17 LUKU.

Damaskon ja Efraimin perikato. Kansojen pauhina.

17¹

Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta

ja luhistuu raunioiksi.

²Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit,

karjalaumojen haltuun;

ne lepäävät siellä,

kenenkään peloittelematta.

³

ja Damaskolta kuninkuus

ja Aramista jäännöskin:

niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian,

sanoo Herra Sebaot.

⁴Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy,

ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.

⁵

ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä,

käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa

Refaimin tasangolla.

⁶Se siinä jää jälkikorjuuta,

mikä öljypuuta karistettaessa:

pari, kolme marjaa korkealle latvaan,

neljä, viisi hedelmäpuun oksiin,

sanoo Herra, Israelin Jumala.

⁷Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa,

ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään,

⁸eikä hän luo katsettaan alttareihin,

omain kättensä tekoon,

eikä katso niihin, mitä hänen sormensa ovat tehneet,

ei asera-karsikkoihin, ei auringonpatsaisiin.

⁹Sinä päivänä ovat hänen linnakaupunkinsa

niinkuin autiopaikat metsissä ja kukkuloilla,

jotka jätettiin autioiksi israelilaisten tullessa,

ja maa muuttuu erämaaksi.

¹⁰Sillä sinä unhotit pelastuksesi Jumalan

etkä muistanut suojakalliotasi.

Sentähden sinä istutat ihania istutuksia

ja kylvät vieraita viiniköynnöksiä;

¹¹istuttamispäivänä sinä saat ne isonemaan,

ja aamulla saat kylvösi kukoistamaan —

mutta poissa on sato sairauden päivänä,

ja parantumaton on kipu.

¹²

ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa,

ja kansakuntien kohinaa —

ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!

¹³

niinkuin suuret vedet kohisevat,

mutta hän nuhtelee niitä,

ja ne pakenevat kauas;

ne karkoitetaan

niinkuin akanat tuulessa vuorilla,

niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.

¹⁴

aamun tullen ei heitä enää ole.

Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa.