Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
10

Vanhan Šopimukšen uhrit ta Hristossan uhri

101Vanhan Šopimukšen aikani Sakona on vain kuvahaini tulovašta, paremmašta hyväštä, ei iče še hyvä. Vaikka Sakonan mukasie uhrija uhratah vuosi vuuvven peräštä, Sakona konšana ei voi luatie Jumalan mielen mukasiksi niitä, ket tullah Hänen eteh. 2Muiteinhan uhrien tuomini ois lopetettu. Kun ne, ket tullah Jumalan eteh, ois jo kerran puhissuttu riähistä, hyö ei enämpi tunnettais mitänä riähkyä omaššahenkeššäh. 3Kuitenki vuosi vuuvven peräštä uhrit muissutetah ihmisillä hiän riähistä. 4On niätšen mahotointa, jotta häkkien ta pukkien veri ottais pois riähät.

5Šentäh Hristossa šanou muailmah tullešša Jumalalla:

– Uhrija ta lahjoja Šie et tahton,

a Šie annoit Miula runkon.

6Polttouhrit ta uhrit riähistä ei Šilma miellytetty.

7Šilloin Mie šanoin: Kačo, Mie tulen

täyttämäh Šiun tahtuo, Jumala,

niin kuin Miušta on kirjakiäröh kirjutettu.

8Enšin Hristossa šanou: «Uhrija ta lahjoja, polttouhrija ta uhrija riähistä Šie et tahton, ne ei Šilma miellytetty», vaikka Sakona käšköy näitä uhrija tuuvva. 9No šiitä Hiän lisäsi: «Kačo, Mie tulen täyttämäh Šiun tahtuo, Jumala». Näin Hiän kumuou nuo käšyt, jotta ašettua niijen tilalla Jumalan tahto. 10Hänen tahon mukasešti miät on puhissettu riähistä kerrallisella uhrilla, kun Iisussa Hristossa anto uhriksi oman Runkon.

11Jokahini pappi šeisou joka päivä sluušimašša Jumalalla ta uhruau kerta kerran peräštä šamanmoiset uhrit, kumpaset konšana ei voija piäštyä riähistä. 12A Hristossa uhrasi riähistä yhen ainuon uhrin, oman henken, ta šen jälkeh ašettu ilmasekši ijäkši istumah Jumalan oikiella puolella. 13Šielä Hiän vuottau, kuni Hänen viholliset kuatah Hänen jalkojen alla. 14Hiän kun yhellä ainuolla uhrilla luati ikusešti täyvellisekši ne, ketä puhissetah riähistä.

15Pyhä Henki niise tovistau meilä täštä. Enšin näin:

16– Mie luajin hiän kera, šanou Hospoti,

tulovina aikoina tämmösen šopimukšen:

Mie ašetan miun omat sakonat heijän šytämeh,

kirjutan ne heijän šiämeh.

17Ta vielä lisyäy:

– Heijän riähkijä ta pahoja ruatoja

Mie enämpi konšana en muissa.

18A missä riähät on prostittu, šielä enämpi ei tarviče uhrata riähän takie.

Käykyä uškojakunnan sluušpoissa

19Vellet, myö voimma nyt varajamatta männä kaikistapyhimpäh, šentäh kun Iisussa Hristossa uhrasi oman Veren. Näin Hiän avasi meilä uuvven, elämäh viejän tien, 20kumpani mänöy saviessan, Hänen Runkon, kautti. 21Hiän on miän šuuri Ylipappi, Hänen hoitoh on annettu Jumalan koko talo. 22Aštukka myö šentäh Jumalan eteh puhtahin šytämin ta Häneh täyšin luottuan, omahenki puhtahakši vihmutettuna kaikešta riähäštä ta runko puhtahalla vejellä peštynä. 23Myö šanomma, jotta myö piemmä toivon Jumalah. Pisykkä horjumatta täššä toivošša, šentäh kun Jumalan lupaukšeh voit uškuo. 24Pitäkkä myö huolta toini toisešta ta rohkistakka toini toista tykkyämiseh ta hyvih ruatoloih.

