Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
7

Sakonan vallašta piäšömini

71Vellet, työ tunnetta Sakonan ta tiijättä, jotta Sakonalla on valta ihmiseh, kuni hiän eläy. 2Sakona šitou miehellä olijan naisen ukkoh, kuni ukko on elošša. Ka kun ukko kuollou, naini piäšöy šiitä Sakonan käšyštä, mi šito hänet ukkoh. 3Kun naini männöy ukon elyässä toisella miehellä, hiän on huoruiččija. Ukon kuoltuo hiän ei ole enämpi tuon Sakonan käšyn vallašša. Hiän ei huoruiče, kun männöy toisella miehellä. 4Šamoin työki, vellet. Hristossan kuollešša työ Hänen runkon ošina kuolija Hänen kera ta piäsijä Sakonan vallašta. Nyt työ kuulutta toisella, Hänellä, kenet on noššatettu kuollehista. Nyt meistä on hyötyö Jumalalla. 5Konša myö vielä elimä oman riähkähisen luonnon vallašša, miän runkošša touhuttih Sakonan noššattamat riähkähiset himot. Tämmösen elämän loppuna on kuoloma. 6Ka nyt myö piäsimä eris Sakonašta, kuolima pois šiitä, mi piti meitä vallaššah. Nyt myö sluušimma Jumalalla uuteh luatuh, Henken juohattamina, emmä entiseh luatuh, niin kuin käšköy Sakona.

Sakona ta riähkä

7Mitäpä nyt šanomma? Onko Sakona šama kuin riähkä? Ei šuinki. Ka vašta Sakonan kautti mie šain tietyä, mi on riähkä. Pahoista himoista mie en ois tietän, kun Sakona ei ois šanon: «Elä himottele». 8Tämän Sakonan käšyn kautti riähkä noššatti miušša erimoisie pahoja himoja. Kun Sakonua ei ois, riähkä ois kuollut. 9Ennein mie elin ilmain Sakonua. Kun opaššuin tuntomah Sakonan käšyt, riähkä eleyty 10ta mie kuolin. Näin käšky, kumpasen piti antua elämä, toi miula šurman. 11Riähkä šai Sakonan käšyštä alun, petti milma šen käšyn avulla ta šurmasi miut. 12Kuitenki Sakona iče on pyhä, ta käšky on pyhä, oikie ta hyvä.

13Toiko nyt hyvä miula šurman? Ei šuinki, kun riähkä. Riähkä še toi miula hyvän avulla šurman, jotta näkyis, mimmoni še riähkä tosissah on. Näin Sakonan käšky luati riähän entistäki pahemmakši.

14Myö tiijämmä, jotta Sakona on henkellini. Ka mie še olen muallini ihmini, riähän orjakši myöty. 15En malta omie ruatojani. Mie niät en rua šitä, mitä tahon, a ruan šitä, mitä vihuan. 16Ta kun kerran ruan šitä, mitä en taho, niin myönnän, jotta Sakona on hyvä. 17Oikieštah mie en iče rua šitä, mitä ruan, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä. 18Hyvin tiijän, jotta ei miušša, tarkotan miun riähkähiseššä ihmisluonnošša, ole mitänä hyvyä. Tahtosin kyllä ruatua hyvyä, no en šuata. 19En rua šitä hyvyä, mitä tahon, vain šitä pahua, mitä en taho. 20Ka kun ruan šitä, mitä en taho, enämpi en rua šitä mie iče, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä.

21Mie niän, jotta milma halliččou tämmöni sakona: kun tahon ruatua hyvyä, paha on jo šiinä vuottamašša. 22Šiämeššäni mie ilomielin yhyn Jumalan sakonah, 23a runkoššani niän toisen sakonan, riähän sakonan. Še šotiu šitä sakonua vaštah, kumpasen miun järki näköy hyväkši. Tämä riähän sakona pitäy milma rauvoissah. 24Voi milma ihmisrukkua! Ken piäštäy miut täštä kuoloman runkošta? 25Mie kiitän Jumalua miän Hospotin Iisussan Hristossan tähen. No tämmöni mie olen: miun šytän yhtyy Jumalan sakonah, ka miun riähkähini luonto riähän sakonah.

