Raamattu 1933/-38 (KR38)
23

23 LUKU.

Tyyron hävitys ja elpyminen.

231

23:1
Jer. 47:4
Hes. 26:2
Hes. 27:2
Hes. 28:2
Sak. 9:2
Ennustus Tyyrosta.

Valittakaa, te Tarsiin-laivat,

sillä se on hävitetty talottomaksi, käymättömäksi;

kittiläisten maasta he saivat tämän tiedon.

2Mykistykää, te rantamaan asukkaat!

Siidonin kauppamiehet, merenkulkijat,

täyttivät sinut.

3Ja suuria vesiä kulki Siihorin siemen,

Niilivirran vilja;

se oli Tyyron sato,

ja siitä tuli kansojen kauppatavara.

4Häpeä, Siidon,

sillä näin sanoo meri, meren linnoitus:

"En ole kivuissa ollut, en ole synnyttänyt,

en nuorukaisia kasvattanut, en neitoja vartuttanut".

5Kun tämä kuullaan Egyptissä,

niin vavistaan Tyyron kuulumisia.

6Menkää Tarsiiseen; valittakaa,

te rantamaan asukkaat.

7Onko tämä teidän remuava kaupunkinne,

jonka alku on hamasta muinaisajasta,

jonka jalat kuljettivat sen kauas

muukalaisena asumaan?

8

23:8
Ilm. 18:23
Kuka on tämän päättänyt Tyyron osalle,

kruunujen jakelijan,

jonka kauppamiehet olivat ruhtinaita,

kauppiaat maanmainioita?

9Herra Sebaot on sen päättänyt,

häväistäkseen kaiken koreuden korskan,

saattaakseen kaikki maanmainiot

halveksituiksi.

10Tulvi yli maasi, tytär Tarsis, niinkuin Niilivirta;

ei ole patoa enää.

11Hän on ojentanut kätensä meren yli,

järkyttänyt valtakunnat.

Herra on antanut käskyn Kanaania vastaan,

että sen linnoitukset hävitettäköön.

12Hän sanoo: "Älä enää ilakoitse,

sinä häväisty neitsyt, tytär Siidon.

Nouse, mene kittiläisten maahan;

et sinä sielläkään saa levätä.

13Katso, kaldealaisten maa,

kansa, jota ei ollut enää olemassa,

jonka Assur oli valmistanut erämaan eläimille, —

ne pystyttävät vartiotorninsa,

ne kukistavat sen palatsit, tekevät sen raunioiksi.

14Valittakaa, te Tarsiin-laivat,

sillä hävitetty on teidän linnoituksenne."

15Ja siihen aikaan Tyyro unhotetaan seitsemäksikymmeneksi vuodeksi, jotka ovat kuin saman kuninkaan aikaa. Seitsemänkymmenen vuoden kuluttua käy Tyyron, niinkuin porton laulussa sanotaan:

16"Ota kantele, kierrä kaupunkia,

sinä unhotettu portto;

soita kauniisti, laula vireästi,

että sinut muistettaisiin!"

17Ja seitsemänkymmenen vuoden kuluttua Herra katsoo Tyyron puoleen, ja se pääsee jälleen portonpalkoilleen ja tekee huorin kaikkien maan valtakuntain kanssa, mitä maan päällä on. 18

23:18
Ps. 45:13
Ps. 87:4
Mutta sen voitto ja palkka on oleva Herralle pyhitetty; ei sitä koota eikä talleteta, vaan sen voitto on tuleva niille, jotka Herran edessä asuvat, runsaaksi ravinnoksi ja jaloksi vaatetukseksi.

24

24 LUKU.

Maailman tuomio: Maa rangaistaan asukasten syntien tähden; Herra hallitsee kuninkaana Siionissa.

241

24:1
Miika 7:13
Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi,

mullistaa sen muodon

ja hajottaa sen asukkaat.

2

24:2
Hoos. 4:9
Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin,

niinkuin orjan, niin hänen herransa,

niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä,

niinkuin ostajan, niin myyjän,

niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan,

niinkuin velallisen, niin velkojankin.

3Maa tyhjentämällä tyhjennetään

ja ryöstämällä ryöstetään.

Sillä Herra on tämän sanan puhunut.

4

24:4
Jooel 1:10
Maa murehtii ja lakastuu,

maanpiiri nääntyy ja lakastuu;

kansan ylhäiset maassa nääntyvät.

5Maa on saastunut asukkaittensa alla,

sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt,

hyljänneet iankaikkisen liiton.

6

24:6
Hes. 7:27
Dan. 9:11
Sentähden kirous kalvaa maata,

ja sen asukkaat syystänsä kärsivät;

sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat,

ja vähän jää ihmisiä jäljelle.

7Viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu,

kaikki ilomieliset huokaavat.

8

24:8
Jer. 7:34
Jer. 16:9
Jer. 25:10
Hes. 26:13
Hoos. 2:11
Loppunut on vaskirumpujen riemu,

lakannut remuavaisten melu,

loppunut kanteleitten riemu.