25Myö emmä šua jättyä uškojakunnan yhtehisie sluušpoja, niin kuin eryähillä on tapana, vain miän pitäy rohkistua toini toista, šitä enämmän mitä lähempänä niättä Hospotin päivän olovan. 26Niätšen kun myö tahallah männemmä riähkäh vielä šenki jälkeh, konša jo šaima tositiijon, niin ei ole enämpi uhrie, mi piäštäis miät noista riähistä. 27Ei jiä muuta kun kauhie suutun vuottamini ta polttava tuli, mi nielöy Jumalua vaštah nouššehet.

28Kun ken nouššou Moissein Sakonua vaštah ta löytynöy kakši tahi kolme tämän tovistajua, niin še ihmini suutitah šaleimatta kuolomah. 29Tuumaikua, mitein äijyä ankarammin pitäy kurittua šitä, ken tallou Jumalan Poikua, häpyäy armon Henkie eikä pie pyhänä Uuvven Šopimukšen Vertä, kumpasella hänet iččeh on pyhitetty! 30Myöhän tunnemma Hänet, ken šanou:

– Miun on košto, Mie tašuan, šanou Hospoti.

Ta vieläi lisyäy:

– Hospoti rupieu suutimah omua rahvašta.

31On kauhieta joutuo elävän Jumalan käsih.

32Muistakkua, mimmoista oli ennein, šilloin konša työ vašta piäsijä valoh. Työ keštijä šilloin šuuret käršimykšet ta pisyjä lujina. 33Yksie teistä nakrettih ta piinattih kaččelijien huviksi, toiset autettih niitä, kellä lankesi tuommoni kova oša. 34Työ käršijä yheššä miun kera, konša olin rauvoissa. Työ että pannun vaštah, konša tiän hyvyset otettih teiltä, ka olija iloset, šentäh kun tiesijä, jotta taivahašša teilä on paremmat hyvyset. Niitä teiltä ei voi viijä.

35Šentäh elkyä heittäkkyä pois rohkevutta, työ šuatta šiitä šuuren palkan. 36Tiän pitäy keštyä, jotta voisija täyttyä Jumalan tahon ta niin šaisija omakšena šen, min Hiän lupasi. 37Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu näin:

– Vähäsen aikua vielä, hyvin vähäsen,

ta tulou Še, ken on tulošša,

38eikä Hiän viivyttele.

Ken ruatau Miun tahon mukah ta uškou Miuh,

še šuau elyä.

A ken luopuu ušošta,

še ei ole Miula mieleh.

39Myö emmä ole niitä, ket luovutah ušošta ta hävitäh, vain olemma niitä, ket ušotah ta pelaššetah iččeh.
11

Šuurie ušonmiehie ta -naisie

111Uško antau varmuon šiitä, jotta šuamma šen, mitä toivomma. Še auttau meitä näkömäh šen, mi on vielä näkymätöin. 2Jumala hyväkšy ammuin elänehet tuatot heijän ušon vuokši.

3Ušon avulla myö maltamma, jotta muailma on luajittu Jumalan šanalla: näkyvä on šyntyn näkymättömäštä.

4Avelin ušon vuokši hänen uhri oli Jumalan šilmissä parempi kuin Kainin. Jumala otti vaštah Avelin lahjat, ta näin Aveli šai tovissukšen šiitä, jotta hiän kelpuau Jumalalla. Ušon kautti Aveli pakajau meilä vieläi kuoltuo.

5Ušon vuokši otettih Jenoh pois muan piältä kuolomua näkömättä. «Häntä enämpi ei ollun, šentäh kun Jumala otti hänet luokšeh». Niätšen jo ennein hänen pois ottamista häneštä tovissettih, jotta hiän oli elän Jumalan mielen mukasešti. 6A ilmain uškuo kenkänä ei ole Jumalan mielen mukani. Šen, ken aštuu Jumalan eteh, on ušottava, jotta Jumala on olomašša ta jotta Hiän makšau palkan niillä, ket ečitäh Häntä.

7Uško šai Noijan tottelomah Jumalua, konša hiän šai tiijon šiitä, mi ei vielä näkyn. Hiän rakenti šuuren laivan, ta šiinä hänen koko pereh pelaštu. Hänen uško suuti [koko] epäuškosen muailman ta anto hänellä ičelläh uškojilla kuulujan perinnön, šen, jotta Jumala hyväkšy hänet.

