Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
5

Myö pelaššumma Iisussan Hristossan Veren kautti

51Kun nyt Jumala hyväkšy miät, kumpaset ušomma, niin meilä on rauha Jumalan kera miän Hospotin Iisussan Hristossan kautti. 2Kun ušomma Hristossah, myö piäšemmä armollisen Jumalan luo, ta Hänen armošša myö nyt elämmäki. Myö olemma hyvillänä šiitä toivošta, jotta piäšemmä Jumalan taivahalliseh valoh. 3Ta vieläi muokista olemma mielissäh, šentäh kun tiijämmä, jotta muokat kašvatetah keštämistä, 4keštämini lujittau ihmisen luontuo ta luja luonto antau toivon. 5Eikä tämä toivo ole tyhjä, šentäh kun Jumala on antan meilä Pyhän Henken, ta Pyhä Henki täytti miän šytämet Jumalan tykkyämisellä.

6Kun myö olima vielä avuttomat, Hristossa kuoli Jumalan valiččomah aikah jumalattomien puolešta. 7Ollouko ketänä, ken tahtois kuolla kunnon ihmisen puolešta; hyvän ihmisen puolešta vielä voiski antua oman henken. 8Kuitenki Hristossa kuoli miän puolešta, konša myö olima vielä riähkähisie. Näin Jumala näytti, mitein Hiän meitä armaštau. 9Kun Hristossa omalla Verellä šai miät Jumalalla kelpuaviksi, niin šitä varmemmin Hiän pelaštau miät tulijašta vihašta. 10Kun kerran Jumalan Pojan kuoloma šovitti miät Jumalan kera, konša vielä olima Hänen vihollisie, niin tietyšti nyt Jumalan Pojan elämä pelaštau miät, kun šovinto on šuatu. 11Eikä täššä ole vielä kaikki. Myö šuamma kiittyä Jumalua miän Hospotista Iisussašta Hristossašta, kumpasen avulla piäsimä šopuh Jumalan kera.

Aatami ta Hristossa

12Yhen ainuon ihmisen, Aatamin, kautti muailmah tuli riähkä ta riähän kera kuoloma. Šiitä kuoloma tuli kaikkien ihmisien ošakši, šentäh kun kaikin on luajittu riähkyä. 13Tietyšti riähkä oli muailmašša jo ennein kuin Jumala anto Moissein kautti Sakonan. No konša Sakonua ei vielä ollun, niin šilloin riähäštä ei pietty lukuo. 14Kuolomalla oli kuitenki Aatamin ajašta Moissein aikah šuate valta kaikkih ihmisih, niihki, ket ei Aatamin tapah rikottu Jumalan käškyö. Näin Aatami vaikutti kaikkih, niin kuin myöhempäh tulija Hristossaki vaikutti kaikkih.

15Kuitenki pahanruannan ta Jumalan armon välillä on ero. Yhen ainuon ihmisen, Aatamin, pahanruanta toi monilla kuoloman. Jumalan armo ta Hänen lahja on kuitenki äijyä šuurempi. Yhen ainuon ihmisen, Iisussan Hristossan, armon takie Jumalan lahja tuli monien ošakši. 16Kuitenki yhen ihmisen riähän ta Jumalan lahjan välillä on ero. Yhen ihmisen riähän takie tuli suutu, ta suutun piätökšenä kuoloma. A Jumalan armon tähen monet ihmiset, vaikka hyö onki ruattu äijän pahua, kelvatah Jumalalla. 17Kuoloma piäsi halliččomah muailmašša yhen Ihmisen riähän takie. Ka äijyä varmemmin ne, ket šuahah ošakšeh šen šuuren armon ta lahjan, jotta kelvatah Jumalalla, ruvetah elämäh ta halliččomah yhen ihmisen, Iisussan Hristossan, tähen. 18Niin jotta yhen ihmisen pahanruanta toi kaikilla kuoloman. Šamoin Yhen Ihmisen hyvän ruavon takie kaikki ihmiset kelvatah Jumalalla ta heilä annetah elämä. 19Kun yksi ihmini oli tottelomatoin, monista tuli riähkähisie. No a kun Yksi totteli, monista tuli Jumalalla kelpuavie. 20Sakona tuli muailmah šitä varoin, jotta ihmiset šen kautti nähtäis, mitein šuurie riähkähisie hyö ollah. Ka missä riähkä kašvo šuurekši, šielä Jumalan armo kašvo vieläki šuuremmakši. 21Niin kuin riähkä halličči ta vei kuolomah, šamoin Jumalan armo halliččou ta viey ilmasenikuseh elämäh, šentäh kun miän Hospoti Iisussa Hristossa luati miät Jumalalla kelpuaviksi.

