Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
9

91Viiješ anheli puhalti torveh. Šilloin mie nävin, jotta taivahašta oli kirvonnun muah tähti. Tähellä annettih pohjattoman kaivon avuan, 2ta še avasi tuon pohjattoman kaivon. Kaivošta nousi šavuo niin kuin šuurešta kiukuašta, ta šavu pimenti päiväsen ta ilman. 3Šavušta levisi muan piällä rašvakattija, ta niillä annettih šama valta kuin on skorpioniloilla muan piällä. 4Rašvakattiloilla šanottih, jotta niijen ei šua pilata muan heinyä eikä mitänä vihantua eikä yhtänä puuta. Ne šuatih valta muokata vain niitä ihmisie, kellä ei ole očašša Jumalan pečattie. 5Heitäki rašvakatit ei šuatu tappua, vain piinata viisi kuuta. Tuška, min ne ihmisellä tuuvvah, on šamanmoini kuin skorpionin pisson tuška. 6Niinä päivinä ihmiset ečitäh šurmua, ka ei löyvetä. Heijän himottais kuolla, vain kuoloma pakenou heistä.

7Rašvakatit oltih šotah varuššettujen heposien näköset. Niillä oli piäššä kullanväriset venčat. Niijen nuamat oltih kuin ihmisen näkö, 8ta niillä oli pitkä tukka niin kuin naisilla. Niijen hampahat oltih kuin leijonan hampahat. 9Niillä oli rintašuojat, mit oltih kuin rautua. Niijen šiivistä läksi šemmoni jymineh kuin šotakärryistä, kumpasie monet heposet vejetäh täyttä laukkua. 10Niillä oli häntä ta hännäššä pissin niin kuin skorpioniloilla. Niillä oli valta kiušata ihmisie viisi kuuta. 11Niijen čuarina oli pohjattoman kaivon anheli, šen jevreinkielini nimi on Avaddon, kreikankielini Apollion9:11 Jevreinkielini nimi Avaddon merkiččöy «häviemini» ta kreikankielini Apollion merkiččöy «hävittäjä»..

12Enšimmäiseštä kor'ašta piäsimä. No šen jälkeh tulou vielä kakši kor'ua.

13Kuuvveš anheli puhalti torveh. Jumalan ieššä oli kultani alttari, ta mie kuulin iänen, mi tuli šen alttarin nelläštä šarvešta. 14Še iäni pakasi kuuvvennella anhelilla, mi šoitti torvie. Še šano näin: «Piäššä irti ne nellä anhelie, kumpaset ollah rauvoissa šuuren Jefrat-joven rannalla». 15Niin piäššettih irti ne nellä anhelie, kumpaset oltih valmehina tätä tuntie, päivyä, kuuta ta vuotta vaššen: niijen piti šurmata kolmaš oša kaikista ihmisistä. 16Niillä oli raččuväkie kakšikymmentätuhatta kertua kymmenentuhatta mieštä; mie kuulin heijän luvun.

17Mie nävin, jotta heposet ta račaštajat oltih tämmösie: račaštajilla oli tuliruškiet, šavunšiniset ta rikinkeltaset rintašuojat. A heposilla oli kuin leijonan piä ta niijen šuušta tuli tulta, šavuo ta rikin kačkuo. 18Näih kolmeh vahinkoh – tuleh, šavuh ta rikin kačkuh, kumpasie heposien šuušta tuli – kuoli kolmaš oša ihmisistä. 19Heposien voima oli niijen šuušša ta hännäššä. Hännät oltih kuin myrkkymavot, ta niillä oli piät, kumpasilla ne ruattih ihmisillä pahua.

20Loppuset ihmiset, mit ei kuoltu näih vahinkoih, ei kuitenki kiännytty pois omien käsien luajokšista. Hyö entiselläh kumarrettih piessoilla ta valehjumalilla, mit hyö oli luajittu kullašta, hopiešta, vašešta, kiveštä ta puušta. Ne ei voija nähä, ei kuulla, ei kävellä. 21Hyö ei kiännytty riähistä, ei heitetty ihmisien tappamista, ei tietovuintua, ei huorin elämistä, ei varaštamista.

10

Anheli ta kirjakiärö

101Šiitä mie tuaš nävin uuvven, väkövän anhelin, kumpani laškeutu taivahašta. Hänellä vuattiena oli pilvi ta hänen piän piällä oli ukonkuari. Hänen näkö oli kuin päiväni ta hänen jalat kuin tulipaččahat. 2Kiäššä hänellä oli pieni avattu kirjakiärö. Hiän laški oikien jalan meren piällä, vašemen mualla. 3Hiän karjahti lujalla iänellä, niin kuin leijona ois ärjyn. Kušša hiän karjahti, šeiččemen ukkoista pakasi jyräkällä iänellä. 4Kun nämä šeiččemen ukkoista oli jyrissen paistu, mie rupesin kirjuttamah. Ka šiitä kuulin taivahašta iänen, mi šano miula: «Pie peitošša še, mitä šeiččemen ukkoista pakasi. Elä kirjuta šitä muistih.»

5Anheli, kumpasen nävin šeisomašša meren ta muan piällä, nošti kiän taivašta kohti. 6Hiän pošiutu Šen nimellä, ken eläy ilmasen ijän, Šen, ken luati taivahan, muan ta meren ta kaiken, mitä niissä on. Hiän šano näin: «Aika on lopušša. 7Tulou päivä, konša šeiččemeš anheli noštau oman torven ta puhaltau šiih. Šilloin käy toteh Jumalan peitošša pietty meininki. Tapahtuu juuri niin, kuin Hiän ilmotti omilla käškyläisilläh, Jumalan viessintuojilla.»

