Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
5

Vuonna ta kirjakiärö

51Mie nävin, jotta valtaistumella Istujan oikiešša kiäššä oli kirjakiärö. Še oli kirjutettu täyteh molommin puolin ta šalvattu šeiččemellä pečatilla. 2Ta mie nävin väkövän anhelin, kumpani kyšy lujalla iänellä: «Ken on šen arvoni, jotta voipi avata tämän kirjan ta murentua šen pečatit?» 3Vain ei ollun ketänä, ei taivahašša, ei muan piällä eikä muan alla, ken ois voinun avata kirjan ta kaččuo šen šiämeh. 4Mie itin äijälti, kun ei löytyn ketänä, ken ois ollun šen arvoni, jotta vois avata šen kirjan, lukie šitä tahi hoti kaččuo šen šiämeh. 5Šiitä yksi vanhimmista šano miula: «Elä ite. Juutan heimon Leijona, Tuavitan Juuri, on voittan! Hiän avuau tämän kirjan ta murentau kaikki šeiččemen pečattie.»

6Ta Mie nävin, jotta valtaistumen ta nellän olijan ieššä, vanhimpien kešeššä šeiso Vuonna. Še oli niin kuin ois tapettu. Šillä oli šeiččemen šarvie ta šeiččemen šilmyä – ne Jumalan šeiččemen henkie, mit oli työnnetty joka paikkah muan piällä. 7Še aštu lähemmäkši ta otti kirjan valtaistumella Istujan oikiešta kiäštä.

8Konša Vuonna otti kirjan, ne nellä olijua ta kakšikymmentänellä vanhinta heittäyvyttih Hänen eteh. Vanhimmilla oli kaikilla arfat ta kultamal'l'at täytenäh kuajintašavuo, še šavu on pyhien malittuja.

9Hyö laulettih uuši laulu:

– Šie olet šen arvoni, jotta voit ottua kirjan

ta avata šen pečatit,

šentäh kun Šiut tapettih.

Šie omalla Verelläš oššit miät Jumalalla

kaikista heimoista, kaikista kielistä,

kanšoista ta maista.

10Šie luajit meistä čuarija ta pappija miän Jumalalla

ta myö rupiemma halliččomah muan piällä.

11Valtaistumen, nellän olijan ta vanhimpien ympärillä nävin šuuren joukon anhelija ta kuulin heijän iänen. Heitä oli lukomatoin miärä, kymmenentuhatta kertua kymmenentuhatta ta tuhat kertua tuhat. 12Hyö šanottih lujalla iänellä:

– Vuonna, mi oli tapettu,

on šen arvoni, jotta šuaha valta,

pohasvo, viisahuš ta voima.

Hiän on šen arvoni, jotta Häntä kunnivoitetah,

ylennetäh ta kiitetäh.

13Ta mie kuulin, jotta kaikki, ket eletäh taivahašša, muan piällä, muan alla ta mereššä – kaikki mitä niissä on – šanottih:

– Hänellä, ken istuu valtaistumella,

Hänellä ta Vuonnalla kuuluu kiitoš, kunnivo,

jumalallini valo ta valta

aina ta ilmasen ijän.

14Ne nellä olijua šanottih: «Amin», ta kakšikymmentänellä vanhinta heittäyvyttih muah ta kumarrettih Hänellä, ken eläy aina ta ilmasen ijän.
6

Vuonna avuau kuuši pečattie

61Mie nävin, jotta Vuonna avasi enšimmäisen šeiččemeštä pečatista. Mie kuulin, kun yksi nelläštä olijašta pakasi. Hänen iäni oli kuin ukkosen jyry, ta hiän šano: «Tule ta kačo!» 2Ta šiinä šamašša nävin valkien heposen, ta šen šeläššä istujalla oli jouši. Hänellä annettih venčča, ta voittajana hiän läksi šuamah uušie voittoja.

3Vuonna avasi toisen pečatin. Mie kuulin, kun toini olija šano: «Tule ta kačo!» 4Nyt tuli toini heponi, tulenruškie. Šen šeläššä istujalla annettih valta viijä rauha muan piältä ta panna ihmiset tappamah toini toisie. Hänellä annettih šuuri miekka.

5Vuonna avasi kolmannen pečatin. Mie kuulin, kun kolmaš olija šano: «Tule ta kačo!» Šiinä šamašša nävin muššan heposen. Šen šeläššä istujalla oltih kiäššä viessat. 6Mie kuulin iänen. Še niin kuin ois tullun noijen nellän olijan joukošta ta šano: «Mitta vehnyä dinarilla6:6 Tämän einuššukšen mukah dinarilla, yhen päivän tienestillä, šuau yhen mitan vehnyä. Še on yhen ihmisen päivä-annoš., osrua kolme mittua. Šiemenvoita ta viinua elä pilua.»

7Vuonna avasi nellännen pečatin. Mie kuulin, kun nelläš olija šano: «Tule ta kačo!» 8Šiinä šamašša nävin tuhkanharmuan heposen. Šen šeläššä istuja oli nimeltäh Šurma, ta šen jäleššä tuli Tuonela. Račaštajalla annettih valta nellänteh ošah muata. Še šai tappua ihmisie miekalla, nälällä, tarttuvalla tauvilla ta jättyä heitä villipetojen kynših.