6

Riähätöin elämä Hristossašša

61Mitä myö täh šanomma? Pitäiskö miän iellähki elyä riähäššä, jotta Jumalan armo tulis šuuremmakši? Ei tietyšti. 2Kun kerran myö kuolima riähän vallašta, niin mitein voisima ielläh elyä riähäššä? 3Työhän tiijättä, jotta miät kaikki, ket on kaššannašša yhissetty Hristossah Iisussah, on Hänen kuolomah yhissetty. 4Näin myö kaššannan kautti kuolima ta miät hauvattih yheššä Hristossan kera. Ta niin kuin Tuatto šuurella voimallah noššatti Hristossan kuollehista, šamoin myöki voimma elyä uutta elämyä. 5Kun kerran yhenmoini kuoloma on yhistän miät Hristossah, niin yhenmoini kuollehista noušominiki yhistäy miät Häneh.

6Tiijämmä, jotta miän «vanha mie» on yheššä Hristossan kera ristihnuaklittu, jotta tämä riähkähini runko mänettäis vallan emmäkä myö enämpi ois riähän orjie. 7Niätšen ken on kuollun, še on piäššyn riähän vallašta. 8Kun kerran olemma kuollun Hristossan kera, niin ušomma, jotta šuamma elyäki Hänen kera. 9Myö tiijämmä, jotta kun kerran Hristossa on noššatettu kuollehista, Hiän ei enämpi kuole. Šurmalla ei ole enämpi valtua Häneh. 10Kun Hristossa kuoli, Hiän kuoli riähän vallašta kerralla kaikiksi ajoiksi. Kun Hiän nyt eläy, Hiän eläy Jumalalla. 11Työ niise ajatelkua ičeštänä, jotta oletta kuollun riähän vallašta ta elättä Jumalalla Hristossan Iisussan, miän Hospotin omina.

12Riähkä ei šua hallita tiän kuolovaisešša runkošša, niin jotta työ tottelisija šen himoja. 13Elkyä antakkua tiän runkon ošie riähän orjiksi ruatamah pahua! Kun kerran nyt šiirtyjä kuolomašta elämäh, antakkua iččenä Jumalalla. Antakkua iččenä kokonah Hänen käyttöh ruatamah oikeita ruatoja! 14Riähkä ei enämpi ole tiän isäntä, šentäh kun työ että ole Sakonan vallan alla, vain Jumalan armon alla.

Riähän vallašta pelaššukšeh

15Mitäpä nyt? Šuammako luatie riähkyä, kun kerran emmä elä Sakonan vallan alla, vain Jumalan armon alla? Emmä šuinki! 16Työ tiijättä, jotta oletta šen isännän orjie, ketä oletta ruvennun tottelomah. Voitta olla riähän orjie, ka še viey kuolomah. Tahi voitta totella Jumalua, ta niin kelpuatta Hänellä. 17Työ olija riähän orjie. Ka Jumalalla passipo, jotta työ nyt täyveštä šytämeštä totteletta šitä opaššušta, mitä oletta šuanun. 18Oletta piäššyn riähän vallašta ta nyt oletta Hristossan vallan alla jotta ruatua šitä, mi on oikein. 19Mie pakajan täššä jokapäiväsen elämän kielellä, jotta voisija malttua milma. Ennein työ olija kaiken pakanan ta pahan käškyläisie, ta niin työ šaita aikah pahua. Antakkua nyt tiän runko oikien elämän käškyläisekši elämäh pyhyä elämyä.

20Konša olija riähän orjie, että voinun ruatua šitä, mi on oikein. 21Mitä hyötyö teilä šiitä oli? Šiitä tuli šemmoista, mi on nyt teilä huikieta. Tuommosen elämän loppuna on kuoloma. 22A nyt työ oletta piäššyn riähän vallašta ta teistä tuli Jumalan käškyläisie. Työ elättä pyhyä elämyä ta lopukši šuatta ilmasenikusen elämän. 23Riähän palkka on kuoloma, ka Jumala antau lahjakši ilmasenikusen elämän niillä, ken on Hristossašša Iisussašša, miän Hospotissa.

