Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
4

Aprahamin uško

41Mitä myö voimma šanuo Aprahamista, miän rahvahan kantatuatošta? Mitein hänellä kävi? 2Kun Aprahami lienöy kelvannun Jumalalla omien ruatojen tähen, hiän voit olla ylpienä, vain ei kuitenki Jumalan ieššä. 3Vet Pyhät Kirjutukšet šanotah näin: «Aprahami uško Jumalan lupaukšeh, ta šentäh hiän kelpasi Jumalalla». 4Ruatajalla makšetah palkka ruatojen mukah, eikä armošta. 5Kun kellä ei olle hyvie ruatoja, no hiän uškou Jumalah, niin šemmoni ihmini kelpuau Jumalalla ušon takie. Jumala še luatiu jumalattoman Ičelläh kelpuavakši. 6Tätä šamua pakajau čuari Tuavitta, konša šanou ošakkahakši šemmoista ihmistä, kumpani kelpuau Jumalalla ruatoloih kaččomatta. Hiän šanou näin:

7– Ošakkahat ollah ne, kenen pahat ruavot on prostittu

ta kenen riähät on katettu.

8Ošakaš on še ihmini, kumpasen riähkie Hospoti

ei pie luvušša.

9Onko tämä hyvä oša tarkotettu yksistäh laitaleikatuilla vain laitaleikkuamattomilla niise? Pyhistä Kirjutukšista myö lukima: «Aprahami kelpasi Jumalalla ušon takie». 10Konša še oli? Oliko Aprahami šilloin laitaleikattu? Ei ollun, hiän oli vielä laitaleikkuamatoin. 11Kun hiän jälešti šai laitaleikkaukšen, še oli merkkinä šiitä, jotta jo ennein šitä Jumala hyväkšy hänet ušon tähen. Näin Aprahamista tuli kaikkien niijen tuatto, ket ušotah ta šentäh kelvatah Jumalalla, vaikka heitä ei ole laitaleikattu. 12Šamoin Aprahami on laitaleikattujenki tuatto, kun hyö aššuttanneh šitä ušon tietä, mitä miän tuatto Aprahami aštu, konša oli vielä laitaleikkuamatoin.

Uško ta Jumalan lupauš

13Jumala lupasi Aprahamilla ta hänen jälkiläisillä perinnökši koko muailman – ei šentäh, kun Aprahami eli Sakonan mukah, vain šentäh kun Jumala hyväkšy hänet ušon takie. 14Niätšen kun tämä lupauš perinnöštä kuuluis vain niillä, ket eletäh Sakonan mukah, niin šilloin uško ois tyhjä ta lupauš ei merkiččis mitänä. 15Sakonan rikkomini noššattau Jumalan vihan; ka kun Sakonua ei ole, ei ole šen rikkomistaki.

16Niin jotta kaikki rippuu ušošta. Jumalan lupauš käypi toteh ušon kautti šentäh, kun še on Hänen lahja. Lupauš on voimašša ta kuuluu kaikilla Aprahamin jälkiläisillä, ei vain niillä kellä on Sakona, a niillä niise, kellä on Aprahamin uško. Aprahami on miän kaikkien tuatto, 17niin kuin Pyhissä Kirjutukšissa Jumala šanou häneštä: «Mie olen luatin šiut monien kanšojen tuatokši». Täh Jumalah Aprahami uško, Häneh, kumpani elävyttäy kuollehet ta kuččuu olomattomat olomah. 18Aprahami toivo, jotta šuau lapšen, vaikka toivuo ei ollun. Hiän uško, jotta häneštä tulou monien kanšojen kantatuatto näijen hänellä šanottujen šanojen mukah: «Šiula tulou ylen äijän jälkiläisie». 19Hiän lujašti uško näih šanoih, vaikka hiän, läššä šatavuotini, tiesi, jotta hänen runkonvoimat on šammuttu ta Sarran kohtu on jo kuivan. 20Aprahami ei mänettän uškuo, ei epyällyn Jumalan lupaušta, vain pisy lujana ušošša ta anto Jumalalla kunnivon. 21Hiän oli varma, jotta Jumala voit ruatua šen, mitä oli luvannun. 22Šentäh Jumala hyväkšy Aprahamin hänen ušon tähen.

23Kuitenki näitä šanoja ei ole kirjutettu yksistäh Aprahamilla, 24kun meilä niise. Myöki kelpuamma Jumalalla, kun ušomma Häneh, ken noššatti kuollehista miän Hospotin Iisussan Hristossan. 25Jumala anto Hristossan kuolla miän riähkien takie ta noššatti Hänet kuollehista, jotta myö kelpuasima Jumalalla.

