Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
5

Ananie ta Sapfira

51Eryäš Ananie-nimini mieš yheššä Sapfira-naiseh kera möi omat muat. 2Ošan rahoista hiän peitti, hänen naini niise tiesi šen. Loput rahoista Ananie toi ta pani apostolien eteh. 3Šilloin Petri šano: «Ananie, mintäh annoit šytämeš šaatanan valtah? Mintäh yritit valehella Pyhyä Henkie ta jätit ičelläš ošan muan hinnašta? 4Še muahan oli šiun, kuni et myönyn šitä. Ta šiun oltih rahat, kun möit šen. Mitein šie šuatoit näin ruatua? Et šie valehellun ihmisie, vain valehtelit Jumalua.» 5Kun Ananie kuuli Petrin šanat, hiän kuatu kuollehena muah. Varuu valtasi kaikki ne, ket kuultih tämä. 6Nuoret miehet tultih ta kiärittih ruumis vuattieh, kannettih še pois ta hauvattih.

7Kolmisen tunnin piäštä šiih tuli Ananien naini, as's'ašta mitänä tietämättä. 8Petri kyšy häneltä: «Šano miula, šilläkö hinnalla työ möitä muan?» Hiän vaštasi: «Juštih šillä». 9Šiitä Petri šano hänellä: «Mintäh työ yksissä mielin rupesija kiušuamah Hospotin Henkie? Ovella kuuluu aškelie. Ne, ket hauvattih šiun mieš, kannetah šiutki tiältä.» 10Šiinä šamašša naini kuatu Petrin jalkoih ta heitti henken. Nuoret miehet tultih šiämeh ta nähtih, jotta naini on kuollun. Hyö vietih hänet pois ta hauvattih mieheh vierellä. 11Šuuri varuu valtasi uškojakunnan ta kaikki, ket täštä kuultih.

Apostolit ruatah kummie

12Apostolit ruattih rahvahan kešeššä monie merkkiruatoja ta kummie. Uškojat yksissä mielin keräyvyttih Solomonin pačaškatokšešša. 13Ulkopuolisista kenkänä ei ruohtin liittyö heih. Kuitenki rahvaš piti heitä šuurešša arvošša, 14ta Hospotih uškojien joukko aina vain kašvo. Heih liitty niin miehie kuin naisieki. 15Ihmiset kannettih kipiehisie pihoilla ta pantih heitä venymäh šijoilla ta nosilkoilla, jotta Petrin aštuos's'a kyličči hoti hänen kuvahaini košettais kutaketä heistä. 16Ympärillä olijista linnoista niise tuli äijän rahvašta Jerusalimih. Hyö kannettih kerallah läsijie ta piessojen muokkuamie ihmisie, ta kaikki ne parettih.

Apostolit jouvutah tyrmäh

17Šiitä kajehuš ta viha vallattih ylipappi ta kaikki hänen puolilaiset, koko saddukeijen joukko. 18Hyö otettih apostolit kiini ta pantih hiät tyrmäh. 19No yöllä Hospotin anheli avasi tyrmän ovet, vei hiät šieltä pois ta šano: 20«Lähtekkyä tiältä. Mänkyä jumalankotih ta paiskua rahvahalla kaikki tämän uuvven elämän šanat.» 21Apostolit ruattih niin. Päivän nouštuo hyö mäntih jumalankotih ta ruvettih opaštamah.

Apostolit Neuvokunnan ieššä

Ylipappi ta hänen puolilaiset kučuttih Neuvokunta – kaikki Israelin rahvahan vanhimmat – ta työnnettih miehie apostolija tyrmäštä käymäh. 22Šinne tultuo miehet ei löyvetty heitä. Hyö tultih jälelläh ta šanottih: 23«Myö näkimä, jotta tyrmä oli kaikin varotukšin šalvašša ta vahit šeisottih ovilla, vain kun avasima oven, emmä löytän šieltä ketänä». 24Tämän kuultuo ylipappi, jumalankojin vahtien piälikkö ta muut piäpapit oltih kummissah, jotta mitä šielä on šattun. 25Šiitä tuli eryäš mieš ta toi heilä šanan: «Ne miehet, kumpaset työ panija tyrmäh, šeisotah jumalankojissa ta opaššetah rahvašta». 26Vahtien piälikkö läksi omien miehien kera käymäh apostolija. Kuitenki hyö ei käytetty voimua, šentäh kun varattih, jotta rahvaš rupieu heitä kivittämäh.