7

Sakonan vallašta piäšömini

71Vellet, työ tunnetta Sakonan ta tiijättä, jotta Sakonalla on valta ihmiseh, kuni hiän eläy. 2Sakona šitou miehellä olijan naisen ukkoh, kuni ukko on elošša. Ka kun ukko kuollou, naini piäšöy šiitä Sakonan käšyštä, mi šito hänet ukkoh. 3Kun naini männöy ukon elyässä toisella miehellä, hiän on huoruiččija. Ukon kuoltuo hiän ei ole enämpi tuon Sakonan käšyn vallašša. Hiän ei huoruiče, kun männöy toisella miehellä. 4Šamoin työki, vellet. Hristossan kuollešša työ Hänen runkon ošina kuolija Hänen kera ta piäsijä Sakonan vallašta. Nyt työ kuulutta toisella, Hänellä, kenet on noššatettu kuollehista. Nyt meistä on hyötyö Jumalalla. 5Konša myö vielä elimä oman riähkähisen luonnon vallašša, miän runkošša touhuttih Sakonan noššattamat riähkähiset himot. Tämmösen elämän loppuna on kuoloma. 6Ka nyt myö piäsimä eris Sakonašta, kuolima pois šiitä, mi piti meitä vallaššah. Nyt myö sluušimma Jumalalla uuteh luatuh, Henken juohattamina, emmä entiseh luatuh, niin kuin käšköy Sakona.

Sakona ta riähkä

7Mitäpä nyt šanomma? Onko Sakona šama kuin riähkä? Ei šuinki. Ka vašta Sakonan kautti mie šain tietyä, mi on riähkä. Pahoista himoista mie en ois tietän, kun Sakona ei ois šanon: «Elä himottele». 8Tämän Sakonan käšyn kautti riähkä noššatti miušša erimoisie pahoja himoja. Kun Sakonua ei ois, riähkä ois kuollut. 9Ennein mie elin ilmain Sakonua. Kun opaššuin tuntomah Sakonan käšyt, riähkä eleyty 10ta mie kuolin. Näin käšky, kumpasen piti antua elämä, toi miula šurman. 11Riähkä šai Sakonan käšyštä alun, petti milma šen käšyn avulla ta šurmasi miut. 12Kuitenki Sakona iče on pyhä, ta käšky on pyhä, oikie ta hyvä.

13Toiko nyt hyvä miula šurman? Ei šuinki, kun riähkä. Riähkä še toi miula hyvän avulla šurman, jotta näkyis, mimmoni še riähkä tosissah on. Näin Sakonan käšky luati riähän entistäki pahemmakši.

14Myö tiijämmä, jotta Sakona on henkellini. Ka mie še olen muallini ihmini, riähän orjakši myöty. 15En malta omie ruatojani. Mie niät en rua šitä, mitä tahon, a ruan šitä, mitä vihuan. 16Ta kun kerran ruan šitä, mitä en taho, niin myönnän, jotta Sakona on hyvä. 17Oikieštah mie en iče rua šitä, mitä ruan, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä. 18Hyvin tiijän, jotta ei miušša, tarkotan miun riähkähiseššä ihmisluonnošša, ole mitänä hyvyä. Tahtosin kyllä ruatua hyvyä, no en šuata. 19En rua šitä hyvyä, mitä tahon, vain šitä pahua, mitä en taho. 20Ka kun ruan šitä, mitä en taho, enämpi en rua šitä mie iče, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä.

21Mie niän, jotta milma halliččou tämmöni sakona: kun tahon ruatua hyvyä, paha on jo šiinä vuottamašša. 22Šiämeššäni mie ilomielin yhyn Jumalan sakonah, 23a runkoššani niän toisen sakonan, riähän sakonan. Še šotiu šitä sakonua vaštah, kumpasen miun järki näköy hyväkši. Tämä riähän sakona pitäy milma rauvoissah. 24Voi milma ihmisrukkua! Ken piäštäy miut täštä kuoloman runkošta? 25Mie kiitän Jumalua miän Hospotin Iisussan Hristossan tähen. No tämmöni mie olen: miun šytän yhtyy Jumalan sakonah, ka miun riähkähini luonto riähän sakonah.