Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
14

Šuauko šuovattana parentua läsijie?

141Šuovattana Iisussa mäni verolla eryähän farisseijen piämiehen taloh. Kaikin kačottih, mitä Hiän rupieu ruatamah. 2Šilloin Hänen eteh tuli mieš, kumpani läsi vesimarua. 3Iisussa kyšy sakonanopaštajilta ta farisseiloilta: «Onko šuovattana luvallista parentua, vain ei?» 4Hyö ei virketty šiih mitänä. Iisussa košetti mieštä, parenti hänet ta toimitti kotih. 5Šiitä Hiän tuaš kyšy heiltä: «Kun keltä osla tahi härkä kirvonnou kaivoh, niin eikö hiän heti nošša šitä šieltä, vaikka oiski šuovatta?» 6Täh hyö ei voitu vaššata mitänä.

Elä ašeta iččieš toisie korkiemmalla

7Iisussa kaččo, mitein vierahat valitah ičelläh parahie paikkoja stolan takuana, ta šano heilä tämän peittopakinan: 8«Kun šiut on kučuttu häih, elä istuuvu parahalla paikalla. Voipi olla, jotta šinne on kučuttu šilma arvokkahampi vieraš. 9Šiitä isäntä, kumpani kučču tiät molommat, tulou ta šanou šiula: ‘Anna hänellä tämä paikka’. Šilloin šie häpien kera jouvut šiirtymäh pahimmalla paikalla. 10Kun šiut kučutah, rua näin: ota stolan takuana alimpaini paikka. Šiitä hiän, ken kučču šiut, tulou ta šanou: ‘Velli, šiirry tänne ylemmäkši’. Näin šie šuat kunnivon toisien vierahien ieššä. 11Jokahini, ken iččieh ylentäy, še alennetah, a ken iččieh alentau, še ylennetäh.»

12Šiitä Iisussa šano farisseilla, kumpani oli kuččun Hänet: «Konša valmissat päivällisen tahi illallisen, elä kuču tovarissoja eläkä vellijä, elä heimokuntua, elä pohattoja nuapurija. Hyöhän iče voijah vuoroštah kuččuo šiut, ta velat tullah makšetukši. 13Šie konša rupiet hommuamah pruasniekkua, kuču šinne köyhie, vaivasie, rampoja ta šokeita. 14Olet ošakaš, šentäh kun hyö ei voija makšua šiula. Šie šuat palkan, konša oikiemieliset nouššah kuollehista.»

Peittopakina šuurešta pruasniekašta

(Matv. 22:1-10)

15Tämän kuultuo yksi vierahista šano Iisussalla: «Ošakaš on še, ken piäšöy šyömäh Jumalan Valtakunnašša».

16Iisussa vaštasi hänellä näin:

«Eryäš mieš luati šuuren pruasniekan ta kučču äijän vierašta. 17Konša pruasniekan aika tuli, hiän toimitti paššarin šanomah kučutuilla: ‘Tulkua, kaikki on nyt valmista’. 18Vain ne ruvettih yksi toisen jälkeh kieltäytymäh. Enšimmäini šano hänellä: ‘Mie oššin pellon, ta miun pitäy lähtie kaččomah šitä. Prosti milma, kun en piäše.’ 19Toini šano: ‘Mie oššin viisi parie härkie. Miun pitäy männä kaččomah, jotta onko ne kelvolliset. Prosti milma, kun en piäše.’ 20Kolmaš šano: ‘Mie akotuin juštih, šentäh en voi tulla’.

21Paššari tuli jälelläh ta šano tämän isännällä. Šiitä isäntä šiänty ta käški paššarie: ‘Mäne kiirehešti linnan teillä ta pihoilla ta tuo tänne köyhie, vaivasie, šokeita ta rampoja’. 22Myöššyttyö paššari šano: ‘Isäntä, ruavoin niin kuin šie käsit, ka paikkoja vielä jäi’. 23Šiitä isäntä šano paššarilla: ‘Mäne muanteillä ta kylien kujilla ta pakota ihmisie tulomah, jotta miun talo täyttyis. 24Šen šanon, jotta yksikänä niistä, ketä mie kučuin, ei šyö miun stolašša! Kučuttuja on äijän, vain valittuja on vähän.’»

Mitä makšau olla Iisussan opaššettavana?

