Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
2

21Niin jotta piätin olla tulomatta tiän luokši, jotta tuaš en pahottais tiän mieltä. 2Kun mie pahottanen tiän mielen, niin miteinpä mie iče voisin olla iloni? Šilloinhan työ pahan mielen painamina että vois noštua miun mieltä. 3Juuri šentäh kirjutinki teilä, jotta šinne tultuo en pahottais mieltäni niijen takie, kenen pitäis olla miula ilokši. Mie kun lujašti luotin šiih, jotta miun ilo on kaikkien tiän ilo niise. 4Kirjutin teilä šuurešša tušašša, šytän kipienä ta kyynälet šilmissä. En kirjuttan šentäh, jotta pahottaisin tiän mieltä, vain jotta tietäsijä, mitein šuurešti tykkyän teitä.

Prostikkua riähänluatijua

5Še mieš, kumpani toi pahua mieltä, ei ole tuonun šitä yksistäh miula vain teilä kaikilla – ainaki muutomilla teistä, en nyt taho liijotella. 6Hänellä riittäy šiitä kuritukšešta, min monet teistä hänellä jo annettih. 7Nyt ois parempi, kun työ prostisija ta rohkistaisija häntä, jotta hänen šuru ei kävis šuuremmakši, mitä hiän voit keštyä. 8Šentäh molin teitä: näyttäkkyä tuaš hänellä, jotta tykkyättä häntä. 9Mie kirjutin teilä, jotta šaisin tietyä, mimmosie työ oletta. Tahoin nähä, tottelettako työ milma kaikešša. 10Ketä työ prostitta, šitä mieki prostin. Ta mitä olen prostin – kun lienöy mitä prostittavua ollun – šen prostin tiän tähen Hristossan ieššä. 11Tämän ruan šentäh, jotta šaatana ei piäsis meitä voittamah. Hänen ilkiet hommat myö hyvin tiijämmä.

Puavilan huolet Troadašša

12Konša mie tulin Troadah šanelomah Hristossan Hyvyä Viestie, niin šielä Hospoti avasi miula veräjän ruatoh. 13Mie en kuiteski šuanun henkeššäni rauhua, kun en löytän šielä Tiitta-vellie, ta niin prostiuvuin uškojakunnan kera ta läksin Makedonijah.

14No kiitoš Jumalalla! Hiän aina kulettau meitä Hristossan voittoparaatissa ta miän kautti levittäy joka paikašša tietuo Hristossašta niin kuin hyvyä hajuo. 15Myö olemma Hristossan hyvä haju, mi noušou Jumalan eteh. Tämä haju tunnetah ne, ket pelaššutah, ta ne, ket jouvutah uatuh. 16Jälkimmäisillä še on kuoloman haju, kumpani tuou kuoloman. Noilla toisilla še on elämän haju, kumpani tuou elämän. Ka kenpä še tämmöseh ruatoh kelpuau? 17Myö še ainaški emmä ole šemmosie niin kuin monet muut, ket käyväh kauppua Jumalan šanalla. Myö šanelemma šitä puhtahalla šytämellä šemmosena, mimmosena še tuli Jumalalta. Ruamma tätä ruatuo Hristossan voimalla Jumalan šilmien ieššä.

3

Uuvven Šopimukšen jumalallini valo

31Näyttäykö tämä šiltä, jotta myö rupesima tuaš kehumah iččienä? Pitäykö miän tulla tiän luokši kehumakirjasien kera? Tahi annattako työ meiläki, niin kuin erähillä muilla, kehumakirjasie ielläh vietäväkši? 2Työ iče oletta miän kehumakirjani. Še on kirjutettu miän šytämih kaikkien ihmisien nähtäväkši ta luvettavakši. 3Teistä näkyy, jotta työ oletta Hristossan kirjani, kumpasen kirjuttamisen Hiän anto miän ruavokši. Tämä kirjani ei ole kirjutettu černilällä vain elävän Jumalan Henkellä, ei kivipliittoih kun ihmisšytämih.

4Myö pakajamma näin, šentäh kun lujašti luotamma Jumalah Hristossan vuokši. 5En tarkota, jotta meilä ičellänä ois neruo ajatella mitänä omin päin, mitänä, mi ois meistä ičeštä lähtösin. Miän nero on šuatu Jumalalta. 6Hiän še luati miät pätijiksi ruatamah Uuvven Šopimukšen hyväkši, kumpasen Hiän luati ihmisien kera. Šen Šopimukšen pohjana ei ole kirjutettu Sakona vain Pyhä Henki. Niät kun kirjutettu Sakona tuou kuoloman, a Henki antau elämän.

