Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
8

Uuvven Šopimukšen Ylipappi

81Miun pakinan piä-as's'a on tämä: meilä on Ylipappi, kumpani istuu taivahissa šuuren Jumalan valtaistumen oikiella puolella. 2Hiän ruatau ylipapin ruatuo taivahan pyhäköššä, tovellisešša pyhäkojissa, kumpasen nošti Iče Hospoti, ei ihmini.

3Jokahisen ylipapin ruatoh kuuluu tuuvva lahjoja ta uhrija Jumalalla, ta šentäh miän Ylipapilla, Iisussalla, niise piti olla oma uhri tuotavana. 4Kun Hiän ois muan piällä, niin Hiän ei ois ni pappi, šentäh kun tiälä ollah jo ne papit, ket tuuvvah Sakonan mukaset uhrilahjat. 5Heijän papinruato on kuitenki vain kuva ta kuvahaini taivahaisešta papinruavošta. Šanohan Jumala Moisseilla, konša hiän alotteli pyhäkön luatimista: «Pie huoli šiitä, jotta luajit kaiken šen kuvan mukah, min šait nähä vuaralla». 6Ka miän Ylipappi, Iisussa, šai äijyäki tärkiemmän ruavon, mitä nuo toiset papit. Še ruato on yhtä tärkie, kuin on še Šopimuš, kumpasen Puolistaja Hiän on. Še Šopimuš on šuurempi kuin enšimmäini, šentäh kun šen pohjana ollah šuuremmat lupaukšet.

7Kun enšimmäini Šopimuš ois voinun ruatua kaiken, mitä varoin še annettih, niin ei šen tilalla ois tarvittu toista. 8No Jumala moitti omua rahvašta. Hiän šano:

– Kaččokkua! Aika tulou, šanou Hospoti,

konša Mie luajin Uuvven Šopimukšen

Israelin kanšan ta Juutan kanšan kera.

9Še ei ole šemmoni Šopimuš, mimmosen

Mie luajin hiän tuattojen kera,

konša otin heitä kiäštä

ta šuatoin hiät pois Jegiptin muašta.

Hyö ei pisytty Miun Šopimukšešša,

ta šentäh Mie niise en välittän heistä, šanou Hospoti.

10Uuši Šopimuš, kumpasen Mie luajin Israelin kanšan kera

näijen päivien jälkeh, šanou Hospoti, on tämmöni:

Mie panen Miun omat sakonat hiän mielih,

kirjutan ne hiän šytämih.

Mie olen hiän Jumala,

ta hyö ollah Miun rahvaš.

11Šilloin kenkänä enämpi ei opašša toista,

velli ei šano vellelläh:

«Opaššu tietämäh Hospoti»,

šentäh kun hyö kaikki, pienimmäštä šuurimpah,

tiijetäh Miut.

12Mie prostin hiän pahat ruavot

enkä enämpi konšana muissa

hiän riähkie ta viäryä elošta.

13Kun Jumala näin pakasi Uuvvešta Šopimukšešta, Hiän näytti šillä, jotta enšimmäini Šopimuš oli vanhennun. Ta še, mi on vanhennun ta aikah elän, ruttoh häviey.

9

Sluušpa Vanhan Šopimukšen aikah

91Niin jotta enšimmäisellä Šopimukšella, min Jumala luati Israelin rahvahan kera, oltih šiännöt sluušpah nähen ta oli pyhäkoti tiälä muan piällä. 2Pyhäkoti oli kankahašta luajittu pirtti, kumpasen etuošašša oli lamppu, stola ta uhrileivät. Tätä ošua šanottih «pyhäkši». 3Toisen saviessan takuana oli še pyhäkojin oša, kumpaista nimitetäh «kaikistapyhimmäkši». 4Šielä oli kultani kuajinta-alttari, kumpasella poltettih luatanua, ta oli Šopimukšen lipaš, kumpani oli joka puolelta kullalla peitetty. Lippahašša oli kultani aštie mannan kera ta Aaronin šauva, mi oli puhennun lehteh. Šamoin šielä oli Šopimukšen kivipliitat, kumpasih oli kirjutettu Jumalan kymmenen käškyö. 5Lippahan piällä oltih heruvimit, jumalallisen valon anhelit, kumpaset šiivilläh varjottih riähkien prostimispaikkua. Kaikkie tätä ei nyt tarviče šelittyä tarkemmin.