9Ei laulaen viiniä juoda,

väkijuoma käy karvaaksi juojillensa.

10Kukistettu on autio kaupunki,

joka talo teljetty, sisään pääsemätön.

11Viinistä on kaduilla valitus,

kaikki ilo on mennyt mailleen,

riemu maasta paennut.

12Jäljellä on kaupungissa hävitys,

portti on pirstaleiksi lyöty.

13

24:13
Jes. 17:5
Sillä niin on käyvä maan päällä,

kansojen keskuudessa,

kuin öljypuuta karistettaessa,

kuin jälkikorjuussa, viininkorjuun päätyttyä.

14Ne korottavat äänensä ja riemuitsevat,

ne huutavat mereltä päin Herran valtasuuruutta:

15"Sentähden kunnioittakaa Herraa valon mailla,

ja meren saarilla Herran, Israelin Jumalan, nimeä".

16Maan äärestä kuulemme ylistysvirret:

"Ihana on vanhurskaan osa!"

Mutta minä sanon:

"Riutumus, riutumus on minun osani, voi minua:

ryöstäjät ryöstävät,

raastaen ryöstäjät ryöstävät!"

17

24:17
Jer. 48:43
Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi,

sinä maan asukas.

18

24:18
1. Moos. 7:11
Aam. 5:19
Joka pakenee kauhun ääntä,

se putoaa kuoppaan,

ja joka kuopasta nousee,

se puuttuu paulaan.

Sillä korkeuden akkunat aukenevat

ja maan perustukset järkkyvät.

19Maa murskaksi musertuu,

maa halkee ja hajoaa,

maa horjuu ja huojuu.

20Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut,

huojuu niinkuin lehvämaja.

Raskaana painaa sitä sen rikkomus,

se kaatuu eikä enää nouse.

21Sinä päivänä Herra kostaa

korkeuden sotajoukolle korkeudessa

ja maan kuninkaille maan päällä.

22Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan

ja suljetaan vankeuteen;

pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään.

23

24:23
Jes. 13:10
Hes. 32:7
Jooel 2:31
Jooel 3:15
Ja kuu punastuu, ja aurinko häpeää,

sillä Herra Sebaot on kuningas

Siionin vuorella ja Jerusalemissa,

ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus.

25

25 LUKU.

Herran pelastava voima. Pidot Siionin vuorella. Mooabin tuho.

251

25:1
Ps. 63:2
Herra, sinä olet minun Jumalani;

minä kunnioitan sinua, kiitän sinun nimeäsi,

sillä sinä olet tehnyt ihmeitä,

sinun aivoituksesi kaukaisilta päiviltä

ovat todet ja vakaat.

2

25:2
Jes. 26:5
Sillä sinä olet tehnyt kaupungin kiviroukkioksi,

varustetun kaupungin raunioiksi;

muukalaisten linna on kadonnut kaupunkien luvusta,

ei sitä ikinä enää rakenneta.

3Sentähden sinua kunnioittaa väkevä kansa,

väkivaltaisten pakanain kaupunki sinua pelkää.

4

25:4
Jes. 4:6
Jer. 16:19
Sillä sinä olit turvana vaivaiselle,

turvana köyhälle hänen ahdingossansa,

suojana rankkasateelta, varjona helteeltä;

sillä väkivaltaisten kiukku

on kuin rankkasade seinää vastaan.

5Niinkuin helteen kuivassa maassa,

niin sinä vaimensit muukalaisten melun.

Niinkuin helle pilven varjossa

vaipuu väkivaltaisten voittolaulu.

6

25:6
Ps. 22:27
Matt. 22:2
Luuk. 14:16
Ilm. 19:7,9
Ja Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille

tällä vuorella pidot rasvasta, pidot voimaviinistä,

ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä.

7

25:7
Jes. 60:2
2. Kor. 3:15
Ja hän hävittää tällä vuorella verhon,

joka verhoaa kaikki kansat,

ja peiton, joka peittää kaikki kansakunnat.

8

25:8
1. Kor. 15:26,54
2. Tim. 1:10
Ilm. 7:17
Ilm. 21:4
Hän hävittää kuoleman ainiaaksi,

ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta

ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta.

Sillä Herra on puhunut.

9

25:9
Ps. 33:21
Ps. 63:8
Ja sinä päivänä sanotaan:

"Katso, tämä on meidän Jumalamme,

jota me odotimme meitä pelastamaan;

tämä on Herra, jota me odotimme:

iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta,

jonka hän toi".

10Sillä Herran käsi lepää tällä vuorella.

Mutta Mooab tallataan siihen paikkaansa,

niinkuin oljet tallautuvat lantaveteen.

11Ja hän haroo siinä käsiään,

niinkuin uija haroo uidessansa,

mutta Herra painaa alas hänen ylpeytensä

ynnä hänen kättensä rimpuilut.

12

25:12
Jes. 26:5
Sinun korkeitten muuriesi varustukset

hän kukistaa, painaa alas,

syöksee maahan, tomuun asti.