Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
4

41Jumalan lupauš, jotta piäšemmä Hänen lepopaikkah, on vielä voimašša. Šentäh varokkua, jotta yksikänä teistä ei jäis joukošta. 2Myöhän niise kuulima hyvän šanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset tyhjäššä muašša. Heilä ei kuitenki ollun mitänä hyötyö šanomašta, kumpasen hyö kuultih. Hyö niätšen ei ušottu šitä, ta šentäh še ei šulautun heih. 3Ka myö, ket ušomma, piäšemmä luvattuh lepopaikkah.

Noista tyhjäh muah jiänehistä Jumala šano:

– Ta niin Mie vihoissani pošiuvuin,

jotta konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah.

Jumala jätti hiät lepopaikan ulkopuolella, vaikka še oli jo valmehena muailman luatimisešta šuate. 4Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu šeiččemenneštä päiväštä: «Šeiččementenä päivänä Jumala levähteli kaikista omista ruatoloista». 5A ylempänä mainitušša kohašša šanotah: «Konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah».

6Ne, ket muinoin kuultih hyvä šanoma, ei piäšty šinne, šentäh kun ei ušottu. Kuitenki on varma, jotta eryähät piäššäh šinne. 7Šentäh Jumala ašetti uuvven päivän, kumpasešta šanotah «tänäpiänä». Hiän niätšen äijyä myöhemmin šano Tuavitan šuulla nämä šanat:

– Konša työ tänäpiänä kuuletta Hänen iänen,

elkyä koventakkua omua šytäntä.

8Kun jo Jošua ois vienyn entisajan rahvahan lepopaikkah, Jumala ei pakajais toisešta, myöhemmäštä päiväštä. 9Niin jotta Jumalan rahvahalla on vielä pyhänpäivän lepo ieššä. 10Ken piäšöy lepopaikkah, še šuau levähellä kaikkien omien ruatojen jälkeh, niin kuin Jumalaki omien ruatojen jälkeh. 11Niin jotta piäšyštäytykkä kaikin voimin tuoh lepoh. Elkäh kenkänä lankekkah ta elkäh jiäkäh matan varrella, niin kuin nuo entisajan tottelomattomat ihmiset ruattih.

12Jumalan šana on elävä ta voimakaš. Še on terävämpi kuin mikänä kakšiteräni miekka. Še isköy šyväh ta erottau mielen ta henken, nivelet ta luijen ytimet. Še tuou näkyvih miän šiämen tahot ta mielet. 13Jumalalta ei voi peittyä mitänä. Kaikki, mi on olomašša, on pal'l'ašta ta alačointa Hänen šilmissä. Hänellä miän pitäy šeloštua koko miän elämä.

Armon valtaistumen eteh!

14Niin jotta meilä on šuuri Ylipappi, kumpani on kulken läpi taivahien, Iisussa, Jumalan Poika. Šentäh pisykkä myö šiinä ušošša, kumpani meilä on. 15Hiän ei ole šemmoni Ylipappi, kumpani ei malttais miän heikkoja puolie. Häntähän on kaikešša muaniteltu pahah šamalla keinoin kuin meitäki muanitellah. Hiän še vain ei luatin riähkyä. 16Aštukka šentäh varajamatta armollisen Jumalan valtaistumen eteh, jotta Hiän armahtais meitä, ta myö šaisima avun, konša šitä tarvičemma.

5

Kakši ylipappie: Aaroni ta Hristossa

51Jokahini ylipappi valitah ihmisien joukošta ta ašetetah ihmisien puolešta sluušimah Jumalalla. Hiän tuou Jumalalla lahjoja ta uhrija riähkien prostimisekši. 2Šentäh kun hiän ičeki on heikko, hiän šuattau šaleija tietämättömie ta erehtyjie. 3Oman heikkouven vuokši hänen pitäy uhrata niin omien riähkien kuin kanšanki riähkien puolešta. 4Kenkänä ei iče ota ylipapin arvuo ičelläh, vain hänet kuččuu šiih virkah Jumala, kumpani kučču jo Aaronin. 5Šamoin Hristossa niise ei iče korottan iččieh ylipapin arvoh, vain Hänet korotti Jumala, kumpani šano Hänellä:

– Šie olet Miun Poika,

tänäpiänä Mie šain Šiut.

6Ta toisešša Pyhien Kirjutukšien kohašša Jumala šanou:

– Šie olet Pappi ilmasen ijän,

šemmoni kuin oli Melhisedekki.

7Muallisen elämän aikana Iisussa iäneh itkien moli ta karju avukšeh Jumalua, kumpasella oli valta pelaštua Hänet kuolomašta. Jumala kuuli Iisussan malitun, šentäh kun Hiän taipu Jumalan tahtoh. 8Vaikka Hiän oli Poika, Hiän joutu käršimykšien kautti opaštumah tottelijakši. 9Kun Hiän oli ruatan kaiken, mitä piti, Häneštä tuli ilmasenikusen pelaššukšen tuoja, kaikkien niijen Pelaštaja, ket totellah Häntä. 10Häneštä tuli Jumalan ašettama Ylipappi, šemmoni kuin Melhisedekki.

