Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
2

Šuuri pelaššuš

21Šentäh miän pitäy hyvin tarkkah pityä mieleššä še, min olemma kuullun, jotta emmä ajautuis virran vieminä viärällä tiellä. 2Jo še šanoma, min anhelit tuotih, oli luotettava. Jokahini, ken oli tottelomatoin ta rikko šitä vaštah, šai šen mukasen kuritukšen. 3Miteinpä šilloin myö voisima šiäštyö kuritukšešta, kun emmä pitäne arvošša šitä šuurta pelaššušta, mistä Iče Hospoti enšimmäisenä šaneli? Ne, ket kuultih Hänen šanoma, tovissettih meilä, jotta še on totta. 4Ta Iče Jumala lujitti heijän tovissukšen. Hiän niätšen anto heijän luatie merkkiruatoja ta kaikenmoisie kummie ta jako Pyhän Henken lahjoja oman tahtoh mukah.

Poika, ihmisien Velli

5Tulijua muailmua, šitä mistä nyt pakajamma, Jumala ei antan anheliloilla hallittavakši. 6Pyhien Kirjutukšien missä lienöy kohen ken lienöy tovisti šiitä näin:

– Mi še on ihmini!

Kuitenki Šie häntä muissat.

Mi še on ihmisen lapši!

Kuitenki Šie piet häneštä huolta.

7Vähäsekši ajakši Šie alennit hänet anhelija alemmakši,

šiitä annoit hänellä voiton merkiksi mainehta ta kunnivuo,

panit hänet halliččomah käsieš ruatoja,

8panit kaiken hänen jalkojen alla.

Jumala niätšen pani kaikki ihmisen vallan alla, Hiän ei jättän mitänä hänen vallan alla panomatta. Vielä myö emmä voi nähä, jotta kaikki ois ihmisen vallašša. 9Šen myö kuiteski niämmä, jotta Iisussa, «vähäsekši ajakši anhelija alemmakši alennettu», kuoloman muokat keššettyö šai voiton merkiksi mainehta ta kunnivuo. Armollisen Jumalan tahto niät oli, jotta Iisussa joutu käršimäh kuoloman jokahisen ihmisen puolešta.

10Jumala, ken on kaiken Luatija ta perušta, tahto tuuvva äijän lapšie jumalalliseh valoh. Šentäh Hänen piti käršimykšien kautti luatie Iisussašta, heijän pelaštajašta ta perilläviejäštä, täyvellini. 11Hänellä on šama Tuatto kuin niillä, ketä Hiän puhistau. Šentäh Iisussa ei häpie kuččuo heitä omiksi vellilöiksi. Hiän šanou Tuatollah:

12– Mie kerron Šiun nimeš voimašta omilla vellilöilläni,

laulan Šiula kiitošviršie uškojakunnan kešeššä.

13Hiän šanou niise:

– Mie panen turvani Hospotih.

Ta vieläi šanou:

– Täššä myö olemma,

Mie ta lapšet, kumpaset Jumala Miula anto.

14Nämä lapšet ollah ihmisie, lihua ta vertä, ta šentäh Iisussa niise tuli ihmisekši, hiän moisekši. Šillä keinoin Hiän šuatto omalla kuolomalla hävittyä vallan juavelilta, kuoloman isännältä. 15Näin Hiän piäšti ihmiset kuoloman varuušta, mi oli pitän heitä orjina koko heijän ijän.

16Ei Iisussa tullun auttamah anhelija, kun Aprahamin jälkiläisie. 17Šentäh Hänen piti tulla kaikešša vellieh moisekši, jotta Häneštä tulis armahtava ta varma Ylipappi ta Hiän vois Jumalan ieššä šovittua oman kanšan riähät. 18Šentäh kun Iisussa kešti muokat ta muanitukšet, Hiän voipi auttua niitä, ketä niise muanitellah pahah.

3

Iisussa on Moisseita šuurempi

31Tämän tähen, työ pyhät vellet, ket oletta šuanun taivahašta kučun, kaččokkua Iisussah Hristossah. Hiän on miän ušon Apostoli ta Ylipappi. 2Jumala pani Hänet täh ruatoh ta luottau Häneh, niin kuin luotti Moisseih kaikissa oman talon as's'oissa. 3Kuitenki Iisussalla kuuluu šuurempi kunnivo kuin Moisseilla, yhtä äijyä šuurempi kuin talon rakentajan kunnivo on talon kunnivuo šuurempi. 4Jokahini talo on kennih käsillä rakennettu, ka kaiken rakentaja on Jumala. 5Moissei oli varma Jumalan talon kaikissa hommissa, a hiän oli vain käškyläini. Hänen ruatona oli tovistua šiitä, mistä Jumala tahto myöhemmin paissa. 6Ka Hristossa on Poika, kumpasen haltuh on annettu Jumalan koko talo. Tämä talo olemma myö, kun vain loppuh šuate pisymmä rohkeina ta ilosin mielin piemmä kiini toivošta.

Epäuško ta tottelomattomuš

7Šentäh, niin kuin Pyhä Henki šanou:

– Još työ tänäpiänä kuuletta Jumalan iänen,

8elkyä koventakkua šytäntä,

niin kuin ruattih tiän tuatot,

konša nouštih Jumalua vaštah

ta kuoteltih Hänen tirppamista tyhjäššä muašša.

