Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
10

Anheli ta kirjakiärö

101Šiitä mie tuaš nävin uuvven, väkövän anhelin, kumpani laškeutu taivahašta. Hänellä vuattiena oli pilvi ta hänen piän piällä oli ukonkuari. Hänen näkö oli kuin päiväni ta hänen jalat kuin tulipaččahat. 2Kiäššä hänellä oli pieni avattu kirjakiärö. Hiän laški oikien jalan meren piällä, vašemen mualla. 3Hiän karjahti lujalla iänellä, niin kuin leijona ois ärjyn. Kušša hiän karjahti, šeiččemen ukkoista pakasi jyräkällä iänellä. 4Kun nämä šeiččemen ukkoista oli jyrissen paistu, mie rupesin kirjuttamah. Ka šiitä kuulin taivahašta iänen, mi šano miula: «Pie peitošša še, mitä šeiččemen ukkoista pakasi. Elä kirjuta šitä muistih.»

5Anheli, kumpasen nävin šeisomašša meren ta muan piällä, nošti kiän taivašta kohti. 6Hiän pošiutu Šen nimellä, ken eläy ilmasen ijän, Šen, ken luati taivahan, muan ta meren ta kaiken, mitä niissä on. Hiän šano näin: «Aika on lopušša. 7Tulou päivä, konša šeiččemeš anheli noštau oman torven ta puhaltau šiih. Šilloin käy toteh Jumalan peitošša pietty meininki. Tapahtuu juuri niin, kuin Hiän ilmotti omilla käškyläisilläh, Jumalan viessintuojilla.»

8Iäni, kumpasen mie jo aikasempah kuulin taivahašta, rupesi tuaš pakajamah miula ta šano: «Mäne tuon anhelin luo, mi šeisou meren ta muan piällä, ta ota avattu kirjakiärö hänen kiäštä». 9Mie mänin anhelin luo ta šanoin hänellä: «Anna kiärö miula». Hiän vaštasi: «Ota ta šyö še. Še on karkie vačaššaš, vain šuuššaš še maistuu makielta kuin mesi.» 10Mie otin kiärön anhelin kiäštä ta šöin šen. Še maistu miun šuušša makielta kuin mesi, ka konša šöin šen, vačašša tuntu karkielta.

11Hiän šano miula: «Tuaš šiun pitäy einuštua, mitä tulou muailman kanšoilla, mailla, kielillä ta čuariloilla».

11

Kakši tovistajua

111Šiitä miula annettih mittapuu, mi oli kuin keppi, ta miula šanottih:

«Mäne ta mittua Jumalan pyhäkoti ta alttari ta luve ne, ketä šielä on moliutumašša. 2Jumalankojin ulkopiha jätä kuitenki mittuamatta, šentäh kun še on annettu vierahilla kanšoilla. Ne tallotah pyhyä linnua nelläkymmentäkakši kuukautta.

3Mie työnnän kakši omua tovistajua. Värččivuattiet piälläh hyö šanellah Miun šanua tuhat kakšišatua kuušikymmentä päivyä.»

4Nämä tovistajat ollah kakši voipuuta ta kakši lamppuo, mit šeisotah muan Hospotin ieššä. 5Kun ken tahtonou ruatua heilä pahua, niin hiän šuušta lähtöy tuli, mi nielöy hiän viholliset. Näin kuolou jokahini, ken tahtou ruatua heilä pahua. 6Heilä on valta šalvata taivaš, niin jotta mualla ei vihmu niinä päivinä, konša hyö šanellah Jumalan šanua. Šamoin heilä on valta muuttua vejet verekši ta työntyä mualla kaikenmoista vahinkuo, konša vain tahottaneh.

7Konša nämä kakši tovistajua lopetetah oma ruato, noušou pohjattomašta kaivošta svieri. Še rupieu šotimah heitä vaštah, voittau hiät ta tappau hiät. 8Heijän ruumehet še jättäy šuuren linnan pihalla. Jumalan viessintuojien pakinoissa šitä linnua kučutah Sodomiksi ta Jegiptiksi. Šielä heijän Hospoti oli ristihnuaklittu. 9Kolme ta puoli päivyä käy ihmisie eri kanšoista, heimoista, kielistä ta maista kaččelomašša heijän ruumehie, eikä niitä anneta hauvata. 10Muan eläjät iluol'l'ah heijän kuolomašta. Hyö pietäh piiruja ta työnnetäh toini toisillah lahjoja, šentäh kun nuo kakši Jumalan viessintuojua pahoin vaivattih muan eläjie.

11No noijen kolmen ta puolen päivän piäštä tuli viessintuojih elämän henki, min Jumala oli työntän, ta hyö nouštih jaloillah. Šuuri varuu valtasi kaikki ne, ket nähtih še. 12Hyö kuultih, jotta taivahašta karjuttih lujalla iänellä: «Nouškua tänne!» Šiitä viessintuojat nouštih pilven kantamina taivahah, ta heijän viholliset nähtih še. 13Šiinä šamašša tuli ankara muanjärissyš. Kymmeneš oša linnašta šortu, ta järissykšeššä kuoli šeiččementuhatta ihmistä. Muut vareuvuttih ta taivuttih kunnivoittamah taivahan Jumalua.