8Uško šai Aprahamin tottelomah Jumalan kuččuo ta lähtömäh šiih muah, min Jumala oli luvannun hänellä perintömuakši. Hiän läksi matkah, vaikka ei tietän, kunne oli mänöššä. 9Šentäh kun Aprahami uško, hiän ašettu elämäh hänellä luvattuh muah niin kuin vierahah muah ta eli šielä šatroissa. Šamoin elettih Issakka ta Juakko, kumpasilla niise oli luvattu še mua. 10Aprahami vuotti šitä linnua, mi on rakennettu lujalla pohjalla ta min Jumala Iče on mieleššäh kuvitellun ta luatin. 11Ušon voimalla Aprahamin naini Sarra šai lapšen, vaikka oli lapšetoin ta vaikka lapšenšuajakši oli jo liijan vanha. Hiän kun tuumaičči, jotta Jumala, lupaukšen antaja, on luotettava. 12Šentäh Aprahami, yksi ainut mieš, kumpasen mieškunto oli jo šammun, šai jälkiläisie yhtä äijän kuin on taivahašša tähtijä, yhtä luvuttomašti kuin on meren rannalla hiekkajyväsie.

13Uškojina nämä kaikki kuoltih. Šitä, mi heilä oli luvattu, hyö ei šuatu. Hyö oli vain loittuota nähty še ta tervehitty šitä ilomielin. Hyö šanottih iččieh vierahiksi ta muuttolaisiksi tämän muan piällä. 14Ne, ket paissah näin, näytetäh, jotta hyö ollah kotimuan ečošša. 15Kun heijän mieleššä ois ollun še mua, mistä hyö oli lähetty, niin oishan hyö voitu myöštyö šinne. 16Ka eipähän, hyö vuotettih parempua, taivahaista kotimuata. Šentäh Jumala ei häpie šitä, jotta Häntä kučutah heijän Jumalakši. Onhan Hiän heitä varoin jo varuštan valmehen linnanki.

17Jumala tahto nähä, tottelouko Aprahami Häntä, ta šentäh käški Aprahamin tuuvva uhriksi poikah Issakan. Uško šai Aprahamin tottelomah, ta niin hiän oli valmis uhruamah ainuon pojan, vaikka oli jo šuanun lupaukšet jälkiläisistä. 18Hänellä niätšen oli šanottu jotta: «Issakan jälkiläisie šanotah šiun lapšiksi». 19Aprahami tuumaičči, jotta Jumala voit noššattua kuollehenki. Šentäh hiän šaiki pojan jälelläh, kuollehista noušomisen einušmerkkinä.

20Šentäh kun Issakka uško, niin tulija aika mieleššä hiän plahoslovi omat pojat Juakon ta Isavan. 21Šentäh kun Juakko uško, niin hiän kuoloman iellä plahoslovi Joosefin molommat pojat ta moliutu šauvah nojaten. 22Šentäh kun Joosefi uško, niin hiän kuoloman läheteššä pakasi šiitä, jotta Israelin kanša lähtöy myöhemmin Jegiptistä. Hiän šano, mitä hänen luilla pitäy šilloin ruatua.

23Uško šai Moissein vanhemmat pitämäh poikua peitošša kolme kuukautta šyntymän jälkeh. Lapši oli heijän šilmissä hyvin kaunis, eikä hyö varattu faraonin käškyö, jotta pitäy tappua israelilaisien poikalapšet. 24Faraonin tytär otti Moissein pojakšeh. No šentäh kun Moissei uško, niin hiän ruavahakši tultuo ei tahton, jotta häntä kučuttais faraonin tyttären pojakši. 25Moisseista oli parempi käršie muokkie yheššä Jumalan rahvahan kera, kuin šuaha riähäštä lyhytaikaista iluo. 26Hiän niät piti Hristossan tähen tulijua huikieta šuurempana pohasvuona kuin koko Jegiptin uartehie, šentäh kun näki tulijan palkinnon. 27Ušon vuokši Moissei läksi Jegiptistä faraonin vihua varajamatta. Hiän niin kuin ois nähnyn Näkymättömän, ta šentäh pisy lujana. 28Šentäh kun hiän uško, hiän ennein Israelin rahvahan Jegiptistä lähtyö pani alkuh Äijänpäivän vieton. Hiän käški heijän voitua verellä ovipielet, jotta anheli, kumpani tuli tappamah jegiptiläisien perehien enšimmäiset lapšet, ei koškis israelilaisien lapših. 29Ušon voimalla israelilaiset kulettih Ruškien meren yli niin kuin kuivua muata pitin, ka šamua yrittyässä jegiptiläiset upottih.