6Näin oli kaikki ruštattu. Pyhäkojin etuošah käyväh papit joka päivä sluušpua pitämäh. 7No a toiseh ošah mänöy vain ylipappi, ta vain kerran vuuvvešša. Šilloin hänellä pitäy olla keralla vertä; hiän tuou šitä šovittuakšeh omat riähät ta ne rahvahan riähät, kumpasie hyö oli luajittu tietämättä. 8Näin Pyhä Henki näyttäy, jotta taivahalliseh pyhäkotih ovie ei avata šini, kuni muallini pyhäkoti pisyy paikallah. 9Muallini pyhäkoti on kuva nykyseštä ajašta. Šinne kyllä tuuvvah lahjoja ta uhrija, vain yhenkänä sluušpašša olijan omuahenkie ne ei puhisseta, ne ei šuaha häntä Jumalan mielen mukasekši. 10Nämä käšyt niin kuin ruuvvat ta juomat ta erimoiset pešutki, košetah vain ihmisen runkuo ta pisytäh vain šini, kuni ei tule aika muuttua niitä.

Uuvven Šopimukšen uhri

11Hristossa, kaiken tulijan hyvän Ylipappi, on jo tullun. Hiän aštu šuuremman ta paremman pyhäkojin kautti. Šitä pyhäkotie ei ole luajittu ihmiskäsin ta še ei kuulu täh muailmah. 12Hiän ei tuonun uhrina pukkien eikä häkkien vertä, vain Hiän anto uhriksi oman Veren. Näin Hiän kerralla ruato oman ruavon loppuh šuate, mäni kaikistapyhimpäh ta šai meilä ilmasenikusen pelaššukšen. 13Häkkien ta pukkien veri puhistau ihmisen sluušpan mänölöih kelvollisekši ta šamoten pakanojen piällä vihmutettu lähtömän tuhkavesi. 14Mitein äijyä paremmin šilloin puhistau Hristossan Veri! Pyhän Henken voimalla Hristossa anto Iččeh vijattomana uhrina Jumalalla. Hänen Veri puhistau miän omanhenken kuolomah viejistä ruatoloista, ta niin myö voimma sluušie elävällä ta tovellisella Jumalalla.

15Šitä varoin Hristossa tuli Uuvven Šopimukšen tuojakši, jotta ne, kenet Jumala kučču, šuatais heilä luvattu ilmasenikuni perintö. Näin käypi šentäh, kun Hristossa kuoli, ta Hänen kuoloma piäštäy ihmiset pahoista ruatoloista, kuita hyö ruattih enšimmäisen Šopimukšen aikana. 16Perintyö ei voi jakua šini, kuni šen jättäjä ei ole kuollun. 17Perintöhän voijah jakua vašta šilloin, konša šen antaja kuolou. Konša hiän eläy, šitä ei voi jakua. 18Šentäh enšimmäini Šopimuš niise ei aštun voimah ilmain vertä. 19Šitä Šopimušta luatiessa Moissei luki enšin rahvahalla Sakonan käšyt. Šiitä hiän otti häkkien ta pukkien vertä, ševotti veren veteh, ta ruškiella villalla ta iisopinvaršilla vihmutti Sakonan kirjan ta koko kanšan. 20Šamalla hiän šano: «Tämä veri lujittau šen Šopimukšen, min mukah Jumala on käšken tiän elyä». 21Šamalla keinoin hiän vihmutti vertä pyhäkojin ta kaikkien sluušpašša piettävien vehkehien piällä. 22Sakonan mukah melkein kaikki puhissetah verellä, eikä riähkie voi prostie, kun ei valutettane uhrivertä.