8

Pyhä Henki antau uuvven elämän

81Niin jotta niitä ei enämpi suutita uatuh, ket ollah Iisussašša Hristossašša. Hyö ei enyä eletä oman riähkähisen luonnon vallašša, kun Henken juohattamina. 2Niätšen Pyhä Henki, mi antau elämän Hristossan Iisussan omilla, piäšti miut riähän ta šurman vallašta. 3Jumala ruato šen, mitä Sakona ei voinun, šentäh kun še oli ihmisen riähkähisen luonnon takie voimatoin. Jumala työnsi tänne oman Pojan riähkähisen ihmisen moisena uhriksi riähäštä. Näin Jumala suuti Ihmiseššä ihmisien riähän. 4Šen Hiän ruato, jotta myö, ket elämmä Henken emmäkä oman riähkähisen luonnon vallašša, eläsimä Sakonan vuatimua Jumalalla kelpuajua elämyä. 5Ken eläy riähkähisen luonnon vallašša, šillä on šen luonnon mukaset himot. Henken mukah eläjän ihmisen himot ollah Henken mukaset. 6Riähkähisen luonnon himot tuuvvah kuoloma, Henken juohattama ihmini šuau elämän ta rauhan. 7Riähkähisen luonnon himot šojitah Jumalua vaštah, šentäh kun ne ei taivuta Jumalan sakonah, eikä ne voijakana taipuo. 8Ne, ket eletäh riähkähisen luonnon mukah, ei voija olla Jumalalla mieleh.

9Ka työ še että elä riähkähisen luonnon mukah, vain Henken juohattamina, kun Jumalan Henki elänöy teissä. A še, kellä ei ole Hristossan Henkie, ei ole Hänen oma. 10Kun Hristossa ollou teissä, tiän runko on kuollun riähän tähen, a tiän henki eläy, šentäh kun Jumala hyväkšyy tiät omikseh. 11Jumala noššatti Hristossan kuollehista. Ta kun kerran Hänen Henki eläy teissä, niin Hiän elävyttäy tiänki kuolovaiset runkot tällä Henkelläh.

12Ka niin, vellet, myö emmä ole velašša omalla riähkähisellä luonnolla. Šentäh miän ei tarviče elyä šen tahon mukah. 13Kun elänettä riähkähisen luonnon mukah, työ kuoletta. Kun Henken avulla luatinetta lopun tiän riähkähisillä ruatoloilla, työ šuatta elyä. 14Kaikki ne, ketä Jumalan Henki juohattau, ollah Jumalan lapšie. 15Työ että šuanun orjan henkie, mi panis tiät tuaš varajamah. A työ šaita Henken, kumpani luatiu meistä Jumalan lapšie. Šen Henken vallašša myö karjumma Jumalalla: «Avva! Tuatto!» 16Še Henki Iče tovistau yheššä miän henken kera, jotta olemma Jumalan lapšie. 17Ta kun kerran olemma lapšie, niin olemma perillisieki, Jumalan perillisie yheššä Hristossan kera. Ta kun kerran käršimmä yheššä Hristossan kera, niin Hänen kera šuamma ni šaman jumalallisen valon.

Jumalallisen valon šuajat

18Mie olen šitä mieltä, jotta tämän nykysen ajan muokat ollah mitättömät šen jumalallisen valon rinnalla, mi vielä tulou näkyvih meissä. 19Kaikki, mitä Jumala on luatin, šuurella innolla vuottau Jumalan lapšien jiäviytymistä. 20Kaiken Jumalan luajitun ošana on katomini. Še ei tapahu heijän omašta tahošta, vain Jumalan tahošta, kumpani heilä šemmosen ošan anto. Kaikella Jumalan luajitulla on kuitenki toivo 21piäššä katomisen vallašta Jumalan lapšien valoh ta valtah. 22Myö tiijämmä, jotta kaikki Jumalan luajittu aina vain ohkau ta muokkautuu niin kuin naini lapšenšuantitušissa. 23Eikä yksistäh kaikki Jumalan luajittu ohka, kun myö niise, kumpasilla on annettu Pyhä Henki tovissukšena uuvvešta elämäštä. Myö ohkamma, kun vuotamma Jumalan lapšekši piäšömistä, miän runkon piäštämistä katomisen vallašta. 24Miät on pelaššettu, še on miän varma toivo. Vain kun toivo ollou jo täyttyn, še enämpi ei ole toivo. Ken toivou šitä, min jo näköy! 25Ka kun toivomma šitä, mitä emmä niä, myö vuotammaki šitä lujina.