30Ušon voimašta šorruttih Jerihonin linnanšeinät, konša Israelin rahvaš oli kiertän niijen ympäri šeiččemen päivyä. 31Šentäh kun huoranaini Raava uško, hiän otti hyvinä vierahina vaštah israelilaiset tiijuštelijat [ta neuvo heitä pakenomah linnašta toista tietä]. Näin hiän pelaštu kuolomašta yheššä tottelomattomien kera.

32Mitäpä täh vielä lisyäsin? Miulta loppuis aika, kun rupiesin šanelomah Keteonista, Varakista, Samsonista ta Jeffašta, Tuavitašta, Samuilista ta [toisista] Jumalan viessintuojista. 33Ušon voimalla hyö voitettih valtakuntie. Ušon voimalla hyö ruattih šitä, mitä Jumala tahto, ta šuatih, mitä Jumala oli luvannun. Hyö typettih leijonoilta turpa, 34šammutettih roihuva tuli ta puattih miekan lyöntijä. Hyö oltih heikkoja, ka voimissuttih. Heistä tuli väkövie šoturija, hyö ajettih pois vihollisen šotajoukot. 35Eryähät naiset šuatih kuollehet omahiset elävinä jälelläh.

Monie kivutettih kuolomah šuate. Hyö ei otettu vaštah heilä tarittuo piäšentyä, šentäh kun tahottih kuollehista nouštuo piäššä parempah elämäh kuin heijän muokkuajat. 36Toisie ivual'tih ta ruoškittih, pantih vieläi rautoih ta tyrmäh. 37Heitä kivitettih kuolijiksi, heitä šahattih kahtie, kivutettih, šurmattih miekalla iskien. Hyö jouvuttih kulekšimah lampahan- ta kosannahkat vuatteina, hyö käršittih puutetta, heitä ahissettih ta piekšettih. 38Hyö oltih liijan hyvie täh muailmah, ta niin heijän piti kulekšie tyhjäššä muašša ta vuaroilla, elyä kallivokoloissa ta muakuopissa.

39Kaikista näistä ihmisistä on heijän ušon tähen annettu Pyhissä Kirjutukšissa hyvä tovissuš. No šitä, min Jumala on luvannun, hyö ei vielä šuatu. 40Jumala niät kun on varuštan meitä varoin vielä parempua, ta tahto, jotta šitä parempua hyö ei šuaha ilmain meitä.

12

Jumala on miän Tuatto

121No kun kerran miän ympärillä on tämmöni pilvi tovistajie, heittäkkä pois kaikki, mi meitä painau, ta riähkä, mi meih on lujah tarttun. Juoška loppuh šuate še kilpa, mi on miän ieššä. 2Kaččokka vain Iisussah, miän ušon alkuhpanijah ta šen täyvellisekši luatijah. Tulijan ilon tähen Hiän ei välittän häpieštä, kun kešti rissillä muokat, ta nyt Hiän istuu Jumalan valtaistumen oikiella puolella. 3Ajatelkua Häntä, kumpani kešti, konša riähkähiset Häntä vihattih, jotta työ että rupieis varajamah ettäkä antais periksi.

4Työ että ole vielä verissäpäin šotin riähkyä vaštah. 5Työ oletta unohtan tämän Pyhien Kirjutukšien šanan, mi opaštau teitä kuin tuatto omie poikieh:

– Poikani, elä vähekšy Hospotin kuritušta,

elä anna mieleš pahottuo,

konša Hiän opaštau šilma.

6Niätšen ketä Hospoti armaštau, šitä Hiän kurittau,

Hiän lyöy jokahista, kenet pojakšeh ottau.

7Keštäkkyä, kun Jumala kurittau teitä: Hiän pitäy teitä omina poikinah. Onko šemmoista poikua, kumpaista tuatto ei kurittais? 8A kun teitä ei kuritettane, niin kuin kaikkie muita, niin työ oletta jalkalapšet, että omat lapšet.

