Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
3

Ei Sakona, kun uško

31Työ mielettömät galatalaiset, ken tiät noitu, niin jotta kiäntyjä pois tosišanomašta? Olihan tiän šilmien eteh piiruššettu Iisussa Hristossa ristihnuaklittuna. 2Šanokkua miula vain yksi as's'a: šaitako työ Pyhän Henken Sakonan käškyjä täyttämällä, vain šentäh kun kuulija Hyvän Viessin ta uškoja šiih? 3Mitein voitta olla noin mielettömie! Työ alottija rissityn elämän Pyhän Henken avulla, nytkö meinuatta omin voimin lopettua šen? 4Mitein äijän työ joutuja käršimäh ta kaikkiko muka tyhjäh? Ka ei še voinun olla tyhjäh. 5Mintäh Jumala antau teilä Pyhän Henken ta luatiu tiän joukošša šuurie ruatoja? Šentähkö, kun työ täytättä Sakonan käšyt, vain šentäh, kun työ kuulija Hyvän Viessin ta uškoja šiih? 6Muissattahan työ Aprahamin: «Hiän uško Jumalan lupaukšeh, ta šentäh hiän kelpasi Jumalalla».

7Tiän pitäy malttua, jotta tovellisie Aprahamin jälkiläisie ollah ne, kellä on uško. 8Pyhät Kirjutukšet jo ieltäpäin näytettih, jotta toisenvieroset kanšat kelvatah Jumalalla, kun ne ušotah. Kirjutukšissahan jo ieltäpäin ilmotettih Aprahamilla tämä hyvä viesti: «Šiun kautti Jumala plahosloviu kaikki kanšat». 9Aprahami uško ta šai plahoslovenjan. Šamoin kaikki ne, ket ušotah, šuahah plahoslovenja yheššä Aprahamin kera. 10A kaikki ne, ket reistatah kelvata Jumalalla Sakonua täyttämällä, ollah kirotut. Niätšen Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Kirottu on jokahini, ken ei täytä kaikkie, mitä Sakonan kirja käšköy». 11Tiettäväini, kenkänä ei Sakonua täyttämällä kelpua Jumalalla. Vet Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Jumalalla kelpuau še, ken uškou, ta šemmoni eläy ilmasen ijän». 12Ka Sakona ei jätä mitänä šijua ušolla. Šiih nähen Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu: «Ken ruatau, mitä Sakona vuatiu, šuau šiitä elämän». 13Hristossa piäšti miät šiitä kiroukšešta, min Sakona tuou. Hiän niätšen Iče tuli kirotukši miän ieštä, niin kuin on kirjutettu: «Kirottu on jokahini, kenet on riputettu puuh kuolomah». 14Näin kävi, jotta toisenvieroset kanšat niise šuatais Aprahamilla luvattu plahoslovenja Hristossan Iisussan kautti, ta myöki Häneh uškuon šaisima meilä luvatun Henken.

Lupauš ta Sakona

15Vellet, pakajan nyt jokapäiväsen elämän kielellä. Kun ken on luatin šopimukšen šiitä, mitein hänen perintö pitäy jakua hänen kuoltuo, ta on vahvistan šen šopimukšen, niin kenkänä ei voi kumota šitä, eikä šiih voi lisätä mitänä. 16Šamua voit šanuo lupaukšista, kumpaset Jumala anto Aprahamilla ta hänen Jälkiläisellä. Pyhissä Kirjutukšissa ei šanota «jälkiläisillä», mi tarkottau monie, vain šiinä šanotah: «šiun Jälkiläisellä», mi tarkottau yhtä, ta tämä on Hristossa. 17Mie tarkotan tätä: Jumala luati Hristossua koškijan šopimukšen Aprahamin kera. Sakona tuli nelläšatua kolmekymmentä vuotta myöhempäh. Šentäh še ei voi kumota voimašša olijua šopimušta eikä luatie Jumalan lupaušta tyhjäkši. 18Kun perinnön šuamini rippuis Sakonan käškyjen täyttämiseštä, niin šilloin šitä perintyö ei enämpi šais lupaukšen kautti. Kuitenki Jumala anto perinnön Aprahamilla juštih šentäh, kun oli luvannun.