26Henki niise auttau meitä, kumpaset olemma heikkoja. Myö kun emmä tiijä, mitä miän pitäis molie ta mitein moliutuo. Ka Henki iče moliutuu miän ieštä šanattomin henkähykšin. 27Ta Jumala, kumpani tuntou kaikki šytämet, tietäy mitä Henki tahtou. Henki niätšen moliutuu Jumalan tahon mukah pyhien puolešta.

28Myö tiijämmä, jotta kaikki koituu niijen parahakši, ket tykätäh Jumalua. Oman tahtoh mukah Jumala kučču hiät omikseh. 29Ne, ketä Hiän oli ieltäpäin valinnun, Hiän jo ieltäpäin erotti tulomah oman Poikah moisiksi. Näin Hänen Poika on enšimmäini lapši šuurešša vellešjoukošša. 30Ne, ketä Jumala ieltäpäin erotti olomah oman Poikah moisie, Hiän ni kučču. Ta ne, ketä Hiän kučču, Hiän ni luati Ičelläh kelpuaviksi. Kenet Hiän luati Ičelläh kelpuaviksi, niillä Hiän ni anto jumalallisen valon.

Jumala tykkyäy meitä

31Mitä voimma täštä tuumaija? Kun Jumala on miän puolella, ken voit olla meitä vaštah? 32Hiän ei šiäštän omua Poikua, vain anto Hänet kuolomah kaikkien miän puolešta. Eikö Hiän šilloin lahjottais Pojan kera meilä kaikkie muutaki? 33Ken voit viärittyä Jumalan valittuja? Yksistäh Jumala voit, ka Hiän vet on luatin miät Ičelläh kelpuaviksi! 34Ken voit suutie miät uatuh? Yksistäh Hristossa Iisussa voit! Ka Hiän kuoli miän puolešta ta vieläi enämmän: Hänet noššatettih kuollehista, Hiän istuu Jumalan oikiella puolella ta moliutuu miän puolešta! 35Mi voit erottua miät Jumalašta, kumpani tykkyäy meitä? Tuškako vain ahissuš, ajelutko vain nälkä vain alaččomuš, hätäkö vain miekka? 36Pyhissä Kirjutukšissa šanotah näin:

– Šiun tähen meitä šurmatah joka päivä,

meitä pietäh kuin isettäväkši tuotuja lampahie.

37Kaikissa näissä ahissukšissa meilä antau täyven voiton Hiän, ken meitä tykkyäy. 38Mie olen varma šiitä, jotta mikänä ei voi erottua meitä Jumalašta, kumpani meitä tykkyäy: ei kuoloma eikä elämä, ei anhelit, ei näkymättömät halliččijat, ei mikänä nykyni eikä mikänä tulija, eikä mitkänä muut voimat, 39ei korkevuš eikä šyvyš. Missänä ei ole mitänä, mi vois erottua meitä Jumalan tykkyämiseštä, mi tuli näkyvih Hristossašša Iisussašša, miän Hospotissa.

9

Israeli ta Jumalan lupaukšet

91Šanon teilä Hristossan nimeššä, jotta pakajan totta. Miun omahenki tovistau yheššä Pyhän Henken kera, jotta en valehtele. 2Miula on šiämeššä šuuri apie ta loppumatoin tuška. 3Tahtosin parempi iče olla kirottu ta erotettu Hristossašta, kun še vain auttais miun vellijä, miun omua rahvašta. 4Hyö ollah israelilaisie, kumpaset Jumala otti omiksi lapšiksi ta anto heilä jumalallisen valon. Heijän kera Hiän luati šopimukšet, heilä Hiän anto Sakonan, jumalansluušpan ta lupaukšet. 5Heijän ollah kantatuatot. Heistä Hristossa on lähtösin ihmisenä, Hiän, ken on kaikkie ylempänä, ilmasen ijän kiitetty Jumala. Amin!