27Hyö tuotih apostolit Neuvokunnan eteh ta ylipappi alko kyšellä heitä. 28Hiän šano: «Myö kieltämällä kieltimä teitä opaštamašta šen Miehen nimeššä. A työ täyttijä koko Jerusalimin omalla opaššukšella ta tahotta panna miät viäräpäiksi šen Miehen kuolomah.» 29Täh Petri ta muut apostolit vaššattih: «Parempi totella Jumalua kuin ihmisie. 30Miän tuattojen Jumala noššatti kuollehista Iisussan, kumpasen työ riputtija rissinpuuh ta tappoja. 31Hänet Jumala nošti oikiella puolellah ta ašetti Piämiehekši ta Pelaštajakši, jotta antua Israelin rahvahalla mielen muutoš ta proškenja riähistä. 32Myö olemma kaiken tämän tovistajat ta šamoin Pyhä Henki, kumpasen Jumala anto niillä, ket totellah Häntä.»

33Tämän kuultuo Neuvokunnan miehet oltih haleta vihašta ta tahottih tappua apostolit. 34Šilloin Neuvokunnašta nousi eryäš farissei5:34 Farissei kačo šelityštä Matv. 3:7., Gamalieli-nimini sakonanopaštaja, kumpaista kaikki rahvaš piti arvošša. Hiän käški viijä apostolit vähäsekši aikua pois 35ta šano: «Israelin miehet, tarkkaseh miettikkyä, ennein kuin ruatta mitänä näillä miehillä. 36Ennein näitä päivie tuli Feuda. Hiän piti iččieh minänih šuurena, ta häneh liitty nelläšatua mieštä. Ka hänet tapettih, ta hänen kannattajien joukko hajosi ta hävisi jälkie jättämättä. 37Feudan jälkeh väjenkirjutukšen aikoih tuli Juuta Galileijalaini ta muanitti äijän rahvašta puolellah. No hiän niise šai šurman ta hänen kannattajien joukko hajosi. 38Šentäh šanon teilä: jättäkkyä nämä miehet rauhah, antakkua heijän olla. Kun tämä heijän homma ollou ihmisistä, še šammuu ičeštäh. 39A kun še ollou Jumalašta, työ että voi šitä hävittyä. Varokkua! Mitäpä, kun työ šotinetta Iče Jumalua vaštah?» 40Neuvokunnan miehet myönnyttih Gamalielin neuvoh. Hyö kučuttih apostolit šiämeh, ruošittih heitä ta kiellettih paissa Iisussašta, šiitä piäššettih hiät mänömäh.

41Apostolit lähettih Neuvokunnašta hyvillä mielin šentäh, kun hiät oli kačottu šen arvosiksi, jotta käršie häpietä Hospoti Iisussan nimen tähen. 42Entiseh tapah hyö joka päivä opaššettih jumalankojissa ta kotiloissa ta šaneltih, jotta Iisussa on Hristossa.

6

Šeiččemen tijakonin valinta

61Niinä päivinä opaššettavien joukko aina vain kašvo. Šiitä kreikankieliset jevreit alettih moittie jevreinkielisie6:1 «Jevreinkieliset» oltih niitä Jerusalimin alkukirikön rissittyjä, ket paistih arameijan kieltä., jotta heijän leškijä jätetäh šyrjäh, konša juatah jokapäiväsie tarpehie. 2Šilloin ne kakšitoista apostolie kučuttih yhteh koko opaššettavien joukon ta šanottih heilä: «Ei ole hyvä, jotta myö, apostolit, jätämmä Jumalan šanan šanelomisen ruuvvan jakamisen takie. 3Vellet, valikkua tiän joukošta šeiččemen hyvämainehista mieštä, ket ollah Pyhän Henken ta viisahuon täyttämät. Hiät myö panemma täh ruatoh. 4Šiitä myö iče voimma antautuo malitulla ta Jumalan šanan levittämisellä.»

5Tämä pakina oli kaikilla mieleh. Hyö valittih Stefani, mieš, kumpani oli ušon ta Pyhän Henken täyttämä, Hilippä, Prohora, Nikonori, Timoni, Parmeni ta antiohialaini Nikolai, kumpani oli kiäntyn jevreijen uškoh. 6Hiät tuotih apostolien eteh. Apostolit moliuvuttih ta pantih käteh heijän piällä.