Hristossan uhri hävittäy riähät

23Niin jotta näin piti puhistua kaikki, mi on luajittu taivahaisen mallin mukah. No kaikki še, mi on iče taivahašša, pitäy puhistua paremmilla uhriloilla. 24Hristossa ei männyn ihmiskäsin luajittuh pyhäkotih, mi on vain tovellisen pyhäkojin kuva, kun mäni iče taivahah. Šielä Hiän on nyt Jumalan ieššä miän Puolistajana. 25Eikä Hänen tarkotukšena ole antua Iččieh uhriksi moničči, niin kuin tavallini ylipappi kerran vuuvvešša viey kaikistapyhimpäh uhrivertä, mi ei ole hänen omua. 26Muiteinhan Hristossan ois pitän käršie kuoloma moneh kertah muailman luatimisešta alkuan. Hiän kuitenki tuli täh muailmah vain kerran, nyt aikojen lopušša, jotta hävittyä riähkä uhruamalla Iččeh. 27Jokahisen ihmisen ošana on kerran kuolla ta šiitä tulou suutu. 28Šamoin Hristossa on kerran uhrattu, jotta Hiän ottais pois kaikkien riähät. Ta Hiän tulou vielä kerran, ka ei enämpi riähän tähen, vain pelaštuakšeh ne, ket Häntä vuotetah.

10

Vanhan Šopimukšen uhrit ta Hristossan uhri

101Vanhan Šopimukšen aikani Sakona on vain kuvahaini tulovašta, paremmašta hyväštä, ei iče še hyvä. Vaikka Sakonan mukasie uhrija uhratah vuosi vuuvven peräštä, Sakona konšana ei voi luatie Jumalan mielen mukasiksi niitä, ket tullah Hänen eteh. 2Muiteinhan uhrien tuomini ois lopetettu. Kun ne, ket tullah Jumalan eteh, ois jo kerran puhissuttu riähistä, hyö ei enämpi tunnettais mitänä riähkyä omaššahenkeššäh. 3Kuitenki vuosi vuuvven peräštä uhrit muissutetah ihmisillä hiän riähistä. 4On niätšen mahotointa, jotta häkkien ta pukkien veri ottais pois riähät.

5Šentäh Hristossa šanou muailmah tullešša Jumalalla:

– Uhrija ta lahjoja Šie et tahton,

a Šie annoit Miula runkon.

6Polttouhrit ta uhrit riähistä ei Šilma miellytetty.

7Šilloin Mie šanoin: Kačo, Mie tulen

täyttämäh Šiun tahtuo, Jumala,

niin kuin Miušta on kirjakiäröh kirjutettu.

8Enšin Hristossa šanou: «Uhrija ta lahjoja, polttouhrija ta uhrija riähistä Šie et tahton, ne ei Šilma miellytetty», vaikka Sakona käšköy näitä uhrija tuuvva. 9No šiitä Hiän lisäsi: «Kačo, Mie tulen täyttämäh Šiun tahtuo, Jumala». Näin Hiän kumuou nuo käšyt, jotta ašettua niijen tilalla Jumalan tahto. 10Hänen tahon mukasešti miät on puhissettu riähistä kerrallisella uhrilla, kun Iisussa Hristossa anto uhriksi oman Runkon.

11Jokahini pappi šeisou joka päivä sluušimašša Jumalalla ta uhruau kerta kerran peräštä šamanmoiset uhrit, kumpaset konšana ei voija piäštyä riähistä. 12A Hristossa uhrasi riähistä yhen ainuon uhrin, oman henken, ta šen jälkeh ašettu ilmasekši ijäkši istumah Jumalan oikiella puolella. 13Šielä Hiän vuottau, kuni Hänen viholliset kuatah Hänen jalkojen alla. 14Hiän kun yhellä ainuolla uhrilla luati ikusešti täyvellisekši ne, ketä puhissetah riähistä.

15Pyhä Henki niise tovistau meilä täštä. Enšin näin:

16– Mie luajin hiän kera, šanou Hospoti,

tulovina aikoina tämmösen šopimukšen:

Mie ašetan miun omat sakonat heijän šytämeh,

kirjutan ne heijän šiämeh.

