1Myö tiijämmä, jotta konša tämä miän muallini koti, tämä miän runko, muuttuu muakši, Jumalalla on taivahissa meitä varoin ilmasenikuni koti, kumpaista ei ole ihmiskäsin noššettu. 2Täššä runkošša ollešša myö ohkamma. Miän niin himottais šuoriutuo taivahaiseh runkoh, 3vet konša šuoriuvumma šiih, emmä jiä alaččomiksi. 4Myö, kumpaset vielä elämmä täššä runkošša, ohkamma jykietä takkua kantuas's'a. Myö emmä tahtois jakšautuo täštä runkošta, vain tahtosima šuoriutuo uuteh runkoh, niin jotta elämä nielasis tämän kuolovaisen runkon. 5Juuri tätä vaššen Jumala luati miät, ta merkiksi šiitä Hiän anto meilä oman Henkeh.
6Šentäh olemma aina rohkiella mielellä. Myö tiijämmä, jotta kuni tämä runko on meilä kotina, emmä ole Hospotin luona. 7Myöhän elämmä ušon varašša emmäkä šen, mitä šilmin niämmä. 8Myö olemma rohkiella mielellä, vaikkai tahtosima jättyä tämän runkon ta piäššä kotih Hospotin luo. 9Šentäh staraičemma olla Hänellä mieltä myöte, ollemmako šiitä jo perillä Hänen luona tahi vielä tiälä. 10Miän kaikkien pitäy tulla Hristossan suutun eteh. Šiinä suutušša jokahini šuau šen mukah, mitä täššä runkošša olleššah ruatau, hyvyä tahi pahua.
Šopu Jumalan kera Hristossan kautti
11Nyt kun myö tiijämmä, mitä merkiččöy varata Hospotie, niin reistuamma kiäntyä ihmisie Hänen puoleh. Jumala kaččuot näköy, mimmosie myö olemma, ta toivon, jotta työ niise omašša šiämeššä niättä šen. 12Tuaško myö rupesima kehumah iččienä tiän ieššä? Emmä! Tahomma vain, jotta työ voisija olla ylpeinä meistä. Šiitä teilä ois mitä vaššata niillä, ket kehutah iččieh šillä, mi näkyy piältä päin, eikä šillä, mi on šytämeššä. 13Kun maltti ollou lähten meistä, ka še on Jumalan tähen. Kun ollemma täyveššä maltissa, še on tiän tähen, 14šentäh kun Hristossan tykkyämini halliččou meitä. Myö niät tuumimma näin: kun yksi on kuollun kaikkien puolešta, niin kaikin on kuoltu. 15Hristossa kuoli kaikkien puolešta, jotta ne, ket eletäh, ei elettäis enämpi iččieh varoin, vain Häntä varoin, ken kuoli ta nousi kuollehista heijän tähen.
16Šentäh emmä enämpi suuti ketänä yksistäh šen mukah, mitä häneštä näkyy piältä päin. Vaikka lienemmäki tunten Hristossan ennein vain tavallisena ihmisenä, nyt enämpi emmä tunne Häntä vain šemmosena. 17Jokahini, ken on Hristossašša, on uuši ihmini. Vanha kato, ta šen tilah tuli uuši! 18Kaiken tämän šai aikah Jumala, kumpani Iisussan Hristossan kautti luati šovinnon miän kera. Ta Hiän anto meilä ruavokši levittyä viestie täštä šovinnošta. 19Jumala Iče luati Hristossan kautti šovinnon muailman kera eikä pannun ihmisillä vijakši heijän pahoja ruatoja. Šanoman täštä šovinnošta Hiän anto miän tiijotettavakši. 20Niin jotta Hristossa on miät työntän täh ruatoh, ta Jumala pakajau teilä miän kautti. Molimma Hristossan nimeššä: antakkua luatie šovinto iččenä ta Jumalan välillä. 21Hristossa oli riähätöin, ka Jumala šiirti Häneh kaikki miän riähät, jotta meistä tulis Häneššä Jumalalla kelpuavie.