19Mitä varoin šilloin on Sakona? Še annettih šopimukšen jälkeh näyttämäh ihmisillä, mi on riähkyä. Še oli voimašša, kuni ei tullun še Aprahamin Jälkiläini, kumpaista lupauš koški. Anhelit tuotih Sakona yhyšmiehellä, Moisseilla, kumpani anto šen ihmisillä. 20No lupaukšen Jumala anto Aprahamilla kahenkešen, šiinä ei yhyšmieštä tarvittu. Jumala luati šen yksin.

Mitä varoin on Sakona?

21Niin jotta mänöykö Sakona Jumalan lupaukšie vaštah? Ei šuinki! Kun ois annettu šemmoni sakona, mi vois antua ihmisellä elämän, šilloin ihmini tosiehki kelpuais Jumalalla sakonan käškyjä täyttämällä. 22Kuitenki Pyhien Kirjutukšien mukah kaikki ihmiset ollah riähän vankija. Šentäh Jumala antau šen, min lupasi, Iisussah Hristossah uškojilla hiän ušon tähen. 23A ennein ušon ajan tuluo myö olima Sakonan vankija šiih šuate, kuni ušošta ei vielä tiijetty. 24Näin Sakona oli miän kaččojana šini, kuni Hristossa ei tullun, jotta Hänen tultuo Jumala hyväkšyis miät ušon tähen. 25Nyt, konša ušon aika jo tuli, myö emmä enämpi ole kaččojan vallan alla.

26Työ kaikin oletta Jumalan lapšie, kun ušotta Hristossah Iisussah. 27Kaikin työ, ket oletta Hristossah kaššettuja, šuoriutuja Hristossah. 28Ei ole enämpi eruo jevrein ta kreikkalaisen välillä, ei orjan eikä omavaltasen, ei miehen eikä naisen, šentäh kun Hristossašša Iisussašša työ kaikin oletta yhistyn yhekši. 29Ta kun työ kerran oletta Hristossan omie, niin työ oletta Aprahamin jälkiläisie ta šuatta Jumalan toivottaman perinnön.

4

41Pakajan šiitä, jotta kuni perillini on lapšen-ijäššä, hiän ei millänä eruo orjašta, vaikka iče on kaiken omistaja. 2Hiän on kašvattajien ta talonkaččojien vallašša tuaton ašettamah aikah šuate. 3Niin še oli miänki elämäššä. Myö olima kuin alaikäset, kumpasie hallittih tämän muailman voimat. 4A konša miärätty aika tuli, Jumala työnsi tänne oman [ainuon] Pojan. Naisešta Hiän šynty ta Hiän taipu tottelomah Sakonua, 5jotta šuaha Sakonan orjina eläjät pois šen vallašta, anna meistä tulis Jumalan lapšie. 6Ta kun kerran työki oletta Jumalan lapšie, Hiän työnsi tiän šiämeh oman Poikah Henken, kumpani karjuu: «Avva! Tuatto!» 7Niin jotta šie et enämpi ole orja, vain lapši. Ta kun kerran olet lapši, niin olet ni Jumalan perillini Iisussan Hristossan kautti.

Puavilan huoli galatalaisista

8Konša työ että vielä tietän Jumalua, työ kumartija šemmosilla jumalilla, kumpaset ei olla mitänä jumalie. 9A nyt työ tiijättä Jumalan, tahi paremmin šanottuna Jumala tietäy tiät. Ka mintähpä työ tuaš kiännyttä noijen vähäväkisien ta kurjien voimien puoleh? Meinuattako uuvveštah ruveta niijen orjiksi? 10Työ piettä huolovašti miärättyjä päivie, kuukaušie, pruasniekka-aikoja ta vuosija. 11Varajan, jotta lienenkö tyhjäh ruatan tiän hyväkši.

