Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
9

Israeli ta Jumalan lupaukšet

91Šanon teilä Hristossan nimeššä, jotta pakajan totta. Miun omahenki tovistau yheššä Pyhän Henken kera, jotta en valehtele. 2Miula on šiämeššä šuuri apie ta loppumatoin tuška. 3Tahtosin parempi iče olla kirottu ta erotettu Hristossašta, kun še vain auttais miun vellijä, miun omua rahvašta. 4Hyö ollah israelilaisie, kumpaset Jumala otti omiksi lapšiksi ta anto heilä jumalallisen valon. Heijän kera Hiän luati šopimukšet, heilä Hiän anto Sakonan, jumalansluušpan ta lupaukšet. 5Heijän ollah kantatuatot. Heistä Hristossa on lähtösin ihmisenä, Hiän, ken on kaikkie ylempänä, ilmasen ijän kiitetty Jumala. Amin!

6Tämä ei tarkota šitä, jotta Jumalan šana ois männyn tyhjäh. Niätšen ei kaikki israelilaiset kuuluta tosi Israelih, 7eikä kaikki Aprahamin jälkiläiset olla oikeita Aprahamin lapšie. Šanohan Jumala Aprahamilla: «Vain Issakan jälkiläisie šanotah šiun lapšiksi». 8Tämä merkiččöy šitä, jotta ei kaikki Aprahamin jälkiläiset olla Jumalan lapšie, vain šemmoset jälkiläiset, kumpaset on šynnytty Jumalan lupaukšen voimašta. 9Ta še lupauš oli tämmöni: «Enši vuotena šamah aikah tulen šiun luo, ta šilloin šiun naisella Sarralla on poika». 10Eikä täššä ole vielä kaikki. Revekka šai kakši poikua yheštä mieheštä, miän kantatuatošta Issakašta. 11-12Jo ennein kuin pojat oli šynnytty, ennein kuin hyö oli ruattu mitänih hyvyä tahi pahua, Jumala šano Revekalla: «Vanhempi poika paššuau nuorempua». Näin Jumala omašta tahoštah valičči nuoremman, kumpasen oli kuččun. Valinta ei riipu ihmisen ruatoloista, vain valiččijan tahošta. 13Šanouhan Jumala Pyhissä Kirjutukšissa Revekan pojista: «Juakkuo Mie tykkäsin, a Isavua vihasin».

14Mitä myö täh šanomma? Onko Jumala viärämielini? Ei šuinki. 15Moisseilla Hiän šano: «Mie armahan, ketä tahon, ta ketä tahon šaleija, šitä šaleičen». 16Niämmä, jotta kaikki rippuu Jumalašta, kumpani armahtau, eikä šiitä, mitä ihmini tahtou tahi mahtau. 17Pyhissä Kirjutukšissa Jumala šanou faraonilla näin: «Mie šentäh noššin šiut čuariksi, jotta šiun kautti voisin näyttyä voimani ta jotta Miun nimeštä šaneltais koko muailmašša». 18Niin jotta Jumala armahtau, ketä tahtou, ta koventau šytämen, keltä tahtou.

Jumalan viha ta armo

19Šie šuatat nyt kyšyö: «Mintäh Jumala šilloin moittiu ihmisie? Eihän kenkänä voi vaššuštua Hänen tahtuo.» 20Kenpä šie olet, ihmisrukka, kiistämäh Jumalan kera? Šanouko šaviaštie omalla luatijalla: «Mintäh luajit miušta tämmösen?» 21Eikö aštienluatijalla ole valtua luatie šamašta šavešta yksi aštie pruasniekkua vaššen, a toini arkena piettäväkši? 22Niin Jumalaki ruato, jotta näyttyä oma viha ta oma voima. Käršivällisešti Hiän kuitenki šieti vihan ašteita, mit on suutittu hävitettäviksi. 23Näin Hiän ruato, jotta vois näyttyä, mitein šuuren kunnivon antau niillä ašteilla, kumpasie Hiän armahtau ta kumpaset Hiän valmisti jumalallista valuo varoin. 24Tämmösiksi armon-ašteiksi Jumala on kuččun miät, ollemmapa jevreilöitä tahi muih kanšoih kuulujie. 25Osijan kirjašša Hiän šanou ei-jevreilöistä näin:

– Mie šanon omakši kanšakšeni šitä kanšua,

mi ei ollun Miun,

ta armahakšeni šitä, ketä en armaštan.

