Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
3

Kirjani Sardissan uškojakunnalla

31«Sardissan uškojakunnan anhelilla kirjuta näin:

‘Hiän, kellä on Jumalan šeiččemen henkie ta šeiččemen tähtie, šanou näin: Mie tiijän šiun ruavot. Šie olet elävien kirjoissa, vain šie olet kuollut. 2Havaččauvu ta elävytä še, mi vielä on jälellä, kuni še ei kokonah kuole. Olen huomannun, jotta šiun ruavot ei olla Miun Jumalan tahon mukaset. 3Muissa, mitein kuulit šanan ta otit šen vaštah. Tottele šitä ta kiänny pois riähistä. Kun šie et valvone, niin Mie tulen šiun luo kuin rosvo. Kopšahan šiun eteh šemmoseh aikah, mitä et voi arvata.

4No šiula on Sardissašša kuitenki moniehie, ket ei ole pakanoitettu omie vuatteitah. Hyö šuahah kävellä Miun kera valkeissa vuatteissa, hyö ollah šen arvoset. 5Še, ken voittau, šuau piälläh valkiet vuattiet. Mie en pyyhi hänen nimie elämänkirjašta, vain šanon häntä omakšeni Miun Tuaton ta Hänen anhelien ieššä.

6Kellä on korvat, še kuulkah, mitä Henki šanou uškojakunnilla.’»

Kirjani Filadelfijan uškojakunnalla

7«Filadelfijan uškojakunnan anhelilla kirjuta näin:

‘Näin pakajau Pyhä ta Tosi, Tuavitan avuamen haltija. Hänen avuamua ovie kenkänä ei šalpua eikä Hänen šalpuamua ovie kenkänä avua. Hiän šanou: 8Mie tiijän šiun ruavot. Ieššäš on nyt avonaini ovi. Mie šen avasin, eikä kenkänä voi šitä šalvata. Šiun voimat ollah vähäset. Kuitenki šie olet elän Miun šanan mukah etkä ole konšana kieltäytyn Miun nimeštä. 9Kačoi, Mie annan šiula väkie šaatanan sinagogašta, niitä valehtelijie, ket šanotah iččieh jevreilöiksi, vaikka ei ni olla. Mie panen hiät tulomah šiun luo ta kumartumah muah šuate šiun jalkoih. Šiitä hyö maltetah, jotta šie olet Miun valittu. 10Šie olet tarkkah elän Miun šanan mukah ta keštän. Šentäh Mieki šuojuan šilma ta pelaššan šiut šiitä ahissukšen ajašta, mi tulou koko muailmalla ta rupieu šieklomah muan eläjie.

11Mie tulen ruttoh. Pie kiini šiitä, mitä šiula on, jotta kenkänä ei veis šiun voiton palkkua. 12Ken voittau, šen Mie panen pylvähäkši Miun Jumalani pyhäkotih, eikä hiän konšana lähe šieltä. Mie kirjutan häneh Jumalani nimen ta Jumalani linnan nimen. Še linna on uuši Jerusalimi, mi šolahtau taivahašta Miun Jumalani luota. Ta oman uuvven nimeni Mie niise kirjutan häneh.

13Kellä on korvat, še kuulkah, mitä Henki šanou uškojakunnilla.’»

Kirjani Laodikijan uškojakunnalla

14«Laodikijan uškojakunnan anhelilla kirjuta näin:

‘Näin šanou Amin, Še varma ta luotettava Tovistaja, kaiken Jumalan luajitun Alku: 15Mie tiijän šiun ruavot: šie et ole kylmä etkäi kuuma. Oi kun šie oisitki kylmä tahi kuuma! 16A šie olet hualie, et kylmä etkä kuuma, ta šentäh Mie šylen šiut pois šuuštani.

17Šie kehut, jotta olet pohatta, olet šuurešti pohattun, et tarviče enämpi mitänä. Vain šie et hokšua, jotta oletki kurja ta raukka, köyhä, šokie ta alačoin. 18Annan šiula neuvon: ošša Miulta tulešša puhissettuo kultua, niin pohatut. Ošša valkiet vuattiet ta pane ne piälläš, šiitä ei nävy šiun alaččoman runkon häpietä. Ošša šilmävoijetta ta voitele šilmät, niin rupiet näkömäh. 19Jokahista, ketä Mie tykkyän, šitä kiruon ta kuritan. Šentäh jätä riähäššä elämini, elä ole hualie vain ole kuuma. 20Mie šeison ovella ta kopissan. Kun ken kuullou Miun iänen ta avannou oven, Mie tulen hänen luo, ta myö illaissamma yheššä, Mie ta hiän.

21Ken voittau, šen Mie annan istuo kerallani Miun valtaistumellani, niin kuin Mieki voittoni jälkeh issun Tuattoni kera Hänen valtaistumella.

22Kellä on korvat, še kuulkah, mitä Henki šanou uškojakunnilla.’»

4

Taivahallisen valtaistumen ieššä

41Šiitä mie kačoin ta nävin, jotta taivahan ovi oli auki. Iäni, min jo aikasempah kuulin ta mi oli niin kuin ois torveh puhallettu, šano miula: «Nouše tänne! Mie näytän šiula, mitä tämän jälkeh tulou.»

