi,

runsaine voiteinesi;

sinä lähetit sanansaattajasi kauas,

laskeuduit alas tuonelaan asti.

¹⁰Sinä väsyit matkasi pituudesta,

et kuitenkaan sanonut:

"Turha vaiva!"

Sinä sait elpynyttä voimaa,

sentähden et heikoksi käynyt.

¹¹

etkä minua muistanut, et minusta välittänyt?

Eikö niin: minä olen ollut vaiti aina ikiajoista asti,

ja niin et sinä minua pelkää?

¹²Mutta minä ilmoitan,

mitä on sinun vanhurskautesi ja sinun tekosi;

ne eivät sinua auta.

¹³

auttakoon sinua jumaliesi joukko!

Mutta tuuli vie ne kaikki,

henkäys ottaa ne pois.

Mutta joka minuun turvaa, se perii maan

ja ottaa omaksensa minun pyhän vuoreni.

¹⁴

tasoittakaa tie,

poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä.

¹⁵

jonka asumus on iankaikkinen

ja jonka nimi on Pyhä:

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä

ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki,

että minä virvoittaisin nöyrien hengen

ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

¹⁶

enkä vihastu ainiaaksi;

muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä,

ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

¹⁷

minä vihastuin;

minä löin häntä, kätkin itseni ja olin vihastunut.

Mutta hän luopui minusta

ja kulki oman sydämensä tietä.

¹⁸Minä olen nähnyt hänen tiensä,

mutta minä parannan hänet

ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen

hänelle ja hänen surevillensa.

¹⁹

rauhan, rauhan kaukaisille ja läheisille,

sanoo Herra, ja minä parannan hänet.

²⁰

joka ei voi tyyntyä

ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.

²¹

sanoo minun Jumalani.