(Matv. 10:37-38; 5:13; Mark. 9:50)

25Iisussan kera matkasi äijän rahvašta. Hiän kiänty ta šano heilä: 26«Kun ken tullou Miun luo, no ei tykänne Milma enämmän kuin omua tuattuo, muamuo, naista, lapšie, čikkoja ta vieläi omua elämyä, še ei voi olla Miun opaššettavana. 27Ken ei kanna omua ristie ta ei matkua Miun kera, še ei voi olla Miun opaššettavana. 28Kun ken teistä tahtonou rakentua tornin, eikö hiän istuuvu enšin laškomah kuluja, jotta riittäykö hänellä varoja šuaha rakennuš valmehekši? 29Muitein voit käyvä niin, jotta hiän laškou kivijalan, a ei šua työtä loppuh. Šiitä kaikki, ket nähäh tämä, ruvetah häntä nakramah: 30‘Kaččokkua työ tuota mieštä! Alotti rakennukšen, ka kešenpä še jäi.’

31Tahi kun čuari šuorinnou šotimah toista čuarie vaštah, niin tottaš hiän enšin smiettiy, voitko hiän kymmenentuhannen saltatan kera voittua toisen čuarin, kumpasella on kakšikymmentätuhatta saltattua. 32Kun ei voine, hiän työntäy neuvottelijie šopimah rauhašta, kuni toini on vielä loittuona.

33Šamoin ei niken teistä voi olla Miun opaššettavana, kuni ei jättäne kaikkie, mitä hänellä on.»

Mavutoin šuola

34«Šuola on hyvä olomašša. No kun še mänettänöy šuolan mavun, milläpä šuamma šen šuolasekši? 35Še ei kelpua minnenä, ei peltoh eikä tunkivoh. Še luuvvah pois. Kellä on korvat, millä kuulla, še kuulkah!»

15

Peittopakina ekšyneheštä lampahašta ta katonehešta rahašta

(Matv. 18:12-14)

151Iisussua kuuntelomah tuli äijän veronkeryäjie ta muita riähkähisie. 2Farisseit ta sakonanopaštajat moitittih Häntä, šanottih: «Tuo Mieš ottau vaštah riähkähisie ta šyöy hiän kera».

3Šiitä Iisussa šano heilä tämän peittopakinan: 4«Kun kellä teistä ollou šata lammašta ta yksi niistä ekšynöy, niin mitä hiän ruatau? Tietyšti hiän jättäy ne yhekšänkymmentä yhekšän paimennušpaikalla ta lähtöy eččimäh ekšynyttä ta eččiy šini, kuni ei löyvä šitä. 5Konša hiän löytäy lampahan, hiän ihaštuu ta noštau šen harteillah. 6Kotih tultuo hiän kuččuu tovarissoja ta nuapurija ta šanou heilä: ‘Iloilkua yheššä miun kera! Mie löysin ekšynehen lampahan.’ 7Šanon teilä: niin on taivahaššaki. Šielä iluol'l'ah enämmän yheštä riähkähiseštä, kumpani kiäntyy Jumalan puoleh, mitä yhekšäštäkymmeneštä yhekšäštä hyväštä ihmiseštä, kumpasien ei tarviče kiäntyö.

8Tahi otamma naisen, kumpasella on kymmenen hopierahua ta hiän kavottau niistä yhen. Eikö hiän viritä lamppuo, pyyhi pirttie ta eči tarkkaseh, kuni ei löyvä rahua? 9Šiitä hiän kuččuu tovarissoja ta nuapurin naisie ta šanou: ‘Iloilkua miun kera! Mie löysin rahan, kumpasen kavotin.’ 10Uškokkua pois, jotta šamalla keinoin iluol'l'ah Jumalan anhelit yhenki riähkähisen tähen, kumpani kiäntyy Jumalan puoleh.»

Armollini tuatto ta hänen kakši poikua

11Iisussa jatko pakinua: «Yhellä miehellä oli kakši poikua. 12Nuorempi šano tuatollah: ‘Tuattoni, anna miula še oša hyvysistä, mi miula kuuluu’. Tuatto jako hyvyset poikien kešen. 13Moniehan päivän piäštä nuorempi poika otti oman ošan ta läksi loitoš vierahilla mailla. Šielä hiän eli huolettomašti ta mänetti kaikki hyvyset. 14Kun hiän oli hävittän kaiken, šiinä muašša alko šuuri nälkä, ta hiän rupesi käršimäh puutetta. 15Šiitä hiän pyrki kasakakši eryähällä paikallisella miehellä, ta še mieš toimitti hänet omilla mailla paimentamah šikoja. 16Nälissäh hiän oli jo valmis šyömäh šikojen ruokua, ka šitäki hänellä ei annettu.

