Raamattu 1933/-38 (KR38)
2

2 LUKU.

Paavali ei tulollaan tahdo saattaa murhetta korinttolaisille, joita hän suuresti rakastaa 1-4; hän kehottaa heitä osoittamaan rakkautta eräälle katuvalle synnintekijälle 5-11, kertoo, kuinka hän levottomana, kun ei tavannut Tiitusta Trooaassa, lähti Makedoniaan 12, 13, sekä kiittää Jumalaa, joka antaa evankeliumin voittoisasti levitä 14-17.

21Olin nimittäin mielessäni päättänyt, etten tullessani teidän tykönne taas toisi murhetta mukanani. 2

2:2
2. Kor. 7:8
Sillä jos minä saatan teidät murheellisiksi, niin eihän minua voi saada iloiseksi kukaan muu kuin se, jonka minä olen murheelliseksi saattanut. 3
2:3
2. Kor. 12:21
Ja juuri sen minä kirjoitin sitä varten, etten tullessani saisi murhetta niistä, joista minun piti saada iloa, koska minulla on teihin kaikkiin se luottamus, että minun iloni on kaikkien teidän ilonne. 4
2:4
Ap. t. 20:31
2. Kor. 7:9
Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille monin kyynelin, en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin.

5

2:5
1. Kor. 5:1-5
Mutta jos eräs on tuottanut murhetta, ei hän ole tuottanut murhetta minulle, vaan teille kaikille, jossakin määrin, etten liikaa sanoisi. 6Semmoiselle riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut; 7
2:7
Luuk. 17:3
niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen. 8
2:8
1. Kor. 16:14
Sentähden minä kehoitan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan; 9
2:9
2. Kor. 7:15
sillä sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset. 10Mutta kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut — jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa — sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä, 11
2:11
Luuk. 22:31
ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.

12

2:12
Ap. t. 14:27
Ap. t. 16:8
1. Kor. 16:9
Tultuani Trooaaseen julistamaan Kristuksen evankeliumia avautui minulle ovi työhön Herrassa, 13
2:13
Ap. t. 20:1
2. Kor. 7:5-6
mutta minä en saanut lepoa hengessäni, kun en tavannut Tiitusta, veljeäni. Sentähden sanoin heille jäähyväiset ja lähdin Makedoniaan.

14

2:14
1. Kor. 15:57
Kol. 1:25,27
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! 15
2:15
1. Kor. 1:18
2. Kor. 4:3
Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: 16
2:16
Luuk. 2:34
1. Piet. 2:7-8
näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen? 17
2:17
2. Kor. 1:12
2. Kor. 4:2
1. Tess. 2:3,5
2. Tim. 2:15
1. Piet. 4:11
Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.