Alkutervehyš

1¹Mie, Juakko, Jumalan ta Hospotin Iisussan Hristossan käškyläini, työnnän tervehyisie Israelin kahellatoista hajallah eläjällä heimokunnalla.

Uško ta muanitukšet

²Vellet, olkua vain hyvillänä, konša jouvutta monenmoisih muanitukših. ³Työhän tiijättä, jotta konša tiän uško keštäy muanitukšet, še kašvattau teissä keštämistä. ⁴Šiitä työ šuatatta keštyä kaiken, ta niin teistä tulou kaikin puolin kypšie ihmisie, šemmosie, kumpasissa ei ole mitänä vikua. ⁵Kun kuitenki kellä teistä ei olle viisahutta, kyšykkäh šitä Jumalalta. Jumala antau šitä hänellä, Hiän kun niät täyvellä kiällä antau kaikilla eikä moiti, konša häneltä kyšytäh. ⁶No kyšyö pitäy uškuon, yhtänä epyälömättä. Ken epyälöy, on kuin meren ualto, kumpaista tuuli ajau šinne tänne. ⁷Elkäh šemmoni ihmini vuottakkah Hospotilta mitänä. ⁸Hiän on kakšimielini, kaikissa ruatoloissah häilyväini.

⁹Olkah alempaisilla okšilla olija velli ylpie šiitä, jotta Jumala noštau hänet korkiella. ¹⁰A pohatta olkah ylpie šiitä, jotta Jumala alentau hänet, šentäh kun pohattaki katou niin kuin kukka heiniköššä. ¹¹Päiväni noušou, puahtau äkiešti ta kuivattau heinän. Kukka kirpuou ta šiih loppuu šen kaunehuš. Šamoin pohatta näivistyy omilla teilläh.

¹²Ošakaš on še, ken muanitukšet keštäy, šentäh kun muanitukšet keššettyö hiän šuau voitonvenčakši elämän. Šen Jumala toivotti niillä, ket Häntä tykätäh. ¹³Elkäh kenkänä muanitukših jouvuttuo šanokkah, jotta Jumala häntä muanittelou. Paha ei voi muanitella Jumalua, ta Iče Hiän ei muanittele ketänä. ¹⁴Ka jokahista muanittau hänen oma himo, mi häntä kuihuttelou ta viettäy pahah. ¹⁵Šiitä himo tulou kuin naini pakšukši ta šuau riähän, a kun riähkä on kašvan täyvekši, še tuou kuoloman.

¹⁶Elkyä valehelkua iččienä, miun kallehet vellet! ¹⁷Joka hyvä anti ta joka täyvellini lahja tulou ylähyätä, taivahan tähtien Tuatolta. Hänen luona ei mikänä muutu, valo ei vaihu pimiekši. ¹⁸Oman tahon mukah Hiän šynnytti miät uuvveštah toven šanalla, jotta oisima enšimmäiset Hänen luajittujen joukošša.

Šanan oikie kuulomini ta šen tottelomini

¹⁹No niin, miun armahat vellet, jokahisen pitäy olla aina valmis kuulomah, ka ei pie kiirehtie pakajamah eikä antua valtua vihalla. ²⁰Vihan vallašša olija mieš ei rua šitä, mi on oikein Jumalan šilmissä. ²¹Niin jotta jättäkkyä kaikki pakanat mielet ta pahuon jiännökšetki. Olkua nöyrät ta ottakkua vaštah še šana, kumpani on teih issutettu ta kumpani voit tiät pelaštua.

²²Ruatakkua, mitä šana käšköy, elkyä yksistäh kuunnelkua šitä – muitein valehteletta iččienä. ²³Še, ken vain kuuntelou šanua eikä rua šen mukah, on kuin mieš, kumpani peilistä kaččelou omua muotuo. ²⁴Hiän tarkkah kaččou iččieh, lähtöy pois ta šamašša unohtau, mimmoni hiän on. ²⁵Jumalan sakona, mi piäštäy ihmisen riähän ta kuoloman vallašta, on täyvellini. Ken tarkkah tutkiu šitä sakonua ta pisyy šiinä, šitä Jumala plahosloviu kaikissa šen ruatoloissa. Tämmöni ihmini ei unoha šitä, mitä on kuullun, vain ruatau šen mukah. ²⁶Kun ken teistä pitänöy iččieh uškojana eikä voine pijätellä kieltäh, hiän valehtelou iččieh ta hänen uško on tyhjä. ²⁷Jumalan ta Tuaton šilmissä puhaš ta vijatoin uško on šitä, jotta myö huolehimma orpoloista ta leškilöistä, konša hyö ollah muokissa, ta varotamma iččienä, jotta muailma ei pakanoittais meitä.