8Iäni, kumpasen mie jo aikasempah kuulin taivahašta, rupesi tuaš pakajamah miula ta šano: «Mäne tuon anhelin luo, mi šeisou meren ta muan piällä, ta ota avattu kirjakiärö hänen kiäštä». 9Mie mänin anhelin luo ta šanoin hänellä: «Anna kiärö miula». Hiän vaštasi: «Ota ta šyö še. Še on karkie vačaššaš, vain šuuššaš še maistuu makielta kuin mesi.» 10Mie otin kiärön anhelin kiäštä ta šöin šen. Še maistu miun šuušša makielta kuin mesi, ka konša šöin šen, vačašša tuntu karkielta.

11Hiän šano miula: «Tuaš šiun pitäy einuštua, mitä tulou muailman kanšoilla, mailla, kielillä ta čuariloilla».

11

Kakši tovistajua

111Šiitä miula annettih mittapuu, mi oli kuin keppi, ta miula šanottih:

«Mäne ta mittua Jumalan pyhäkoti ta alttari ta luve ne, ketä šielä on moliutumašša. 2Jumalankojin ulkopiha jätä kuitenki mittuamatta, šentäh kun še on annettu vierahilla kanšoilla. Ne tallotah pyhyä linnua nelläkymmentäkakši kuukautta.

3Mie työnnän kakši omua tovistajua. Värččivuattiet piälläh hyö šanellah Miun šanua tuhat kakšišatua kuušikymmentä päivyä.»

4Nämä tovistajat ollah kakši voipuuta ta kakši lamppuo, mit šeisotah muan Hospotin ieššä. 5Kun ken tahtonou ruatua heilä pahua, niin hiän šuušta lähtöy tuli, mi nielöy hiän viholliset. Näin kuolou jokahini, ken tahtou ruatua heilä pahua. 6Heilä on valta šalvata taivaš, niin jotta mualla ei vihmu niinä päivinä, konša hyö šanellah Jumalan šanua. Šamoin heilä on valta muuttua vejet verekši ta työntyä mualla kaikenmoista vahinkuo, konša vain tahottaneh.

7Konša nämä kakši tovistajua lopetetah oma ruato, noušou pohjattomašta kaivošta svieri. Še rupieu šotimah heitä vaštah, voittau hiät ta tappau hiät. 8Heijän ruumehet še jättäy šuuren linnan pihalla. Jumalan viessintuojien pakinoissa šitä linnua kučutah Sodomiksi ta Jegiptiksi. Šielä heijän Hospoti oli ristihnuaklittu. 9Kolme ta puoli päivyä käy ihmisie eri kanšoista, heimoista, kielistä ta maista kaččelomašša heijän ruumehie, eikä niitä anneta hauvata. 10Muan eläjät iluol'l'ah heijän kuolomašta. Hyö pietäh piiruja ta työnnetäh toini toisillah lahjoja, šentäh kun nuo kakši Jumalan viessintuojua pahoin vaivattih muan eläjie.

11No noijen kolmen ta puolen päivän piäštä tuli viessintuojih elämän henki, min Jumala oli työntän, ta hyö nouštih jaloillah. Šuuri varuu valtasi kaikki ne, ket nähtih še. 12Hyö kuultih, jotta taivahašta karjuttih lujalla iänellä: «Nouškua tänne!» Šiitä viessintuojat nouštih pilven kantamina taivahah, ta heijän viholliset nähtih še. 13Šiinä šamašša tuli ankara muanjärissyš. Kymmeneš oša linnašta šortu, ta järissykšeššä kuoli šeiččementuhatta ihmistä. Muut vareuvuttih ta taivuttih kunnivoittamah taivahan Jumalua.

14Toini kor'a mäni. Ka kolmaš tulou rutto.

Šeiččemeš torvenšoitto

15Šeiččemeš anheli puhalti torveh. Taivahašša kajahti monien iänien karjeh:

– Koko muailma tuli nyt miän Hospotin

ta Hänen Hristossan valtakunnakši.

Hiän halliččou aina ta ilmasen ijän.

16Šiitä ne kakšikymmentänellä vanhinta, mit issuttih Jumalan ieššä omilla valtaistumilla, heittäyvyttih očin muah, kumarrettih Jumalalla 17ta šanottih näin:

– Myö kiitämmä Šilma,

Hospoti Jumala, Kaikenvaltani,

Šilma, kumpani olet, kumpani olit ta kumpani tulet!

Šie panit liikkehellä oman šuuren voimaš

ta otit vallan omih käsih.

18Kanšat ollah vihan vallašša,

ka nyt on Šiun vihan aika.

Tuli aika suutie kuollehet,

aika antua palkka Šiun käškyläisillä, Jumalan viessintuojilla,

ta kaikilla pyhillä,

kaikilla, ket varatah Šiun nimie,

pienillä ta šuurilla.

On aika hävittyä ne,

ket hävitetäh muata.

19Taivahašša avattih Jumalan pyhäkoti, niin jotta näkyvih tuli Šopimukšen lipaš, kumpani oli jumalankojissa. Tulta iski, ukkoni jyräsi, mua järähteli ta oli šuuri ruahmyršky.