7Kivipliittoih kaiverrettu Sakona tuli šemmosen jumalallisen valon kera, jotta Moissein näkö loisti tuota valuo, konša hiän šai ne kivipliitat. Konša Moissei tuli kivipliittojen kera israelilaisien luo, hyö ei voitu kaččuo häntä šilmih, vaikka še hänen nävön valo oli jo katomašša. Kun kerran jo kuolomua tuoja Sakona loisti jumalallista valuo, 8niin mitein šuurempua valuo loistau elämyä antaja Henki? 9Kun kerran Sakona, mi suutiu kuolomah, tuli jumalallisen valon kera, niin eikö äijyä šuuremman valon kera tule Hyvä Viesti, mi šuau miät Jumalalla kelpuaviksi. 10Še valo on niin šuuri, jotta šen rinnalla himmenöy še, mi ennein loisti kirkkahašti. 11Kun kerran jo Vanha Šopimuš, mi katou, loistau jumalallista valuo, niin mitein äijyä kirkkahamman valon kera tulou Uuši Šopimuš, mi pisyy ilmasen ijän!

12Kun meilä on tämmöni toivo, myö voimma olla aivan rohkiet. 13Miän ei tarviče olla niin kuin Moissei, kumpani pani šilmilläh peittien, jotta israelilaiset ei nähtäis, mitein niijen loisto katou. 14Israelilaisien mielet niin kuin ois šokaistu. Šama peite pisyy heijän šilmillä vielä tänäpiänäki, konša hyö luvetah Vanhan Šopimukšen kirjutukšie, šentäh kun vašta Hristossa ottau pois šen peittien. 15Nytki vielä Moissein Sakonua lukiessa heijän šytämen piällä on peite. 16Ka konša heijän šytän kiäntyy Hospotin puoleh, peite otetah pois. 17Hospoti on Henki, ta missä Hospotin Henki on, šielä ihmisellä on oma valta. 18Myö kaikin, ket šilmie peittelömättä kaččelemma niin kuin peilistä Hospotin jumalallista valuo, rupiemma ičeki aina vain enämmän loistamah šitä valuo. Tämän šuau aikah Hospoti, Hiän, kumpani on Henki.

4

Uarreh šaviašteissa

41Kun meilä Jumalan armošta on tämmöni ruato, myö emmä anna periksi. 2Myö pisymmä loittuona kaikešta häpielliseštä, mitä tarviččis peittyä. Myö emmä valehtele emmäkä viäristele Jumalan šanua. Myö levitämmä Hyvän Viessin tosišanomua. Šiitä jokahini piättäkkäh Jumalan ieššä, mimmosie myö olemma. 3Kun miän šaneloma Hyvä Viesti ollou peitošša, še on peitošša niiltä, ket jouvutah uatuh. 4Pakajan niistä, ket ei ušota. Tämän muailman jumala šokasi heijän jären, niin jotta hyö ei nähtäis Hristossan Hyvän Viessin jumalallista valuo, Hristossan, kumpani on näkymättömän Jumalan kuva. 5Emmähän myö šanele meistä ičeštänä, kun Iisussašta Hristossašta. Iisussa on Hospoti, ta Hiän työnsi miät teilä avukši. 6Jumala, kumpani šano: «Tulkah pimieh valo», anto valon miän šytämih. Näin myö opaššumma tuntomah Jumalan valon, mi heijaštuu Iisussan Hristossan nävöštä.

7Tämä uarreh on meissä kuin šaviašteissa. Šiitä näkyy, jotta tuo šuuri voima on Jumalašta eikä meistä ičeštänä. 8Meitä kaikin tavoin ahissetah, vain ei ole voitu ajua čuppuh. Toičči emmä tiijä mitäi ruatua, vain toivuo emmä ole kavottan. 9Meitä ajellah, vain Jumala ei ole jättän meitä. Meitä tallotah muah, ka henkissä olemma. 10Myö aina kannamma omašša runkošša Hospotin Iisussan šurmua, jotta Iisussan elämä niise tulis miän runkošša näkyvih. 11Kuni elämmä, myö aina kačomma kuolomua šilmäštä šilmäh Iisussan takie, jotta Iisussan elämä niise tulis näkyvih miän kuolovaisešša runkošša. 12Näin myö šojimma kuoloman kera, jotta työ šaisija elämän. 13Meilä on šama ušon Henki, kumpasešta Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Mie ušon, ta šentäh pakajan». Myöki pakajamma, šentäh kun ušomma. 14Myö tiijämmä, jotta Jumala, kumpani noššatti kuollehista Hospotin Iisussan, noššattau Iisussan tullešša miätki ta panou miät yheššä tiän kera šilmieh eteh. 15Kaikki tämä tapahtuu tiän vuokši. Kun aina vain enämmän ihmisie tulou tuntomah Jumalan armon, niin Häntä passipoitetah ta kunnivoitetah aina vain enämmän.

Elämä ušošša

16Šentäh myö pisymmä lujina. Ta vaikka myö piältä päin kaččuon vanhenemma, niin šiämeštä myö uuvvissumma päivä päivältä. 17Miän ahissukšet ta muokat, niin pienet ta lyhytaikaset, tuuvvah meilä miärättömän šuuren ta ilmasenikusen jumalallisen valon. 18Myö emmä kačo näkyväh, vain näkymättömäh, šentäh kun näkyvä keštäy vain vähän aikua, a näkymätöin on ilmasenikuista.