7Jumalan šana levisi leviemistäh. Opaššettavien luku kašvo Jerusalimissa ruttoh, ta monet papit niise ruvettih uškomah Iisussah Hristossah.

Stefani otetah kiini

8Stefani oli täyši uškuo ta voimua, ta hiän luati rahvahan kešeššä šuurie kummie ta merkkiruatoja. 9Šiitä eryähät miehet ruvettih kiistämäh Stefanin kera. Yhet heistä oltih niin šanotušta Vapautettujen sinagogašta, kumpaseh kuulu kirinejalaisie ta aleksandrijalaisie. Toiset oltih kotosin Kilikijašta ta Aasijan muakunnašta. 10Kumminki Henki anto Stefanilla šemmosen voiman ta viisahuon paissa, jotta hyö ei voitu vaššuštua häntä.

11Šiitä hyö peitočči kuihutettih eryähie miehie šanomah: «Myö kuulima, mitein hiän haukku Moisseita ta Jumalua». 12Hyö noššettih rahvašta, šen vanhimpie ta sakonanopaštajie Stefanie vaštah, temmattih hänet ta vietih hänet Neuvokunnan eteh. 13Šinne hyö tuotih tovistajie, kumpaset valeheltih: «Tämä mieš hellittämättä haukkuu tätä pyhyä jumalankotie ta Sakonua. 14Myö kuulima, kun hiän šano, jotta Iisussa Nasarettilaini hajottau tämän paikan ta muuttau elämisen tavat, kumpaset Moissei on meilä antan.» 15Kaikki, ket issuttih Neuvokunnašša, kačottih Stefanih. Heijän mieleštä hiän oli nävöltäh niin kuin anheli.

7

Stefanin pakina

71Ylipappi kyšy: «Onko as's'a niin kuin nämä miehet šanotah?»

2Stefani vaštasi: «Vellet, rahvahan tuatot, kuunnelkua milma. Šuuri Jumala näyttäyty miän tuatolla Aprahamilla, konša hiän oli Mesopotamijašša eikä vielä ašettun elämäh Harranih. 3Jumala šano hänellä: ‘Lähe omašta muaštaš ta šuvuštaš ta mäne muah, kumpasen Mie šiula näytän’. 4Šiitä Aprahami läksi Halteijan muašta ta muuttu elämäh Harranih. A konša hänen tuatto kuoli, Jumala šiirti hänet elämäh täh muah, missä työ nyt elättä. 5Jumala ei antan Aprahamilla täštä muašta ni jalkapohjan vertua. Kuitenki Hiän lupasi myöhemmin antua muan omakši hänellä ta hänen jälkiläisillä, vaikka Aprahamilla vielä ei ollun lapšie. 6Jumala šano hänellä: ‘Šiun jälkipolvet jouvutah elämäh muuttoeläjinä vierahašša muašša, missä heitä pietäh orjina ta ahissetah nelläšatua vuotta. 7Vain Mie’ – šano Jumala – ‘suutin šen rahvahan, kenen orjina hyö ollah. Šen jälkeh hyö lähetäh šieltä ta sluušitah Miula täššä paikašša.’ 8Jumala luati Aprahamin kera šopimukšen, kumpasen merkkinä on laitaleikkauš. Aprahamilla šynty Issakka, ta hiän luati pojallah laitaleikkaukšen kahekšantena päivänä, šamoin Issakka luati laitaleikkaukšen pojallah Juakolla ta Juakko omilla pojillah, miän rahvahan kahellatoista kantatuatolla.

9Miän kantatuatot kajehittih vellieh Joosefie ta myötih hänet Jegiptih. Ka Jumala oli Joosefin kera 10ta piäšti hänet kaikista muokista. Jumala anto hänellä viisahutta, niin jotta faraoni, Jegiptin čuari, mielty häneh ta pani hänet Jegiptin muan ta koko oman talon isännäkši. 11Šiitä koko Jegiptih ta Hananin muah tuli nälkä ta vaikiet ajat, eikä miän tuatot šuatu mistänä ruokua. 12A Juakko kuuli, jotta Jegiptissä on vil'l'ua, ta työnsi miän kantatuatot šinne enšimmäisen kerran. 13Konša hyö mäntih šinne toisen kerran, Joosefi šano omilla vellilöillä, ken hiän on; ta faraoni šai tietyä Joosefin šuvušta. 14Joosefi työnsi šanan Juakko-tuatolla ta kučču luokšeh hänet ta koko heimokunnan, šeiččemenkymmentä viisi henkie. 15Niin Juakko muuttu elämäh Jegiptih. Šielä hiän kuoli, šamoin kuoltih miän kantatuatotki. 16Hiät vietih Sihemih ta pantih hautah, kumpasen Aprahami oli hopiella oštan sihemiläisen Emmorin pojilta.