14Toini kor'a mäni. Ka kolmaš tulou rutto.

Šeiččemeš torvenšoitto

15Šeiččemeš anheli puhalti torveh. Taivahašša kajahti monien iänien karjeh:

– Koko muailma tuli nyt miän Hospotin

ta Hänen Hristossan valtakunnakši.

Hiän halliččou aina ta ilmasen ijän.

16Šiitä ne kakšikymmentänellä vanhinta, mit issuttih Jumalan ieššä omilla valtaistumilla, heittäyvyttih očin muah, kumarrettih Jumalalla 17ta šanottih näin:

– Myö kiitämmä Šilma,

Hospoti Jumala, Kaikenvaltani,

Šilma, kumpani olet, kumpani olit ta kumpani tulet!

Šie panit liikkehellä oman šuuren voimaš

ta otit vallan omih käsih.

18Kanšat ollah vihan vallašša,

ka nyt on Šiun vihan aika.

Tuli aika suutie kuollehet,

aika antua palkka Šiun käškyläisillä, Jumalan viessintuojilla,

ta kaikilla pyhillä,

kaikilla, ket varatah Šiun nimie,

pienillä ta šuurilla.

On aika hävittyä ne,

ket hävitetäh muata.

19Taivahašša avattih Jumalan pyhäkoti, niin jotta näkyvih tuli Šopimukšen lipaš, kumpani oli jumalankojissa. Tulta iski, ukkoni jyräsi, mua järähteli ta oli šuuri ruahmyršky.

12

Naini ta drakoni

121Taivahalla näky šuuri merkki: naini, kumpasella oli vuattiena päiväni, kuu jalkojen alla ta piän piällä kaheštatoista täheštä luajittu venčča. 2Hiän oli pakšuna ta karju tušissah lapšenšuajan vaivoissa.

3Taivahalla näky vielä toini merkki: šuuri tulenruškie drakoni, kumpasella oli šeiččemen piätä ta kymmenen šarvie ta korona kaikissa šeiččemeššä piäššä. 4Hännälläh še pyyhälti pois kolmannen ošan taivahan tähtilöistä ta luuvva vinnasi ne muah. Drakoni ašettu laštašuajan naisen eteh, jotta nielaissa lapši, šamašša kun še šyntyy.

5Naini šai lapšen, pojan, kumpani rupieu paimentamah muailman kanšoja rautasella šauvalla. Šiitä lapši temmattih Jumalan ta Hänen valtaistumen luo, 6a naini pakeni tyhjäh muah. Šinne Jumala varušti hänellä paikan, missä häntä šyötetäh tuhat kakšišatua kuušikymmentä päivyä.

7Taivahašša alko šota. Ylianheli Mihail ta hänen anhelit nouštih šotimah drakonie vaštah. Drakoni omien anhelien kera kyllä vaššušti, 8ka ei šuattan pityä puolieh. Šillä ta šen anheliloilla enämpi ei ollun šijua taivahašša. 9Šuuri drakoni, tuo muinehien aikojen kiärmis, kumpaista kučutah juaveliksi ta šaatanakši, tuo koko ihmiskunnan ekšyttäjä, luotih muan piällä. Ta hänen kera luotih alaš hänen anhelit. 10Mie kuulin, jotta taivahašša šanottih lujalla iänellä näin:

– Nyt on pelaššuš tullun,

miän Jumalalla on valtakunta ta voima

ta Hänen Hristossalla valta.

Nyt on viärittäjä heitetty alaš,

juaveli, ken miän Jumalan ieššä

viäritti miän vellijä yötä päivyä.

11Miän vellet voitettih še.

Vuonnan Veri ta heijän antama tovissuš

Iisussašta Hristossašta

tuotih heilä voitto.

Hyö ei šaleitu omua henkieh,

kun oltih valmehet vaikka kuolla.

12Šentäh pitäkkyä iluo, taivahat

ta työ taivahien eläjät!

No kor'a teilä, muan ta meren eläjät!

Juaveli laškeutu tiän luo

šuuren vihan vallašša, še niätšen tietäy,

jotta hänellä jäi vain vähän aikua.

13Konša drakoni huomasi, jotta hänet on heitetty mualla, še alko ajella naista, kumpani oli šuanun pojan. 14Naisella annettih šuuren kotkan šiivet, jotta hiän lentäis rahvahattomah muah, hänellä varuššettuh paikkah. Šielä hiän on šuojašša kiärmeheštä, ta šielä häneštä pietäh huolta vuosi, kakši vuotta ta vielä puoli vuotta. 15Kiärmis šylki keroštah naisen peräh vesivirran, jotta virta veis hänet männeššäh, 16ka mua autto naista. Še avasi oman šuun ta nielasi virran, kumpasen drakoni oli šylken keroštah. 17Šiitä drakonin viha ylty, ta še läksi šotimah naisen toisie lapšie vaštah, niitä, ket eletäh Jumalan käškyjen mukah ta tovissetah Iisussašta Hristossašta.