26Ta šiinä šamašša kohen, missä heilä šanottih:

«Työ että ole Miun kanša»,

heitä ruvetah šanomah elävän Jumalan lapšiksi.

27Ka Israelista Isaija karjahtau näin: «Vaikka Israelin rahvašta ois niin äijän kuin hiekkua meren rannalla, pelaštuu šiitä vain pieni jiännöš. 28Hospoti niät on oikiemielini, ta Hiän täyttäy oman šanan muan piällä ruttoh ta loppuh šuate. Hospotin šana on varma, Hiän täyttäy šen muan piällä.» 29Tätä šamua Isaija einušti, kun šano:

– Kun Hospoti Savaof ei ois šiäštän muutomie meistä,

myö oisima hävinnyn niin kuin Sodomi,

meilä ois käynyn kuin Gomorran eläjillä.

Israelilaisetki pelaššutah vain ušon kautti

30Mitä tämä merkiččöy? Ušon tähen Jumala hyväkšyy ei-jevreit, kumpaset ei staraitu kelvata Hänellä. 31A Israeli, kumpani staraičči kelvata Jumalalla Sakonua täyttämällä, ei kelvannun. 32Mintäh ei? Šentäh kun še ei uškon Hristossah, vain luotti omih ruatoloih. Israelilaiset kompaššuttih šiih kiveh, 33kumpasešta on šanottu Pyhissä Kirjutukšissa:

– Mie pissytän Siijonih kiven,

kumpaseh hyö kompaššutah,

kallivon, kumpaseh hyö šattauvutah.

A ken Häneh uškou, še ei jouvu häpieh.

10

101Vellet, mie toivon koko šytämeštä ta molin Jumalua, jotta Israelin rahvaš pelaštuis. 2Voin tovistua, jotta hyö kaikešša tahotah olla Jumalalla mieleh, vain ei malteta millä keinoin. 3Hyö ei tiijetä, mitein ihmini vois kelvata Jumalalla. Hyö yritetäh kelvata Hänellä Sakonan käškyjä täyttämällä eikä tahota lähtie Jumalan tariččomalla ušontiellä. 4Hristossa niätšen pani jo lopun Sakonalla, ta šentäh Jumalalla kelpuau jokahini, ken uškou Häneh.

Pelaššuš on varuššettu kaikilla

5Šiitä mitein ihmini kelpuau Jumalalla Sakonan käškyjä täyttämällä, Moissei kirjuttau näin: «Ken ruatau, mitä Sakona käšköy, še šuau šiitä elämän». 6Ka šiitä, mitein ihmini kelpuau Jumalalla ušon kautti, šanotah näin: «Elä kyšy omašša šytämeššä: Ken voit noušša taivahah?» – toisin šanuon: tuomah Hristossa muan piällä. 7«Eläkä kyšy: Ken voit laškeutuo pohjattomah kaivoh?» – toisin šanuon: käymäh Hristossa ylähyäkši kuollehien joukošta. 8No mitäpä Pyhät Kirjutukšet šanotah?

– Jumalan Šana on lähellä šilma,

šiun šuušša ta šiun šytämeššä.

Tämä on juštih še ušon šanoma, kumpaista myö šanelemma rahvahalla.

9Kun šie šuullaš šanot Iisussua Hospotiksi ta šytämeššäš ušot, jotta Jumala noššatti Hänet kuollehista, šie pelaššut. 10Kun ihmini šytämeššäh uškou, hiän kelpuau Jumalalla. Kun hiän šuullah šanelou oman ušon, hiän pelaštuu. 11Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu: «Ei yksikänä, ken Häneh uškou, jouvu häpieh». 12Jevrein ta kreikkalaisen välillä ei ole eruo. Kaikilla on šama Hospoti, ta Hiän äijälti plahosloviu kaikkie, ket kučutah Häntä avukši. 13Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu: «Jokahini, ken kuččuu avukši Hospotin nimie, pelaštuu».

