Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
4

Uarreh šaviašteissa

41Kun meilä Jumalan armošta on tämmöni ruato, myö emmä anna periksi. 2Myö pisymmä loittuona kaikešta häpielliseštä, mitä tarviččis peittyä. Myö emmä valehtele emmäkä viäristele Jumalan šanua. Myö levitämmä Hyvän Viessin tosišanomua. Šiitä jokahini piättäkkäh Jumalan ieššä, mimmosie myö olemma. 3Kun miän šaneloma Hyvä Viesti ollou peitošša, še on peitošša niiltä, ket jouvutah uatuh. 4Pakajan niistä, ket ei ušota. Tämän muailman jumala šokasi heijän jären, niin jotta hyö ei nähtäis Hristossan Hyvän Viessin jumalallista valuo, Hristossan, kumpani on näkymättömän Jumalan kuva. 5Emmähän myö šanele meistä ičeštänä, kun Iisussašta Hristossašta. Iisussa on Hospoti, ta Hiän työnsi miät teilä avukši. 6Jumala, kumpani šano: «Tulkah pimieh valo», anto valon miän šytämih. Näin myö opaššumma tuntomah Jumalan valon, mi heijaštuu Iisussan Hristossan nävöštä.

7Tämä uarreh on meissä kuin šaviašteissa. Šiitä näkyy, jotta tuo šuuri voima on Jumalašta eikä meistä ičeštänä. 8Meitä kaikin tavoin ahissetah, vain ei ole voitu ajua čuppuh. Toičči emmä tiijä mitäi ruatua, vain toivuo emmä ole kavottan. 9Meitä ajellah, vain Jumala ei ole jättän meitä. Meitä tallotah muah, ka henkissä olemma. 10Myö aina kannamma omašša runkošša Hospotin Iisussan šurmua, jotta Iisussan elämä niise tulis miän runkošša näkyvih. 11Kuni elämmä, myö aina kačomma kuolomua šilmäštä šilmäh Iisussan takie, jotta Iisussan elämä niise tulis näkyvih miän kuolovaisešša runkošša. 12Näin myö šojimma kuoloman kera, jotta työ šaisija elämän. 13Meilä on šama ušon Henki, kumpasešta Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Mie ušon, ta šentäh pakajan». Myöki pakajamma, šentäh kun ušomma. 14Myö tiijämmä, jotta Jumala, kumpani noššatti kuollehista Hospotin Iisussan, noššattau Iisussan tullešša miätki ta panou miät yheššä tiän kera šilmieh eteh. 15Kaikki tämä tapahtuu tiän vuokši. Kun aina vain enämmän ihmisie tulou tuntomah Jumalan armon, niin Häntä passipoitetah ta kunnivoitetah aina vain enämmän.

Elämä ušošša

16Šentäh myö pisymmä lujina. Ta vaikka myö piältä päin kaččuon vanhenemma, niin šiämeštä myö uuvvissumma päivä päivältä. 17Miän ahissukšet ta muokat, niin pienet ta lyhytaikaset, tuuvvah meilä miärättömän šuuren ta ilmasenikusen jumalallisen valon. 18Myö emmä kačo näkyväh, vain näkymättömäh, šentäh kun näkyvä keštäy vain vähän aikua, a näkymätöin on ilmasenikuista.

5

51Myö tiijämmä, jotta konša tämä miän muallini koti, tämä miän runko, muuttuu muakši, Jumalalla on taivahissa meitä varoin ilmasenikuni koti, kumpaista ei ole ihmiskäsin noššettu. 2Täššä runkošša ollešša myö ohkamma. Miän niin himottais šuoriutuo taivahaiseh runkoh, 3vet konša šuoriuvumma šiih, emmä jiä alaččomiksi. 4Myö, kumpaset vielä elämmä täššä runkošša, ohkamma jykietä takkua kantuas's'a. Myö emmä tahtois jakšautuo täštä runkošta, vain tahtosima šuoriutuo uuteh runkoh, niin jotta elämä nielasis tämän kuolovaisen runkon. 5Juuri tätä vaššen Jumala luati miät, ta merkiksi šiitä Hiän anto meilä oman Henkeh.

6Šentäh olemma aina rohkiella mielellä. Myö tiijämmä, jotta kuni tämä runko on meilä kotina, emmä ole Hospotin luona. 7Myöhän elämmä ušon varašša emmäkä šen, mitä šilmin niämmä. 8Myö olemma rohkiella mielellä, vaikkai tahtosima jättyä tämän runkon ta piäššä kotih Hospotin luo. 9Šentäh staraičemma olla Hänellä mieltä myöte, ollemmako šiitä jo perillä Hänen luona tahi vielä tiälä. 10Miän kaikkien pitäy tulla Hristossan suutun eteh. Šiinä suutušša jokahini šuau šen mukah, mitä täššä runkošša olleššah ruatau, hyvyä tahi pahua.