12Pyritän teitä, vellet: tulkua šemmosiksi kuin mie olen, šentäh kun mie niise olen tullun šamanmoisekši kuin työ. Että työ ole miula mitänä pahua ruatan. 13Muissattahan, jotta mie enšimmäisen kerran šanelin teilä Hyvyä Viestie, šentäh kun kipeyvyin. 14Työ että pahekšin miun läsintyä ettäkä jättän milma, vain ottija miut vaštah kuin Jumalan anhelin, kuin Hristossan Iisussan. 15Työ olija šilloin niin iloset. Missä tiän ilo nyt on? Ruohinpa šanuo, jotta šilloin, kun šuinki šemmoni ois ollun mahollista, työ oisija kiskon šilmät piäštä ta antan miula. 16Ka mitäpä nyt! Nytkö miušta tuli tiän vihamieš, šentäh kun šanon teilä toven? 17Nuo Hyvän Viessin viäristelijät kuotellah kaikin keinoin olla teilä mieliksi, vain šiitä ei tule mitänä hyvyä. Hyö tahotah erottua tiät meistä, jotta työ alkasija šuurella innolla kannattua heitä. 18Hyväššä as's'ašša pitäis olla aina innokaš, eikä vain šilloin, konša mie olen tiän luona. 19Oi työ miun kallehet lapšet! Tuaš miun pitäy käršie šynnytyšvaivoja tiän tähen šini, kuni työ että tule Hristossan moisiksi. 20Oi kun mie nyt voisin olla tiän luona! Iänenki muuttasin teilä paissešša. A näin en tiijä, mitä tiän kera ruatasin.

Agari ta Sarra

21Työ, kumpaset tahotta elyä Sakonan mukah, šanokkua miula: kuulettako, mitä Sakona šanou? 22Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu, jotta Aprahamilla oli kakši poikua. Enšimmäisen pojan šai orjanaini Agari. Toisen pojan šai omavaltani naini Sarra. 23Orjan poika šynty niin kuin kaikki muut ihmiset, a omavaltasen poika šentäh kun Jumala oli luvannun. 24Täššä on peitetty merkityš. Agari, kumpasen lapšet šynnyttih orjiksi, juohattau Sinain vuaralla luajittuh šopimukšeh. 25Agari merkiččöy Sinain vuarua Aravijašša, ta šen vaštineh on nykyni Jerusalimi, šentäh kun Jerusalimi omine lapšineh eläy Sakonan orjana. 26A Sarra juohattau taivahalliseh Jerusalimih, kumpani on omavaltani, ta še on miän kaikkien muamo. 27Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu:

– Pie iluo, šie, kumpani et voi šuaha lašta

ta et ole konšana šynnyttän!

Pie iluo ta karjahtele, šie,

kumpani et tiijä šynnytyšvaivoja!

Niätšen miehen jättämällä naisella on äijän lapšie,

enämmän mitä šillä, kumpani on miehellä.

28Vellet, myö olemma lupaukšen lapšie, niin kuin Sarran poika, Issakka, oli. 29Kuitenki niin kuin šilloin ihmisen tahošta šyntynyt poika ajeli Henken voimašta šyntynyttä poikua, niin on nytki.

30A mitäpä Pyhät Kirjutukšet šanotah? Ne šanotah näin: «Aja pois orjanaini ta hänen poika, šentäh kun orjanaisen poika ei šua perie tuattoh hyvysie yheššä omavaltasen naisen pojan kera».

31Myö še, vellet, emmä ole Sakonan orjie, vain olemma lupaukšen voimašta šyntynehie Jumalan lapšie.

5

51Myö emmä ole enämpi orjie, šentäh kun Hristossa anto meilä oman vallan. Šentäh pisykkyä lujina, elkyä antakkua uuvveštah šituo iččienä orjan riimuloih.