14No a mitein ihmiset voitais kuččuo avukši Häntä, keneh ei ušota? Mitein hyö voitais uškuo Häneh, keštä ei ole kuultu? Mitein hyö voitais kuulla, kun kenkänä ei heilä šanele? 15Ta kenpä šanelis, kun ketänä ei ole toimitettu šanelomah? Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Kuin ihanat ollah niijen jalat, ket tuuvvah rauhanviesti, niijen, ket tuuvvah iloviesti». 16Kuitenki kaikin ei toteltu Hyvyä Viestie. Isaijahan šanou: «Hospoti, kenpä uško šiih, mitä meiltä kuuli?» 17Uško šyntyy, konša Jumalan šana on kuultu. 18Nyt kyšyn: tosiehko ihmiset ei kuultu šitä šanomua? Tietyšti kuultih. Kirjutukšissa šanotah:

– Šanantuojien iäni kajahti ympäri muailmua,

muan rannoilla šuate lennettih heijän šanat.

19Kyšyn vielä: eikö Israeli malttan šitä šanomua? Ei malttan. Jo Moissein kautti Jumala šano heilä:

– Mie noššan teissä kajehukšen šemmoista kanšua kohen,

kumpani ei ole mikänä kanša,

šytytän teissä vihan tietämättömän rahvahan piällä.

20Isaijan kautti Jumala pakajau täštä šuorah:

– Ne, ket ei Milma ečitty, löyvettih Miut,

Mie jiävin iččeni niillä, ket ei kyšytty Milma.

21A Israelista Hiän šanou: «Koko päivän Mie ojentelin käsieni rahvahalla, kumpani vaššuštau Milma eikä taho Milma totella».
11

Jumala ei ole hylännyn Israelie

111Ka niin mie kyšyn: Oisko Jumala hylännyn oman rahvahan, Israelin? Ei šuinki! Miehän niise olen israelilaini, Aprahamin jälkiläini, Veniaminin heimuo. 2Ei Jumala ole hylännyn omua rahvašta, kumpasen Hiän ieltäpäin valičči. Tiijättähän työ, mitä Pyhät Kirjutukšet šanotah Il'l'ašta, kumpani valitti Jumalalla Israelista näin: 3«Hospoti, hyö tapettih Šiun viessintuojat ta rikottih Šiun alttarit. Mie yksin jäin henkih, ta miut hyö niise tahotah tappua.» 4Mitäpä Jumala vaštasi hänellä? Hiän vaštasi näin: «Mie jätin Ičelläni šeiččementuhatta mieštä, kumpaset ei polvissuttu Vaal-jumalan ieššä». 5Šamoin on nykysenäki aikana jiänyn muutomie, kenet Jumala omašša armoššah valičči. 6Ka kun kerran Hänen valičenta tapahtuu armošta, šilloin še ei ripu ihmisen ruatoloista. Kun še rippuis ruatoloista, niin kenkänä ei tarviččis armuo. Ka kun valičenta rippuis ruatoloista, šilloin še ei tapahtuis armošta. No kun še tapahtuu armošta, niin šilloin meiltä ei kyšytä ruatoja. 7Mitä tämä merkiččöy? Israeli ei ole šuanun šitä, mitä še tavotteli; vain Jumalan valitut šuatih še. Ka muijen šilmät šokeni, 8niin kuin Pyhissä Kirjutukšissa šanotah:

– Jumala anto heilä unikkahan mielen,

šilmät, mit ei nähä, ta korvat, kumpaset ei kuulla.

Näin on vielä tänäpiänäki.

9Ta Tuavitta šanou:

– Tulkah heijän pruasniekkastola heilä anšakši ta ritakši,

anna hyö kompaššutah šiih ta šuahah, mitä on tienattu.

10Hämärtykkäh hiän šilmät, jotta hyö ei nähtäis,

ta koukistukkah hiän šelät ijäkšeh.

Toisenvierosien kanšojen pelaštumini

11Šentäh kyšynki: ei kai jevreit šentäh kompaššuttu, jotta jiätäis muah venymäh? Ei šuinki! Ka heijän lankiemini avasi pelaššukšen muilla kanšoilla, ta niin jevreit on ruvettu kajehtimah niitä muita. 12Jevreijen lankiemini koitu muailmalla hyväkši ta heijän Jumalašta kiäntymini toi toisenvierosilla hyvyä. Ka mitein äijyä enämmän hyvyä tulou šiitä, kun hyö täyvellä joukolla kiännytäh Jumalan puoleh!