17Šiitä poika rupesi ajattelomah ta piätti: ‘Kuin äijä ruatajie on miun tuatolla, ta kaikilla heilä on leipyä kyllitellein, a mie tiälä nälkäh kuolen. 18Lähen tiältä, mänen tuaton luo ta šanon hänellä: Tuattosen, mie olen riähkäytyn taivahan ta šiun ieššä. 19En ole enämpi šen arvoni, jotta milma kučuttais šiun pojakši. Ota miut ruatajien joukkoh.’ 20Niin hiän läksi tuaton luo.

Poika oli vielä loittuona, kun tuatto näki hänet. Tuatolla tuli suali häntä. Hiän läksi juokšomah vaštah, rupesi šepyämäh poikua ta anto hänellä šuuta. 21Poika šano hänellä: ‘Tuattosen, mie olen riähkäytyn taivahan ta šiun ieššä. En ole enämpi šen arvoni, jotta milma kučuttais šiun pojakši.’ 22A tuatto šano ruatajilla: ‘Rutompah tuokua parahat vuattiet ta šuorittakkua poika niih. Pankua hänellä šormuš šormeh ta jalačit jalkah. 23Käykyä lihotettu vasikka ta tappakkua še. Rupiemma šyömäh ta pruasnuimah. 24Tämä miun poikani oli kuollun ta nyt eleyty, hiän oli kateissa ta nyt löyty.’ Ta niin alko vesselä pruasniekka.

25Vanhempi poika oli pellolla. Kun hiän tuli šieltä ta lähešty kotie, niin kuuli šoiton ta tanššin iänet. 26Hiän kučču yhen paššarin ta kyšy, jotta mitä šielä on. 27Paššari vaštasi: ‘Šiun veikko tuli kotih, ta tuattoš käški tappua lihotetun vasikan, šentäh kun šai pojan jälelläh elävänä-tervehenä’. 28Šiitä vanhempi velli niin šiänty, jotta ei tahton männä pirttih. Tuatto tuli pihalla ta pyritti häntä šiämeh, 29ka hiän šano tuatolla: ‘Kaikki nämä vuuvvet mie olen ruatan šiun hyväkši, yhtäkänä kertua en ole jättän šiun käškyö täyttämättä. Kuitenki šie et konšana ole antan miula ni yhtä kosanpoikua, jotta mie oisin voinun pruasnuija tovarissojen kera. 30Vain kun tuli tämä šiun poika, tämä, kumpani šöi kaikki šiun hyvyöt huorien kera, hänellä šie tapoit lihotetun vasikan.’ 31Tuatto vaštasi hänellä: ‘Poikasen, šie olet aina miun luona, ta kaikki, mi on miun, on šiunki. 32Eikö nyt šais iluol'l'a ta pruasnuija? Šiun velli oli kuollun ta eleyty, hiän oli kavokšissa ta löyty.’»

16

Peittopakina ounahašta konnunhoitajašta

161Šiitä Iisussa šano opaššettavilla: «Yhellä pohatalla miehellä oli konnunhoitaja. Isännällä kielittih, jotta še käyttäy tyhjäh hänen rahoja. 2Isäntä kučču miehen luokšeh ta šano: ‘Mitä mie šiušta kuulen? Näytä tilikirjat ta kerro, mih olet käyttän varat. Miun taluo šie et enämpi hoija.’ 3Šiitä konnunhoitaja rupesi tuumimah: ‘Mitäpä mie nyt ruatasin? Isäntä panou miut pois konnunhoitajan hommašta. Kaivua mie en jakša, kyšyö on huikie. 4Aha, nyt tiijän, mitä ruan. Pien huolen, jotta löytyy šemmosie, ket otetah miut omah taloh, konša jouvun pois täštä hommašta.’ 5Šiitä hiän kučču luokšeh toini toisen jälkeh niitä, ket oltih isännällä velašša. Enšimmäiseltä hiän kyšy: 6‘Äijänkö šie olet velašša miun isännällä?’ Mieš vaštasi: ‘Šata renkie šiemenvoita’. Konnunhoitaja šano: ‘Täššä on šiun velkakirja. Istuuvu ruttoseh ta kirjuta, jotta viisikymmentä.’ 7Šiitä hiän kyšy toiselta: ‘Äijänköš šie olet velašša?’ Še vaštasi: ‘Šata puista vehnyä’. Konnunhoitaja šano: ‘Täššä on šiun velkakirja. Kirjuta, jotta kahekšankymmentä.’ 8Ta isäntä kehu ounahan konnunhoitajan viisahutta.