2Šiinä šamašša Henki valtasi miut. Nävin, jotta taivahašša oli valtaissuin ta šillä valtaistumella oli Istuja. 3Še Istuja loisti niin kuin kallehet kivet jaspis ta sardis. Valtaistumen ympärillä oli väriltäh smaragdin tapani ukonkuari. 4Tämän valtaistumen ympärillä oli vielä kakšikymmentänellä valtaissuinta. Niillä istumašša mie nävin kakšikymmentänellä vanhinta, kumpasilla oli piällä valkiet vuattiet ta piäššä kultaset venčat. 5Piävaltaistumešta lenti tuleniskuja ta kuulu ukkosen jyryö. Šen ieššä palo šeiččemen lamppuo, Jumalan šeiččemen henkie, 6ta šen ieššä oli niin kuin lasini, hrustallin tavoin kimaltelija meri.

Valtaistumen ieššä ta ympärillä oli nellä olijua, kumpaset ieštä ta takuata oltih täytenäh välähtelijie šilmie. 7Yksi niistä muissutti leijonua, toini nuorta härkyä, kolmannella oli näkö kuin ihmisellä, ta nelläš oli lentävän kotkan moini. 8Kaikilla näillä nellällä olijalla oli kuuši šiipie, kumpaset šiämeštä päin oltih täytenäh välähtelijie šilmie. Ne nellä olijua ei levähellä, yötä päivyä ne šanotah:

– Pyhä, pyhä, pyhä

on Hospoti Jumala, Kaikenvaltani!

Hiän oli, Hiän on ta Hiän tulou.

9Nuo nellä olijua ylennetäh, kunnivoitetah ta kiitetäh Häntä, ken istuu valtaistumella ta eläy aina ta ilmasen ijän. 10Konša hyö näin ruatah, šilloin kakšikymmentänellä vanhinta heittäyvytäh muah Hänen valtaistumen eteh ta kumarretah Hänellä, ken eläy aina ta ilmasen ijän. Hyö pannah omat venčat valtaistumen eteh näijen šanojen kera:

11– Hospoti, Šie olet šen arvoni,

jotta Šilma ylennetäh ta kunnivoitetah

ta Šiula annetah valta,

šentäh kun Šie olet luatin kaiken.

Kaikki, mi on olomašša,

on Šiun tahošta luajittu.

5

Vuonna ta kirjakiärö

51Mie nävin, jotta valtaistumella Istujan oikiešša kiäššä oli kirjakiärö. Še oli kirjutettu täyteh molommin puolin ta šalvattu šeiččemellä pečatilla. 2Ta mie nävin väkövän anhelin, kumpani kyšy lujalla iänellä: «Ken on šen arvoni, jotta voipi avata tämän kirjan ta murentua šen pečatit?» 3Vain ei ollun ketänä, ei taivahašša, ei muan piällä eikä muan alla, ken ois voinun avata kirjan ta kaččuo šen šiämeh. 4Mie itin äijälti, kun ei löytyn ketänä, ken ois ollun šen arvoni, jotta vois avata šen kirjan, lukie šitä tahi hoti kaččuo šen šiämeh. 5Šiitä yksi vanhimmista šano miula: «Elä ite. Juutan heimon Leijona, Tuavitan Juuri, on voittan! Hiän avuau tämän kirjan ta murentau kaikki šeiččemen pečattie.»

6Ta Mie nävin, jotta valtaistumen ta nellän olijan ieššä, vanhimpien kešeššä šeiso Vuonna. Še oli niin kuin ois tapettu. Šillä oli šeiččemen šarvie ta šeiččemen šilmyä – ne Jumalan šeiččemen henkie, mit oli työnnetty joka paikkah muan piällä. 7Še aštu lähemmäkši ta otti kirjan valtaistumella Istujan oikiešta kiäštä.

8Konša Vuonna otti kirjan, ne nellä olijua ta kakšikymmentänellä vanhinta heittäyvyttih Hänen eteh. Vanhimmilla oli kaikilla arfat ta kultamal'l'at täytenäh kuajintašavuo, še šavu on pyhien malittuja.

9Hyö laulettih uuši laulu:

– Šie olet šen arvoni, jotta voit ottua kirjan

ta avata šen pečatit,

šentäh kun Šiut tapettih.

Šie omalla Verelläš oššit miät Jumalalla

kaikista heimoista, kaikista kielistä,

kanšoista ta maista.

10Šie luajit meistä čuarija ta pappija miän Jumalalla

ta myö rupiemma halliččomah muan piällä.

11Valtaistumen, nellän olijan ta vanhimpien ympärillä nävin šuuren joukon anhelija ta kuulin heijän iänen. Heitä oli lukomatoin miärä, kymmenentuhatta kertua kymmenentuhatta ta tuhat kertua tuhat. 12Hyö šanottih lujalla iänellä:

– Vuonna, mi oli tapettu,

on šen arvoni, jotta šuaha valta,

pohasvo, viisahuš ta voima.

Hiän on šen arvoni, jotta Häntä kunnivoitetah,

ylennetäh ta kiitetäh.

13Ta mie kuulin, jotta kaikki, ket eletäh taivahašša, muan piällä, muan alla ta mereššä – kaikki mitä niissä on – šanottih:

– Hänellä, ken istuu valtaistumella,

Hänellä ta Vuonnalla kuuluu kiitoš, kunnivo,

jumalallini valo ta valta

aina ta ilmasen ijän.

14Ne nellä olijua šanottih: «Amin», ta kakšikymmentänellä vanhinta heittäyvyttih muah ta kumarrettih Hänellä, ken eläy aina ta ilmasen ijän.