13Teilä, kumpaset kiäntyjä toisenvierosista rahvahista Jumalan uškoh, šanon, jotta mie pien šuurešša arvošša omua ruatuo tiän apostolina. 14Näin kuottelen, mikäli voinen, noštua omissa heimolaisissani kajehušta teih, ta niin pelaštua hoti muutomie heistä. 15Kun Jumala hylkäsi jevreit, še avasi muailmalla tien šopuh Hänen kera. Miteinpä šiitä käypi, konša Hiän ottau jevreit jälelläh luokšeh? Šilloin kuollehet piäššäh eloh! 16Kun enšimmäini leipä pyhitetäh Jumalalla, niin koko taikina on pyhä. Ta kun puun juuri on pyhä, niin okšat niise ollah pyhät.

17Satušša kašvajašta voipuušta katattih okšie, ta šiut, kumpani olet meččävoipuušta, kašveutettih oikeijen okšien joukkoh. Niijen kera šie šuat puun juurešta voimua ta mahlua. 18Elä kuitenki pöyhisteliyvy oikeijen okšien kešeššä ta pahekši niitä! Ta vaikka pöyhisteliytyisitki, niin muissa, jotta et šie kanna juurta, kun juuri kantau šilma. 19Šanot onnakko, jotta nuo okšat katattih, jotta šiut voitais kašveuttua niijen tilah. 20Še on totta. Ne katattih heijän epäušon tähen, ka šie pisyt, kuni ušot. Elä pöyhisteliyvy, vain varaja! 21Kun Jumala ei šiäštän luonnollisie okšie, niin smietitkö, jotta Hiän šiut šiäštäy? 22Jumala on lempie, ka ankara niise. Lankennehilla Hiän on ankara, šiula lempie, kuni piet kiini Hänen hyvyöštä. Muitein šiut niise katatah pois. 23No puun omatki okšat kašveutetah uuvveštah runkoh, kun hyö kiännyttäneh uškoh. Jumala kačo voit liittyä hiät jälelläh puuh. 24Onhan Hiän šiutki, kumpani luontojah kuuluit meččävoipuuh, kašveuttan vaštah luontuo satuvoipuuh. Šitäki paremmin Hiän voit nämä satuvoipuun okšat liittyä jälelläh niijen omah runkoh.

Israelin pelaštumini

25Vellet, jotta työ että ois oman viisahuon varašša, tahon avata teilä tämän peittoas's'an: Israelin rahvahan šytämen kovuš keštäy šini, kuni Jumalan luo ei tule toisista kanšoista täyši luku ihmisie. 26Kun heijän luku tulou täyteh, niin šiitä koko Israeli pelaštuu. Pyhissä Kirjutukšissa šanotah täštä:

– Siijonista tulou Pelaštaja,

Hiän pyyhkiy pois Juakon jälkiläisistä jumalattomuon.

27Mie luajin hiän kera tämmösen šopimukšen:

Mie otan pois heijän riähät.

28Israelin rahvaš vaššuštau Hyvyä Viestie, šentäh hyö ollah Jumalan vihollisie – tämä on koitun muijen rahvahien hyväkši. Hyö kuitenki ollah Jumalan valittu rahvaš, ta šentäh Jumala tykkyäy heitä – näin on heijän kantatuattojen tähen. 29Jumala ei ota jälelläh omie lahjoja eikä pura omua kuččuo. 30Työ että ennein totellun Jumalua, ka Israelin rahvahan tottelomattomuon vuokši Jumala armahti teitä. 31Šamoin hyö ollah nyt tottelomattomie, jotta hiät niise Jumala armahtais, šentäh kun työ šaita armahukšen. 32Niätšen Jumala pani kaikki ihmiset tottelomattomuon rautoih, jotta vois kaikkie armahtua.

33Mitein loppumattomat ollah Jumalan pohasvuot,

mitein šuuri Hänen viisahuš ta tieto!

Emmä voi šelittyä Hänen piätökšie.

Emmä voi tiijuštua Hänen teitä.

34Ken tietäy Jumalan mielen,

ken voit olla Hänen neuvojana?

35Ken on antan Hänellä šemmoista,

mi Hänen pitäis makšua jälelläh?

36Häneštä, Hänen kautti ta Häneh on kaikki. Hänellä kuuluu kunnivo ilmasen ijän. Amin!