Tosi on, jotta tämän muailman lapšet eletäh keškenäh viisahammin kuin valon lapšet. 9Mie šanonki teilä: hommakkua tämän muailman eloloilla ičellänä tovarissoja, kumpaset otetah tiät ilmasenikusih taloloih, konša niitä eloja enämpi ei ole. 10Keneh voit luottua pieneššä, šiih voit luottua šuureššaki. Ken pieneššä ei ole rehellini, še šuurešša niise ei ole rehellini. 11Kun teilä ei voine uškuo muallisie rikkahukšie, niin kenpä uškou teilä ilmasenikusie rikkahukšie? 12Kun työ että voine huolehtie vierahista hyvysistä, niin kenpä teilä antau šen, mi on tiän oma.

13Ei yksikänä paššari šuata paššata kahta isäntyä. Kun hiän tykännöy yhtä, niin toista vihuau; kun yhtä pitänöy arvošša, toista pahekšiu. Että työ voi yhtä aikua sluušie Jumalalla ta mammonalla.»

14Farisseit kuultih tämä kaikki. Hyö oltih ahnehet rahalla, ta niin hyö ruvettih ivual'omah Iisussua. 15No Hiän šano heilä: «Työ oletta niitä, kumpaset ihmisien šilmissä luatiuvutah hyvikši, a Jumala tietäy tiän šiämet. Še, mi on arvokašta ihmisien šilmissä, še on Jumalašta ilkie.»

Sakona ta Jumalan Valtakunta

(Matv. 11:12-13; 5:31-32; Mark. 10:11-12)

16«Sakonan ta Jumalan viessintuojien aika oli Iivanah šuate. Šiitä lähtien on ruvettu šanelomah Hyvyä Viestie Jumalan Valtakunnašta, ta jokahini kaikin voimin reistuau piäššä šinne. 17Ennein kavotah taivaš ta mua kuin Sakonan pieninki kirjain. 18Jokahini, ken eruou omašta naiseštah ta uuvveštah akottuu, še makuau vierahan naisen kera. Šamoin še, ken ottau naisekšeh toisen miehen jättämän naisen, makuau vierahan kera.»

Luasari ta pohatta mieš

19«Oli pohatta mieš. Hänellä oli ruškiet vuattiet hienoimmašta pellavašta, ta hänen elämä oli kuin jokapäiväistä pruasniekkua. 20Hänen veräjän pieleh kannettih köyhä Luasari, kokonah paiseissa. 21Köyhä ois nälissäh šyönyn niitä ruokapaloja, mit kirvottih pohatan stolalta. Koirie tuli šiih, ta ne nuoltih hänen paiseita.

22Šiitä köyhä kuoli, ta anhelit vietih hänet Aprahamin luo. Pohatta niise kuoli ta hänet hauvattih. 23Konša hiän tuonelan muokissa kaččo ylähyäkši, hiän näki loittuona Aprahamin ta Luasarin hänen rintua vaššen. 24Pohatta mieš karjeutu: ‘Tuatto Aprahami, šaleiče milma! Työnnä Luasari miun luo, jotta hiän kaštais veteh šormenpiän ta jähyttäis miun kieltäni. Voi mimmoista tuškua mie käršin täššä tulešša!’ 25Vain Aprahami vaštasi: ‘Muissa, poikani, jotta šie elyässä šait hyvän ošan, a Luasari šai pahan. Nyt hiän šuau tiälä kyllälti hyvyä, a šie käršit. 26Ta šen lisäkši miän välillä on šyvä, poikki piäšömätöin hauta: tiältä ei kenkänä piäše tiän luo, vaikka tahtoiski, eikä šieltä piäše tänne.’ 27Pohatta šano: ‘Tuatto Aprahami, mie molin, jotta šie työntäsit Luasarin miun tuaton kotih. 28Miula jäi viisi vellie. Anna hiän varottais heitä, muitein hyö niise jouvutah täh muokkien paikkah.’ 29Aprahami vaštasi: ‘Heilä on Moissein ta Jumalan viessintuojien kirjutukšet. Uškokkah niitä.’ 30Pohatta šano: ‘Tuatto Aprahami, niitä hyö ei ušota, vain kun ken kuollehista mänis heijän luo, niin šiitä hyö jätettäis riähät ta kiännyttäis Jumalan puoleh’. 31No Aprahami šano: ‘Kun kerran hyö ei kuunnella Moisseita ta Jumalan viessintuojie, niin ei hyö ušota, vaikka ken kuollehista nousis’.»