9Konša mualliset tuatot kuritettih meitä, myö emmä ruohtin panna vaštah. Vielä šitäki enämmän miän pitäy taipuo taivahaisen Tuaton tahtoh, šentäh kun še antau meilä elämän. 10Miän tuatot kuritettih meitä vain lyhyttä aikua varoin ta niin kuin heistä näytti hyvältä. Ka Jumalan kurituš on meilä tovellisekši hyövykši: še šuau miät pyhiksi, niin kuin Hiän on pyhä. 11Kurituš, konša šitä annetah, ei tunnu iloselta vain ikävältä. Kuitenki šen kautti opaššetut šuahah lopulta palkakši rauha ta ruvetah täyttämäh Jumalan tahtuo.

12Voimistukkah šentäh tiän vaipunehet kiät ta voimattomat polvet! 13Kaččokkua, jotta kävelettä šuorie teitä, jotta rampa jalka ei mänis tiloiltah, vain rutto parenis.

Neuvoja ta varotukšie

14Kuotelkua elyä niin, jotta teilä ois rauha kaikkien kera. Eläkkyä Jumalan mielen mukaista pyhyä elämyä, šentäh kun ilmain šitä kenkänä ei niä Hospotie. 15Pitäkkyä huoli šiitä, jotta yksikänä teistä ei kavottais Jumalan armuo ta jotta mikänä pahan karkie juuri ei piäsis kašvamah teissä eikä tuomah vahinkuo. Niätšen šemmoni voipi myrkyttyä monie. 16Kaččokkua, jotta tiän joukošša ei ois ketänä huorissakävijyä tahi jumalatointa, šemmoista kuin Isava. Yheštä rokkastaučašta hiän möi tuaton plahoslovenjan, mi enšipoikana kuulu hänellä. 17Työ tiijättä, jotta kun hiän myöhemmin tahto šuaha ičelläh plahoslovenjan, hiän ei šuanun šitä. Hiän ei voinun muuttua tuaton mieltä, vaikka itkien šitä aneli.

18Että työ tullun tulta roihuvan vuaran luo, šemmosen, kumpaista voipi käsin košettua, niin kuin Israelin rahvaš tuli Moissein juohattamana Sinain vuaran luo. Šielä oli mušta pilvi, pimie ta myrškytuuli. 19Šielä kuulu torventoitotuš ta Jumalan iäni. Šen iänen kuulijat molittih, jotta heijän ei tarviččis kuulla enämpyä. 20Hyö ei keššetty tätä käškyö: «Jokahini, vaikka villisvieri, ken košettau vuarua, pitäy kivittyä kuolijakši tahi nuolella tappua». 21Še oli niin kauhie kačottava, jotta Moisseiki šano: «Mie varajan ta vapisen».

22Että työ tuon tulisen vuaran luo tullun, työ tulija Siijonin vuaran luo, elävän Jumalan linnan, taivahaisen Jerusalimin luo. Tiän ieššä on muštanah anhelija. 23Ta on pruasniekkua viettävä uškojakunta, Jumalan enšimmäiset lapšet, kumpasien nimet ollah taivahan kirjašša. Šielä on Jumala, kaikkien Sut'ja, šielä ollah täyvellisekši tullehet Jumalan omat. 24Šielä on Iisussa, Uuvven Šopimukšen Puolistaja ta šielä on Vihmontaveri, kumpani pakajau parempua, ei kuču koštamah niin kuin Avelin veri.

25Kaččokkua, jotta työ että kiänny pois Häneštä, ken pakajau! Kun tuatot Sinain vuaran luona ei kuunneltu Jumalua, konša Hiän ilmotti oman tahon muan piällä, hyö ei voitu šiäštyö kuritukšešta. Vielä pahemmin käyt meilä, kun kiäntynemmä pois Häneštä, ken pakajau meilä taivahašta. 26Šilloin Hänen iäni pani muan tärisömäh, a nyt Hiän on luvannun jotta:

– Vielä viimesen kerran Mie panen muan täräjämäh,

enkä yksistäh muata, kun taivahan niise.

27Šanat «vielä viimesen kerran» tarkotetah šitä, jotta kaikki luajittu liikahtau ta šiirtyy tiloiltah, jotta še, mi ei liikaha, pisyis paikallah.

28Myö šuamma valtakunnan, mi ei liikaha. Olka šentäh kiitollisie, kiittäkkä Jumalua ta sluušikka Hänellä Hänen tahon mukasešti, kunnivoittuan ta varaten, 29šentäh kun miän Jumala on kuin tuhkakši polttava tuli.