Elkyä antakkua periksi!

11Meilä ois täštä äijän šanottavua, kumminki näitä as's'oja on vaikie šelittyä teilä, šentäh kun työ että enämpi kehtua kuunnella. 12Jo aikoja teistä ois pitän tulla toisien opaštajie, ka työ iče tuaš tarvičetta opaššušta: kenennih pitäis opaštua teilä Jumalan šanua ihan alušta šuate. Työ tarvičetta tuaš maituo, että työ keššä jyrietä ruokua. 13Jokahini, ketä vielä šyötetäh maijolla, on nännilapši. Šemmoni ei ole harjautun tietämäh, mi on oikein. 14Jyrie ruoka on tarkotettu ruavahilla. Hyö on šiämeššäh harjauvuttu erottamah, mi on hyvyä ta mi on pahua.

6

61Ka niin jättäkkä ne as's'at, mitä meilä enšimmäkši opaššettih Hristossašta ta kiirehtikkä eteh päin täyteh tietoh. Emmä rupie uuvveštah panomah kivijalkua ta opaštamah šemmosie as's'oja kuin kiäntymistä kuolomah viejistä ruatoloista ta uškuo Jumalah. 2Emmä rupie uuvveštah opaštamah kaštamisista ta käsien piälläpanomisešta, kuollehien noušomisešta ta šiitä, jotta Jumalan antama suutun piätöš on ikuni. 3Myö emmä jiä näih as's'oih, vain mänemmä ielläh, kun še ollou Jumalan tahto.

4Vet mahotointa on auttua niitä, ket kerran jo piäštih valoh, maisseltih taivahan lahjua ta yheššä toisien kera šuatih Pyhä Henki, 5maisseltih Jumalan hyvyä šanua ta tulijan muailman voimie, 6ka kuitenki hylättih uško. Ei heitä voi toiseh kertah kiäntyä pois riähistä. Hyö omakši vahinkokšeh aivan kuin uuvveštah nuaklitah Jumalan Poika ristih ta noššetah Hänet kaikkien nakrettavakši.

7Kun mua imenöy iččeheh vihman, kumpani šitä moničči kaštelou, ta antanou leivän niillä, ket šitä kašvatetah, šemmoni mua šuau Jumalan plahoslovenjan. 8No kun še kašvanou ohtajaisie ta piikkipenšašta, še on kelvotoin. Šemmoni mua on kirottu, ta viimein še tulella poltetah.

9Työ, armahat vellet, oletta kuitenki tuo parempi mua, ta teitä vuottau pelaššuš. Olemma šiitä varmoja, vaikka pakajamma näin. 10Jumala on oikiemielini. Ei Hiän unoha tiän ruatoja ta tykkyämistä. Kun työ auttoja Hänen pyhie ta vieläki autatta heitä, niin šiitä näkyy, mitein työ tykkyättä Hänen nimie. 11Tahtosima vain, jotta työ iče kenki loppuh šuate šuurella innolla vuottasija tiän toivon täyttymistä. 12Elkyä olkua laiskoja, vain ottakkua mallie niistä, ket on ušottu ta käršivällisešti vuotettu ta šentäh šuahah omakši še, min Jumala on luvannun.

Jumalan varma lupauš

13Antuas's'a Aprahamilla lupaukšen Jumala pošiutu omalla nimelläh, šentäh kun ei ollun ketänä šuurempua, kenen nimellä Hiän ois pošiutun. 14Jumala lupasi Aprahamilla: «Mie plahoslovin šilma hyvistä-hyvin šuurešti ta annan šiula äijälti jälkiläisie». 15Ta kun Aprahami käršivällisešti vuotti, niin hiän šai, mitä hänellä oli luvattu.

16Ihmiset pošiuvutah kenennih iččieh šuuremman nimellä. Pošiutumini lujittau as's'an ta lopettau kaikki heijän kiissat. 17Juuri šentäh Jumala niise pošiutu, jotta lujittua oma lupauš. Hiän tahto tällä varmalla tavalla näyttyä niillä, kellä lupauš oli annettu, jotta Hänen piätöš ei muutu. 18Noissa kahešša muuttumattomašša as's'ašša, lupaukšešša ta pošiutumisešša, Jumala ei voi valehella. Šentäh myö, Hänen šuojah puannehet, voimma aivan varajamatta pityä kiini šiitä toivošta, mi on meilä annettu. 19Tämä toivo on miän elämän juakkeri, luja ta varma. Še mänöy jumalankojin saviessan läpi kaikistapyhimpäh. 20Šinne mäni Iisussa miän iellä, konša Häneštä tuli ilmasenikuni Ylipappi, šemmoni kuin Melhisedekki.