Rissityn valta

2Mie, Puavila, šanon teilä: kun antanetta laitaleikata iččenä, teilä ei ole Hristossašta mitänä hyötyö. 3Varotan vielä kerran jokahista, jotta ken antau luatie ičelläh laitaleikkaukšen, šen pitäy elyä kaikkien muijenki Sakonan käškyjen mukah. 4Työ, ket tahotta kelvata Jumalalla Sakonan käškyjä täyttämällä, jättijä Hristossan ta tipahtija Jumalan armon ulkopuolella. 5Ka myö še toivomma, jotta kelpuamma Jumalalla miän ušon tähen. Henki antau meilä tämän toivon. 6Kun ihmini ollou Hristossašša Iisussašša, niin ei ole välie, onko hänet laitaleikattu, vain ei ole. Tärkietä on vain uško, mi tulou näkyvih tykkyämiseššä.

7Työ jo hyvyä vauhtie mänijä etehpäin. Kenpä tiät pietti, kun että enämpi tottele tosišanomua? 8Ken muanitti tiät oikielta tieltä? Ei ainaki Jumala, kumpani teitä kuččuu. 9Näpillini hapatušta hapattau koko taikinan. 10Hospotih luottuan mie ušon, jotta työ rupietta ajattelomah šamoin kuin mie. A še, ken ševotti tiän mielet, šuau kuritukšen, olkah hiän ken hyväh. 11Vellet, kun mie vieläki puolistaisin laitaleikkaušta, niin mintäh milma pitäis ajella? Šilloinhan miun pakinat Hristossan rissistä ei oltais enämpi kellänä kompaššukšena. 12Miušta ne miehet, kumpaset yllytetäh teitä laitaleikkaukšeh, šuatais leikata omat vehkehet pois.

Henki ta ihmisen riähkähini luonto

13Vellet, tiät on kučuttu Sakonan orjuuvešta elämäh omalla vallalla. Ka elkyä tämän vallan nimissä piäštäkkyä valloillah omua riähkähistä luontuo, vain tykäkkyä ta paššakkua toini toista. 14Vet Sakonan kaikki käšyt on yhissetty täh yhteh käškyh: «Tykkyä omua lähimmäistäš niin kuin iččieš». 15Ka kun työ purretta ta repinettä toini toista, niin varokkua, jotta että toini toista täyšin hävittäis.

16Šentäh mie šanon: eläkkyä niin kuin Jumalan Henki käšköy, šilloin että täytä oman riähkähisen luonnon himoja. 17Niätšen ihmisen riähkähini luonto tahtou toista kuin Henki, Henki toista kuin riähkähini luonto. Ne nouššah toini toista vaštah, niin jotta työ että rua šitä, mitä tahtosija. 18Vain kun Henki ollou teitä juohattamašša, niin työ että ole Sakonan vallan alla. 19Ihmisen riähkähisen luonnon ruavot ollah kaikkien nähtävissä. Niitä ollah huoruinta, pakana ta šiivotoin elämä, 20valehjumalilla kumartamini, noituuš, viha, riijat, toiseh naiseh ta mieheh varajamini, kiukkavuš, oman hyvän tavottelu, erimielisyš, [muanitukšet], viärät opaššukšet, 21kajehuš, tappamiset, juopottelu, elämöinti ta muu šemmoni. Varotan teitä, niin kuin jo ennein olen varottan: ne, ket tämmöistä ruatah, ei piäššä Jumalan Valtakuntah.

22A Jumalan Henki kašvattau meissä tykkyämistä, iluo ta rauhua. Še luatiu meistä käršivällisie, hyväšanasie ta hyvie. Še kašvattau meissä uškuo, 23šuau miät leppeiksi ta opaštau meitä pitämäh iččie kurissa. Mikänä sakona ei ole näitä vaštah. 24Ne, ket kuulutah Hristossalla, nuaklittih ristih oma riähkähini luonto kaikkien šen himojen ta tahtojen kera. 25Kun kerran myö elämmä Henken varašša, niin miän pitäy antua Henken juohattua meitä. 26Miän ei pie tavotella ičellänä tyhjyä kunnivuo, ei pie äršyttyä eikä kajehtie toini toista.