9Šielä hyö kuoteltih Miun tirppamista, šanou Jumala,

ta šuatih nelläkymmentä vuotta nähä,

mitä Mie heilä ruavoin.

10Mie vihaššuin šiih ihmispolveh ta šanoin:

«Aina hyö ekšytäh šytämeššäh».

Hyö ei tahottu kulkie Miun teitä,

11ta niin Mie vihoissani pošiuvuin,

jotta konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah.

12Varokkua, vellet, jotta kenkänä teistä ei ois šytämeššäh paha ta epäuškoni, niin jotta jättäis elävän Jumalan. 13Lujentakkua toini toista pisymäh ušošša šini, kuni vielä šanotah «tänäpiänä», jotta riähkä ei muanittais ketänä teistä eikä koventais kenenkänä šytäntä. 14Meilä on šama oša Hristossan kera, kun vain loppuh šuate pisymmä šiinä ušošša, mi meilä on ollun jo alušta šuate.

15Pyhissä Kirjutukšissa šanotah:

– Još työ tänäpiänä kuuletta Jumalan iänen,

elkyä koventakkua šytäntä,

niin kuin ruattih tiän tuatot šilloin,

konša nouštih Jumalua vaštah.

16Ket kuultih Jumalan iäni, ka kumminki nouštih Häntä vaštah? Kaikki ne, ket Moissein juohattamina oli lähetty pois Jegiptistä. 17Kellä Jumala oli vihoissah nelläkymmentä vuotta? Niillä, ket lankettih riähkäh ta kuoltih tyhjäh muah. 18Kellä Jumala pošiutu, jotta hyö ei piäššä Hänen lepopaikkah? Niillä, ket oltih tottelomattomie. 19Täštä niämmä, jotta hyö ei piäšty šinne, šentäh kun ei ušottu.
4

41Jumalan lupauš, jotta piäšemmä Hänen lepopaikkah, on vielä voimašša. Šentäh varokkua, jotta yksikänä teistä ei jäis joukošta. 2Myöhän niise kuulima hyvän šanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset tyhjäššä muašša. Heilä ei kuitenki ollun mitänä hyötyö šanomašta, kumpasen hyö kuultih. Hyö niätšen ei ušottu šitä, ta šentäh še ei šulautun heih. 3Ka myö, ket ušomma, piäšemmä luvattuh lepopaikkah.

Noista tyhjäh muah jiänehistä Jumala šano:

– Ta niin Mie vihoissani pošiuvuin,

jotta konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah.

Jumala jätti hiät lepopaikan ulkopuolella, vaikka še oli jo valmehena muailman luatimisešta šuate. 4Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu šeiččemenneštä päiväštä: «Šeiččementenä päivänä Jumala levähteli kaikista omista ruatoloista». 5A ylempänä mainitušša kohašša šanotah: «Konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah».

6Ne, ket muinoin kuultih hyvä šanoma, ei piäšty šinne, šentäh kun ei ušottu. Kuitenki on varma, jotta eryähät piäššäh šinne. 7Šentäh Jumala ašetti uuvven päivän, kumpasešta šanotah «tänäpiänä». Hiän niätšen äijyä myöhemmin šano Tuavitan šuulla nämä šanat:

– Konša työ tänäpiänä kuuletta Hänen iänen,

elkyä koventakkua omua šytäntä.

8Kun jo Jošua ois vienyn entisajan rahvahan lepopaikkah, Jumala ei pakajais toisešta, myöhemmäštä päiväštä. 9Niin jotta Jumalan rahvahalla on vielä pyhänpäivän lepo ieššä. 10Ken piäšöy lepopaikkah, še šuau levähellä kaikkien omien ruatojen jälkeh, niin kuin Jumalaki omien ruatojen jälkeh. 11Niin jotta piäšyštäytykkä kaikin voimin tuoh lepoh. Elkäh kenkänä lankekkah ta elkäh jiäkäh matan varrella, niin kuin nuo entisajan tottelomattomat ihmiset ruattih.

12Jumalan šana on elävä ta voimakaš. Še on terävämpi kuin mikänä kakšiteräni miekka. Še isköy šyväh ta erottau mielen ta henken, nivelet ta luijen ytimet. Še tuou näkyvih miän šiämen tahot ta mielet. 13Jumalalta ei voi peittyä mitänä. Kaikki, mi on olomašša, on pal'l'ašta ta alačointa Hänen šilmissä. Hänellä miän pitäy šeloštua koko miän elämä.

Armon valtaistumen eteh!

14Niin jotta meilä on šuuri Ylipappi, kumpani on kulken läpi taivahien, Iisussa, Jumalan Poika. Šentäh pisykkä myö šiinä ušošša, kumpani meilä on. 15Hiän ei ole šemmoni Ylipappi, kumpani ei malttais miän heikkoja puolie. Häntähän on kaikešša muaniteltu pahah šamalla keinoin kuin meitäki muanitellah. Hiän še vain ei luatin riähkyä. 16Aštukka šentäh varajamatta armollisen Jumalan valtaistumen eteh, jotta Hiän armahtais meitä, ta myö šaisima avun, konša šitä tarvičemma.