5

Myö pelaššumma Iisussan Hristossan Veren kautti

51Kun nyt Jumala hyväkšy miät, kumpaset ušomma, niin meilä on rauha Jumalan kera miän Hospotin Iisussan Hristossan kautti. 2Kun ušomma Hristossah, myö piäšemmä armollisen Jumalan luo, ta Hänen armošša myö nyt elämmäki. Myö olemma hyvillänä šiitä toivošta, jotta piäšemmä Jumalan taivahalliseh valoh. 3Ta vieläi muokista olemma mielissäh, šentäh kun tiijämmä, jotta muokat kašvatetah keštämistä, 4keštämini lujittau ihmisen luontuo ta luja luonto antau toivon. 5Eikä tämä toivo ole tyhjä, šentäh kun Jumala on antan meilä Pyhän Henken, ta Pyhä Henki täytti miän šytämet Jumalan tykkyämisellä.

6Kun myö olima vielä avuttomat, Hristossa kuoli Jumalan valiččomah aikah jumalattomien puolešta. 7Ollouko ketänä, ken tahtois kuolla kunnon ihmisen puolešta; hyvän ihmisen puolešta vielä voiski antua oman henken. 8Kuitenki Hristossa kuoli miän puolešta, konša myö olima vielä riähkähisie. Näin Jumala näytti, mitein Hiän meitä armaštau. 9Kun Hristossa omalla Verellä šai miät Jumalalla kelpuaviksi, niin šitä varmemmin Hiän pelaštau miät tulijašta vihašta. 10Kun kerran Jumalan Pojan kuoloma šovitti miät Jumalan kera, konša vielä olima Hänen vihollisie, niin tietyšti nyt Jumalan Pojan elämä pelaštau miät, kun šovinto on šuatu. 11Eikä täššä ole vielä kaikki. Myö šuamma kiittyä Jumalua miän Hospotista Iisussašta Hristossašta, kumpasen avulla piäsimä šopuh Jumalan kera.

Aatami ta Hristossa

12Yhen ainuon ihmisen, Aatamin, kautti muailmah tuli riähkä ta riähän kera kuoloma. Šiitä kuoloma tuli kaikkien ihmisien ošakši, šentäh kun kaikin on luajittu riähkyä. 13Tietyšti riähkä oli muailmašša jo ennein kuin Jumala anto Moissein kautti Sakonan. No konša Sakonua ei vielä ollun, niin šilloin riähäštä ei pietty lukuo. 14Kuolomalla oli kuitenki Aatamin ajašta Moissein aikah šuate valta kaikkih ihmisih, niihki, ket ei Aatamin tapah rikottu Jumalan käškyö. Näin Aatami vaikutti kaikkih, niin kuin myöhempäh tulija Hristossaki vaikutti kaikkih.

15Kuitenki pahanruannan ta Jumalan armon välillä on ero. Yhen ainuon ihmisen, Aatamin, pahanruanta toi monilla kuoloman. Jumalan armo ta Hänen lahja on kuitenki äijyä šuurempi. Yhen ainuon ihmisen, Iisussan Hristossan, armon takie Jumalan lahja tuli monien ošakši. 16Kuitenki yhen ihmisen riähän ta Jumalan lahjan välillä on ero. Yhen ihmisen riähän takie tuli suutu, ta suutun piätökšenä kuoloma. A Jumalan armon tähen monet ihmiset, vaikka hyö onki ruattu äijän pahua, kelvatah Jumalalla. 17Kuoloma piäsi halliččomah muailmašša yhen Ihmisen riähän takie. Ka äijyä varmemmin ne, ket šuahah ošakšeh šen šuuren armon ta lahjan, jotta kelvatah Jumalalla, ruvetah elämäh ta halliččomah yhen ihmisen, Iisussan Hristossan, tähen. 18Niin jotta yhen ihmisen pahanruanta toi kaikilla kuoloman. Šamoin Yhen Ihmisen hyvän ruavon takie kaikki ihmiset kelvatah Jumalalla ta heilä annetah elämä. 19Kun yksi ihmini oli tottelomatoin, monista tuli riähkähisie. No a kun Yksi totteli, monista tuli Jumalalla kelpuavie. 20Sakona tuli muailmah šitä varoin, jotta ihmiset šen kautti nähtäis, mitein šuurie riähkähisie hyö ollah. Ka missä riähkä kašvo šuurekši, šielä Jumalan armo kašvo vieläki šuuremmakši. 21Niin kuin riähkä halličči ta vei kuolomah, šamoin Jumalan armo halliččou ta viey ilmasenikuseh elämäh, šentäh kun miän Hospoti Iisussa Hristossa luati miät Jumalalla kelpuaviksi.