17Läheni še aika, konša Jumalalla piti täyttyä lupauš, min Hiän oli antan Aprahamilla. Israelin rahvaš oli lisäytyn Jegiptissä. 18Šiitä šielä nousi valtah šemmoni čuari, kumpani ei tietän Joosefista mitänä. 19Hiän ruato kaikkie ilkietä miän rahvahalla, ahisti miän tuattoja ta pakotti heitä heittämäh nännilapšet uloš, jotta ne ei jiätäis henkih. 20Tuoh aikah šynty Moissei ta hiän oli Jumalalla mielehini. Kolme kuukautta häntä peitočči hoijettih koissa, 21ta šiitä jätettih uloš. Ka faraonin tytär löysi hänet, otti ta kašvatti omana poikana. 22Moissei opaššettih kaikkih Jegiptin viisahukših, ta hiän oli väkövä šanoissa ta hommissa.

23Konša Moissei täytti nelläkymmentä vuotta, hänen šytämeššä šynty halu nähä israelilaisie, omie heimovellijä. 24Nähtyö, mitein jegiptiläini kiušasi yhtä heistä, hiän hyppäsi kiušatulla apuh, makšo šen puolešta ta löi jegiptiläisen kuolijakši. 25Hiän arveli, jotta heimovellet maltetah, jotta Jumala on valinnun hänet heitä pelaštamah. Vain hyö ei maltettu. 26Toisena päivänä Moissei šattu tulomah, konša kakši israelilaista torasi keškenäh. Hiän yritti šovittua heitä, šano: ‘Miehet, työ oletta vellijä! Mintähpä työ lyöttä toini toista?’ 27No še mieš, kumpani oli toran alottan, työnnälti Moissein tieltä ta šano: ‘Kenpä šiut on pannun miän piälikökši ta suutijakši? 28Tahotko tappua miutki, niin kuin eklein tapoit jegiptiläisen?’ 29Näijen šanojen tähen Moissei pakeni. Hiän mäni muuttoeläjäkši Madiaman muah. Šielä hänellä šynty kakši poikua.

30Mäni nelläkymmentä vuotta. Šiitä tyhjäššä muašša lähellä Sinain vuarua Moisseilla näyttäyty Hospotin anheli. Anheli oli tulenliekkien kešeššä, mit nouštih palajašta penšahašta. 31Moissei kummekši tätä jiävintyä. Kun hiän mäni lähemmäkši kaččomah, hiän kuuli Hospotin iänen: 32‘Mie olen šiun tuattojen Jumala, Aprahamin Jumala, Issakan Jumala ta Juakon Jumala’. Moisseita rupesi vapisuttamah eikä hiän ruohtin kaččuo. 33Šilloin Hospoti šano hänellä: ‘Heitä jalačit jalaštaš, šentäh kun paikka, missä šie šeisot, on pyhä. 34Mie olen nähnyn, mitein Miun rahvašta ahissetah Jegiptissä, ta kuullun, mitein še valittau. Nyt Mie aššuin alaš heitä piäštämäh. Tule, Mie työnnän šiut Jegiptih.’

35Israelilaiset oli kieltäyvytty täštä Moisseista, hyö oli šanottu: ‘Ken šiut on pannun piälikökši ta suutijakši?’ Kuitenki juuri hänet Jumala työnsi heijän piälikökši ta piäštäjäkši anhelin kautti, kumpani näyttäyty hänellä penšahašša. 36Juuri hiän vei hiät pois Jegiptin muašta ta luati kummie ta merkkiruatoja Jegiptissä, Ruškiella merellä ta tyhjäššä muašša nellänkymmenen vuuvven ajan. 37Tämä šama Moissei šano israelilaisilla: ‘Hospoti, tiän Jumala, noštau teilä tiän vellien joukošta oman Viessintuojan, miun moisen. Häntä kuunnelkua.’ 38Tämä Moissei oli rahvahan kera, konša še oli keräytyn yhteh tyhjäššä muašša. Hiän ilmotti miän tuattoloilla šen, mitä anheli pakasi hänellä Sinain vuaralla. Hiän otti vaštah elävät šanat, jotta viestittyä ne meilä. 39Ka miän tuatot ei tahottu totella häntä, vain jätettih hänet ta kiännyttih šytämeššäh jälelläh Jegiptih. 40Hyö šanottih Aaronilla: ‘Luaji meilä jumalie, mit aššuttais miän ieššä. Myö emmä tiijä, mi tuli Moisseilla, kumpani toi miät pois Jegiptin muašta.’ 41Ta niin hyö luajittih härkäpačaš, tuotih šillä uhrija ta piettih iluo omin käsin luajitun jumalan ieššä. 42No Jumala kiänti heilä šelän ta jätti hiät kumartamah taivahan tähtilöillä, niin kuin on kirjutettu Jumalan viessintuojien kirjašša:

– Israelin rahvaš, että työ Miula tuonun

elukkoja ta muita uhrija tyhjäššä muašša

nellänkymmenen vuuvven aikana.

43Moloh-jumalan pyhäkotie

ta Remfan-jumalan tähtie työ kantoja,

kuvie, kumpasie työ luatija, jotta kumarrella niillä!

Šentäh mie šiirrän tiät elämäh Vavilonin tuakši.

44Miän tuattojen tuattoloilla oli tyhjäššä muašša pyhäkoti. Moissei luati šen hänellä näytetyn kuvan mukah, juštih niin, mitein käški hänellä penšahašta Pakasija. 45Še pyhäkoti miän tuatot šuatih omilta tuattoloiltah. Hyö tuotih še mataššah, konša Jošuan johtamina vallotettih tämä mua rahvahilta, kumpaset Jumala ajo pois heijän tieltä. Näin oli Tuavitan päivih šuate. 46Jumala mielty Tuavittah, ta niin Tuavitta moli, jotta šais rakentua elošijan Juakon šuvun Jumalalla. 47A Solomoni šen kojin Hänellä rakenti. 48Kuitenki Ylimmäini ei elä ihmiskäsin luajituissa taloloissa. Šiitä Jumalan viessintuoja šanou näin:

49– Taivaš on Miun valtaissuin,

ta mua on Miun jalkojen alušta.

Mimmosen talon työ Miula rakentaisija,

kyšyy Hospoti,

tahi missä ois Miun levähyšpaikka?

50Olenhan Mie omin käsin luatin tämän kaiken!

51Voi teitä, työ jäykkäniskaset! Laitaleikkaukšen työ luatija, vain tiän šytän jäi kovakši ta korvat ollah ummešša. Aina oletta Pyhyä Henkie vaššuštamašša – mitein tiän tuatot, šamoin työki. 52Onko yhtänä Jumalan viessintuojua, ketä tiän tuatot ei ois ajeltu? Hyö tapettih kaikki ne, ket einuššettih Oikiemielisen tulomista. Ta nyt teistä ičeštänä tuli tämän Oikiemielisen pettäjie ta tappajie. 53Työ šaita anhelien tuomana Sakonan, vain että elän šen mukah.»

Stefani kivitetäh

54Tätä kuunnellešša Neuvokunnan miehet oltih haleta vihašta Stefanin piällä ta hivottih hampahieh. 55A Pyhän Henken täyttämä Stefani nošti šilmät taivahah ta näki Jumalan taivahaisen valon ta Iisussan šeisomašša Jumalan oikiella kiällä. 56Stefani šano: «Nyt mie niän taivahat avonaisina ta Ihmisen Pojan7:56 Ihmisen Poika kačo šelityštä Matv. 8:20. šeisomašša Jumalan oikiella puolella!»

57Šiitä Neuvokunnan miehet karjeuvuttih lujašti, typettih korvat ta kaikin yheššä rynnättih Stefanin piällä. 58Hyö vejettih hänet linnašta ta ruvettih kivittämäh häntä. A ne, ket oli tovissettu Stefanie vaštah, heitettih piälyšvuattiet Sauli-nimisen nuoren miehen jalkoih. 59Konša hyö kivitettih Stefanie, hiän moli Jumalua ta šano: «Hospoti Iisussa, ota vaštah miun henki.» 60Šiitä hiän heitty polvusillah ta karjahti lujalla iänellä: «Hospoti, elä pane tätä heilä riähäkši!» Tämän šanottuo hiän uinosi ijäkši. 8:1 Sauli8:1 Myöhemmin tätä Saulie nimitetäh Puavilakši. oli šamua mieltä kuin muutki ta hyväkšy šen, jotta Stefani tapettih.