17Ta vielä lisyäy:

– Heijän riähkijä ta pahoja ruatoja

Mie enämpi konšana en muissa.

18A missä riähät on prostittu, šielä enämpi ei tarviče uhrata riähän takie.

Käykyä uškojakunnan sluušpoissa

19Vellet, myö voimma nyt varajamatta männä kaikistapyhimpäh, šentäh kun Iisussa Hristossa uhrasi oman Veren. Näin Hiän avasi meilä uuvven, elämäh viejän tien, 20kumpani mänöy saviessan, Hänen Runkon, kautti. 21Hiän on miän šuuri Ylipappi, Hänen hoitoh on annettu Jumalan koko talo. 22Aštukka myö šentäh Jumalan eteh puhtahin šytämin ta Häneh täyšin luottuan, omahenki puhtahakši vihmutettuna kaikešta riähäštä ta runko puhtahalla vejellä peštynä. 23Myö šanomma, jotta myö piemmä toivon Jumalah. Pisykkä horjumatta täššä toivošša, šentäh kun Jumalan lupaukšeh voit uškuo. 24Pitäkkä myö huolta toini toisešta ta rohkistakka toini toista tykkyämiseh ta hyvih ruatoloih.

25Myö emmä šua jättyä uškojakunnan yhtehisie sluušpoja, niin kuin eryähillä on tapana, vain miän pitäy rohkistua toini toista, šitä enämmän mitä lähempänä niättä Hospotin päivän olovan. 26Niätšen kun myö tahallah männemmä riähkäh vielä šenki jälkeh, konša jo šaima tositiijon, niin ei ole enämpi uhrie, mi piäštäis miät noista riähistä. 27Ei jiä muuta kun kauhie suutun vuottamini ta polttava tuli, mi nielöy Jumalua vaštah nouššehet.

28Kun ken nouššou Moissein Sakonua vaštah ta löytynöy kakši tahi kolme tämän tovistajua, niin še ihmini suutitah šaleimatta kuolomah. 29Tuumaikua, mitein äijyä ankarammin pitäy kurittua šitä, ken tallou Jumalan Poikua, häpyäy armon Henkie eikä pie pyhänä Uuvven Šopimukšen Vertä, kumpasella hänet iččeh on pyhitetty! 30Myöhän tunnemma Hänet, ken šanou:

– Miun on košto, Mie tašuan, šanou Hospoti.

Ta vieläi lisyäy:

– Hospoti rupieu suutimah omua rahvašta.

31On kauhieta joutuo elävän Jumalan käsih.

32Muistakkua, mimmoista oli ennein, šilloin konša työ vašta piäsijä valoh. Työ keštijä šilloin šuuret käršimykšet ta pisyjä lujina. 33Yksie teistä nakrettih ta piinattih kaččelijien huviksi, toiset autettih niitä, kellä lankesi tuommoni kova oša. 34Työ käršijä yheššä miun kera, konša olin rauvoissa. Työ että pannun vaštah, konša tiän hyvyset otettih teiltä, ka olija iloset, šentäh kun tiesijä, jotta taivahašša teilä on paremmat hyvyset. Niitä teiltä ei voi viijä.

35Šentäh elkyä heittäkkyä pois rohkevutta, työ šuatta šiitä šuuren palkan. 36Tiän pitäy keštyä, jotta voisija täyttyä Jumalan tahon ta niin šaisija omakšena šen, min Hiän lupasi. 37Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu näin:

– Vähäsen aikua vielä, hyvin vähäsen,

ta tulou Še, ken on tulošša,

38eikä Hiän viivyttele.

Ken ruatau Miun tahon mukah ta uškou Miuh,

še šuau elyä.

A ken luopuu ušošta,

še ei ole Miula mieleh.

39Myö emmä ole niitä, ket luovutah ušošta ta hävitäh, vain olemma niitä, ket ušotah ta pelaššetah iččeh.