9Vuonna avasi viijennen pečatin. Mie nävin alttarin alla niijen henket, kenet oli tapettu Jumalan šanan vuokši ta šen vuokši, kun hyö tovissettih omašta ušošta. 10Hyö karjuttih lujalla iänellä: «Pitältikö mänöy, Valtijaš, Šie Pyhä ta Tosi, ennein kuin piet suutun ta makšat miän vereštä muan eläjillä?» 11Šiitä heilä jokahisella annettih valkie vuate ta käšettih vuottua rauhašša vielä kotvani, kuni heitä ta heijän vellijä, šamah tapah šurmattuja Jumalan käškyläisie, ois täyši luku.

12Mie nävin, mitein Vuonna avasi kuuvvennen pečatin. Mua järähteli, päiväni pimeni muššakši niin kuin šuruvuate, ta kuu muuttu verenruškiekši. 13Taivahan tähet kirvottih muah, niin kuin smokvat tiputah puušta, kun myršky šitä puistau. 14Taivaš kato näkyvistä kuin kirjakiärö, kumpani kiäritäh rullah, ta kaikki vuarat ta šuaret šiirryttih šijoiltah. 15Muan čuarit, korkiearvoset miehet ta šotajoukkojen johtajat, pohatat ta mahtavat miehet ta kaikki muut, niin orjat kuin omavaltaset, peittäyvyttih kallivokoloih ta vuarojen notkoloih. 16Hyö karjuttih vuaroilla ta kallivoilla: «Kuatukkua meilä piällä, peittäkkyä miät valtaistumella Istujan šilmistä ta Vuonnan vihašta! 17Hänen vihan šuuri päivä tuli – kenpä voit šen keštyä?»

7

Pelaššettujen joukko

71Tämän jälkeh nävin nellä anhelie. Hyö šeisottih muan nelläššä čupušša ta pijäteltih muan nellyä tuulta, jotta ei tuulis yli muan ta meren eikä yhtehkänä puuh. 2Nävin vielä yhen anhelin, kumpani nousi päivännoušušta päin ta kanto elävän Jumalan pečattie. Hiän karju kovalla iänellä noilla nellällä anhelilla, kumpasilla oli annettu valta hävittyä muata ta mertä. Hiän šano: 3«Elkyä hävittäkkyä muata, elkyä mertä elkyäkä puita, ennein kuin painamma pečatin miän Jumalan käškyläisien oččah».

4Mie kuulin pečatilla merkittyjen luvun. Pečatin šai šatanelläkymmentänellätuhatta, ta heitä oli kaikista Israelin heimoista: 5Juutan heimošta šai pečatin kakšitoistatuhatta, Ruviman heimošta – niise kakšitoistatuhatta, Gadan heimošta – kakšitoistatuhatta, 6Asirin heimošta – kakšitoistatuhatta, Neffalimin heimošta – kakšitoistatuhatta, Manassijan heimošta – kakšitoistatuhatta, 7Simeonin heimošta – kakšitoistatuhatta, Leevin heimošta – kakšitoistatuhatta, Issaharin heimošta – kakšitoistatuhatta, 8Savulonin heimošta – kakšitoistatuhatta, Joosefin heimošta – kakšitoistatuhatta ta Veniaminin heimošta – kakšitoistatuhatta.

9Tämän jälkeh nävin šuuren rahvašjoukon, niin šuuren, jotta kenkänä ei šuattan šitä lukie. Šiinä oli ihmisie kaikista maista, kaikista kanšoista ta heimoista, ta kaikista kielistä. Hyö šeisottih valtaistumen ta Vuonnan ieššä valkeissa vuatteissa, ta käsissä heilä oli pal'manokšie. 10Hyö karjuttih lujalla iänellä:

– Pelaššukšen tuou miän Jumala,

Hiän, kumpani istuu valtaistumella,

Hiän ta Vuonna!

11Kaikki anhelit šeisottih valtaistumen, vanhimpien ta nellän olijan ympärillä. Hyö heittäyvyttih očin valtaistumen eteh, kumarrettih Jumalalla 12ta šanottih:

– Amin.

Miän Jumalalla kuuluu kiitoš, jumalallini valo,

viisahuš ta passipot,

kunnivo, valta ta voima

aina ta ilmasen ijän!

Amin.

13Yksi vanhimmista kyšy miulta: «Ketä nämä valkievuattehiset ollah? Mistä hyö on tultu?» 14Mie vaštasin hänellä: «Tuattosen, šie šen tiijät». Hiän šano miula:

– Nämä on piäšty šuurešta ahissukšešta.

Hyö peštih omat vuattiet

ta valotettih ne Vuonnan Vereššä.

15Šentäh hyö ollah Jumalan valtaistumen ieššä

ta sluušitah Hänellä Hänen pyhäkojissa yötä päivyä.

A Hiän, kumpani istuu valtaistumella,

eläy hiän kera.

16Hyö ei enämpi tiijetä näläštä, ei janošta,

heitä ei enämpi polta päiväni eikä puahtava helle.

17Vuonna, kumpani on valtaistumen ieššä,

pitäy heistä huolta ta viey hiät elämän vejen hetteillä,

ta Jumala pyyhkiy heijän šilmistä kaikki kyynälet.