6

Riähätöin elämä Hristossašša

61Mitä myö täh šanomma? Pitäiskö miän iellähki elyä riähäššä, jotta Jumalan armo tulis šuuremmakši? Ei tietyšti. 2Kun kerran myö kuolima riähän vallašta, niin mitein voisima ielläh elyä riähäššä? 3Työhän tiijättä, jotta miät kaikki, ket on kaššannašša yhissetty Hristossah Iisussah, on Hänen kuolomah yhissetty. 4Näin myö kaššannan kautti kuolima ta miät hauvattih yheššä Hristossan kera. Ta niin kuin Tuatto šuurella voimallah noššatti Hristossan kuollehista, šamoin myöki voimma elyä uutta elämyä. 5Kun kerran yhenmoini kuoloma on yhistän miät Hristossah, niin yhenmoini kuollehista noušominiki yhistäy miät Häneh.

6Tiijämmä, jotta miän «vanha mie» on yheššä Hristossan kera ristihnuaklittu, jotta tämä riähkähini runko mänettäis vallan emmäkä myö enämpi ois riähän orjie. 7Niätšen ken on kuollun, še on piäššyn riähän vallašta. 8Kun kerran olemma kuollun Hristossan kera, niin ušomma, jotta šuamma elyäki Hänen kera. 9Myö tiijämmä, jotta kun kerran Hristossa on noššatettu kuollehista, Hiän ei enämpi kuole. Šurmalla ei ole enämpi valtua Häneh. 10Kun Hristossa kuoli, Hiän kuoli riähän vallašta kerralla kaikiksi ajoiksi. Kun Hiän nyt eläy, Hiän eläy Jumalalla. 11Työ niise ajatelkua ičeštänä, jotta oletta kuollun riähän vallašta ta elättä Jumalalla Hristossan Iisussan, miän Hospotin omina.

12Riähkä ei šua hallita tiän kuolovaisešša runkošša, niin jotta työ tottelisija šen himoja. 13Elkyä antakkua tiän runkon ošie riähän orjiksi ruatamah pahua! Kun kerran nyt šiirtyjä kuolomašta elämäh, antakkua iččenä Jumalalla. Antakkua iččenä kokonah Hänen käyttöh ruatamah oikeita ruatoja! 14Riähkä ei enämpi ole tiän isäntä, šentäh kun työ että ole Sakonan vallan alla, vain Jumalan armon alla.

Riähän vallašta pelaššukšeh

15Mitäpä nyt? Šuammako luatie riähkyä, kun kerran emmä elä Sakonan vallan alla, vain Jumalan armon alla? Emmä šuinki! 16Työ tiijättä, jotta oletta šen isännän orjie, ketä oletta ruvennun tottelomah. Voitta olla riähän orjie, ka še viey kuolomah. Tahi voitta totella Jumalua, ta niin kelpuatta Hänellä. 17Työ olija riähän orjie. Ka Jumalalla passipo, jotta työ nyt täyveštä šytämeštä totteletta šitä opaššušta, mitä oletta šuanun. 18Oletta piäššyn riähän vallašta ta nyt oletta Hristossan vallan alla jotta ruatua šitä, mi on oikein. 19Mie pakajan täššä jokapäiväsen elämän kielellä, jotta voisija malttua milma. Ennein työ olija kaiken pakanan ta pahan käškyläisie, ta niin työ šaita aikah pahua. Antakkua nyt tiän runko oikien elämän käškyläisekši elämäh pyhyä elämyä.

20Konša olija riähän orjie, että voinun ruatua šitä, mi on oikein. 21Mitä hyötyö teilä šiitä oli? Šiitä tuli šemmoista, mi on nyt teilä huikieta. Tuommosen elämän loppuna on kuoloma. 22A nyt työ oletta piäššyn riähän vallašta ta teistä tuli Jumalan käškyläisie. Työ elättä pyhyä elämyä ta lopukši šuatta ilmasenikusen elämän. 23Riähän palkka on kuoloma, ka Jumala antau lahjakši ilmasenikusen elämän niillä, ken on Hristossašša Iisussašša, miän Hospotissa.