6Tämä ei tarkota šitä, jotta Jumalan šana ois männyn tyhjäh. Niätšen ei kaikki israelilaiset kuuluta tosi Israelih, 7eikä kaikki Aprahamin jälkiläiset olla oikeita Aprahamin lapšie. Šanohan Jumala Aprahamilla: «Vain Issakan jälkiläisie šanotah šiun lapšiksi». 8Tämä merkiččöy šitä, jotta ei kaikki Aprahamin jälkiläiset olla Jumalan lapšie, vain šemmoset jälkiläiset, kumpaset on šynnytty Jumalan lupaukšen voimašta. 9Ta še lupauš oli tämmöni: «Enši vuotena šamah aikah tulen šiun luo, ta šilloin šiun naisella Sarralla on poika». 10Eikä täššä ole vielä kaikki. Revekka šai kakši poikua yheštä mieheštä, miän kantatuatošta Issakašta. 11-12Jo ennein kuin pojat oli šynnytty, ennein kuin hyö oli ruattu mitänih hyvyä tahi pahua, Jumala šano Revekalla: «Vanhempi poika paššuau nuorempua». Näin Jumala omašta tahoštah valičči nuoremman, kumpasen oli kuččun. Valinta ei riipu ihmisen ruatoloista, vain valiččijan tahošta. 13Šanouhan Jumala Pyhissä Kirjutukšissa Revekan pojista: «Juakkuo Mie tykkäsin, a Isavua vihasin».

14Mitä myö täh šanomma? Onko Jumala viärämielini? Ei šuinki. 15Moisseilla Hiän šano: «Mie armahan, ketä tahon, ta ketä tahon šaleija, šitä šaleičen». 16Niämmä, jotta kaikki rippuu Jumalašta, kumpani armahtau, eikä šiitä, mitä ihmini tahtou tahi mahtau. 17Pyhissä Kirjutukšissa Jumala šanou faraonilla näin: «Mie šentäh noššin šiut čuariksi, jotta šiun kautti voisin näyttyä voimani ta jotta Miun nimeštä šaneltais koko muailmašša». 18Niin jotta Jumala armahtau, ketä tahtou, ta koventau šytämen, keltä tahtou.

Jumalan viha ta armo

19Šie šuatat nyt kyšyö: «Mintäh Jumala šilloin moittiu ihmisie? Eihän kenkänä voi vaššuštua Hänen tahtuo.» 20Kenpä šie olet, ihmisrukka, kiistämäh Jumalan kera? Šanouko šaviaštie omalla luatijalla: «Mintäh luajit miušta tämmösen?» 21Eikö aštienluatijalla ole valtua luatie šamašta šavešta yksi aštie pruasniekkua vaššen, a toini arkena piettäväkši? 22Niin Jumalaki ruato, jotta näyttyä oma viha ta oma voima. Käršivällisešti Hiän kuitenki šieti vihan ašteita, mit on suutittu hävitettäviksi. 23Näin Hiän ruato, jotta vois näyttyä, mitein šuuren kunnivon antau niillä ašteilla, kumpasie Hiän armahtau ta kumpaset Hiän valmisti jumalallista valuo varoin. 24Tämmösiksi armon-ašteiksi Jumala on kuččun miät, ollemmapa jevreilöitä tahi muih kanšoih kuulujie. 25Osijan kirjašša Hiän šanou ei-jevreilöistä näin:

– Mie šanon omakši kanšakšeni šitä kanšua,

mi ei ollun Miun,

ta armahakšeni šitä, ketä en armaštan.

26Ta šiinä šamašša kohen, missä heilä šanottih:

«Työ että ole Miun kanša»,

heitä ruvetah šanomah elävän Jumalan lapšiksi.

27Ka Israelista Isaija karjahtau näin: «Vaikka Israelin rahvašta ois niin äijän kuin hiekkua meren rannalla, pelaštuu šiitä vain pieni jiännöš. 28Hospoti niät on oikiemielini, ta Hiän täyttäy oman šanan muan piällä ruttoh ta loppuh šuate. Hospotin šana on varma, Hiän täyttäy šen muan piällä.» 29Tätä šamua Isaija einušti, kun šano:

– Kun Hospoti Savaof ei ois šiäštän muutomie meistä,

myö oisima hävinnyn niin kuin Sodomi,

meilä ois käynyn kuin Gomorran eläjillä.

Israelilaisetki pelaššutah vain ušon kautti

30Mitä tämä merkiččöy? Ušon tähen Jumala hyväkšyy ei-jevreit, kumpaset ei staraitu kelvata Hänellä. 31A Israeli, kumpani staraičči kelvata Jumalalla Sakonua täyttämällä, ei kelvannun. 32Mintäh ei? Šentäh kun še ei uškon Hristossah, vain luotti omih ruatoloih. Israelilaiset kompaššuttih šiih kiveh, 33kumpasešta on šanottu Pyhissä Kirjutukšissa:

– Mie pissytän Siijonih kiven,

kumpaseh hyö kompaššutah,

kallivon, kumpaseh hyö šattauvutah.

A ken Häneh uškou, še ei jouvu häpieh.