Šopu Jumalan kera Hristossan kautti

11Nyt kun myö tiijämmä, mitä merkiččöy varata Hospotie, niin reistuamma kiäntyä ihmisie Hänen puoleh. Jumala kaččuot näköy, mimmosie myö olemma, ta toivon, jotta työ niise omašša šiämeššä niättä šen. 12Tuaško myö rupesima kehumah iččienä tiän ieššä? Emmä! Tahomma vain, jotta työ voisija olla ylpeinä meistä. Šiitä teilä ois mitä vaššata niillä, ket kehutah iččieh šillä, mi näkyy piältä päin, eikä šillä, mi on šytämeššä. 13Kun maltti ollou lähten meistä, ka še on Jumalan tähen. Kun ollemma täyveššä maltissa, še on tiän tähen, 14šentäh kun Hristossan tykkyämini halliččou meitä. Myö niät tuumimma näin: kun yksi on kuollun kaikkien puolešta, niin kaikin on kuoltu. 15Hristossa kuoli kaikkien puolešta, jotta ne, ket eletäh, ei elettäis enämpi iččieh varoin, vain Häntä varoin, ken kuoli ta nousi kuollehista heijän tähen.

16Šentäh emmä enämpi suuti ketänä yksistäh šen mukah, mitä häneštä näkyy piältä päin. Vaikka lienemmäki tunten Hristossan ennein vain tavallisena ihmisenä, nyt enämpi emmä tunne Häntä vain šemmosena. 17Jokahini, ken on Hristossašša, on uuši ihmini. Vanha kato, ta šen tilah tuli uuši! 18Kaiken tämän šai aikah Jumala, kumpani Iisussan Hristossan kautti luati šovinnon miän kera. Ta Hiän anto meilä ruavokši levittyä viestie täštä šovinnošta. 19Jumala Iče luati Hristossan kautti šovinnon muailman kera eikä pannun ihmisillä vijakši heijän pahoja ruatoja. Šanoman täštä šovinnošta Hiän anto miän tiijotettavakši. 20Niin jotta Hristossa on miät työntän täh ruatoh, ta Jumala pakajau teilä miän kautti. Molimma Hristossan nimeššä: antakkua luatie šovinto iččenä ta Jumalan välillä. 21Hristossa oli riähätöin, ka Jumala šiirti Häneh kaikki miän riähät, jotta meistä tulis Häneššä Jumalalla kelpuavie.

6

61Myö olemma Jumalan ruatotovarissat ta molimma teitä: ottakkua Jumalan armo vaštah niin, jotta še ei jäis tyhjäkši. 2Hiänhän šanou:

– Oikieh aikah Mie kuulin šilma,

pelaššukšen päivänä autoin šilma.

Kačo, nyt on oikie aika! Kačo, nyt on pelaššukšen päivä!

Vaikeukšien keštämini

3Myö elämmä kaikkien kera niin, jotta miän ruatuo ei moitittais. 4Kaikella keinoin näytämmä, jotta olemma Jumalan käškyläisie. Myö šitkiešti keššämmä muokat, vaivat ta ahissukšet, 5piekšämiset, tyrmäššä olot, ihmisjoukkojen elämöinnit, jykien ruavon, unettomat yöt ta pyhittämisen. 6Miän mieli on puhaš, meilä on tietuo, myö olemma käršivällisie ta hyväšanasie. Meilä on Pyhä Henki ta myö puhtahin šytämin tykkyämmä toini toista. 7Meilä on tositieto ta meissä näkyy Jumalan väki. Oikie elämä on meilä miekkana oikiešša kiäššä ta šuojarautana vašemešša. 8Meitä kunnivoitetah ta pahekšitah, meistä paissah pahua ta meitä kiitetäh. Meitä pietäh valehtelijina, ka myö pakajamma totta. 9Meitä niin kuin ei tiijettäis, ka kuitenki miät tunnetah hyvin. Myö kävelemmä kuoloman terällä, ka kuitenki olemma henkissä. 10Meilä on murehta, ka myö olemma aina iloset. Olemma köyhie, ka miän kautti monet pohatutah. Meilä ei ole mitänä, ka kaikki on miän.

11Korinfilaiset, myö pakajamma teilä šuorah, miän šytämet on avauvuttu teilä. 12Šielä on teilä tilua, vain tiän šytämissä on ahašta. 13Ruatakkua työ meilä niin kuin myö teilä – pakajan teilä kuin omilla lapšillani – työ niise avakkua meilä omat šytämet!

Elävän Jumalan koti

14Elkyä mänkyä šamoih aisoih niijen kera, ket ei ušota. Mitä yhtehistä on oikiella ta viärällä? Mitä yhtehistä on valolla ta pimiellä? 15Voijahko Hristossa ta Veliar6:15 Veliar on täššä Jumalan vaššuštajan, šaatanan nimi. Še tulou jevreinkieliseštä šanašta belija’al, mi merkiččöy «hyövytöin, mitätöin». olla yhtä mieltä? Tahi mi vois yhistyä uškojan šemmoseh, ken ei ušo? 16Mitein valehjumalien kuvat paššattais Jumalan pyhäkotih? Työhän oletta elävän Jumalan pyhäkoti, niin kuin Jumala on šanon:

– Mie rupien elämäh heissä

ta kävelen heijän kešeššä.

Miušta tulou heijän Jumala

ta heistä Miun rahvaš.

17Šentäh Hospoti šanou näin:

– Lähtekkyä pois heijän joukošta

ta erokkua heistä.

Pisykkyä loitompana kaikešta pakanašta,

niin Mie otan tiät luokšeni.

18Miušta tulou tiän Tuatto,

ta teistä Miun poikie ta tyttärie.

Näin šanou Hospoti, kumpani on Kaikenvaltani.