Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
10

Puavila puolistau omua apostolin työtä

101Mie, Puavila, kiännyn tiän puoleh nöyräšti ta leppiešti kuin Hristossa. Šanotah, jotta mie muka šielä ollešša olen varačču, ka loittuota pakajan teilä rohkiešti. 2Molin, jotta tiän luokši tultuo miun ei tarviččis olla tämmösenä rohkiena. Mie niätšen meinuan olla jyrkkänä niijen kera, kenen mieleštä myö elämmä niin kuin tämän muailman ihmiset. 3Vaikka myö elämmä täššä muailmašša, emmä šoji tämän muailman luatuh. 4Miän šota-aštalat ei olla ihmisien aštaloja, kun niillä on Jumalan antama väki hävittyä vihollisen linnat. Myö hävitämmä ihmismielen viisaštelut 5ta kaiken, mi mahtavana noušou Jumalan tuntomista vaštah. Myö otamma kiini kaikki ajatukšet ta kiännämmä ne Hristossalla tottelijiksi. 6Konša työ rupietta täyšin tottelomah Hristossua, niin myö olemma valmehet kurittamah niitä, ket ei totella.

7Kaččokkua, mitä teilä on šilmien ieššä. Kun ken ollou varma, jotta hiän on Hristossan oma, niin muistakkah, jotta myö niise olemma Hristossan omie. 8Hospoti anto miula vallan rakentua teitä eikä luuvva muah. Ta vaikka mie kehusin omua valtua liikuaki, niin miun ei tarviče šitä hävetä. 9Elkyä smiettikkyä, jotta näillä kirjasilla mie vain pölättelen teitä. 10Muutomathan šanotah: «Hänen kirjasissa on väkie ta vaikutušta, vain rahvahan kera ollešša hiän on avutoin ta hänen pakinat ollah tyhjät». 11Näijen pitäis tietyä, jotta mitä mie šanon kirjasissa, konša en ole tiän luona, niin šitä šamua ruan, konša olen šielä.

12Myö kaččuot emmä ruohi panna iččienä niijen joukkoh tahi verrata niih, ket iče kehutah iččieh. Hyö ollah mielettömie, kun mitatah iččieh omalla mitalla ta verratah iččieh vain iččeheh. 13Ka myö še emmä kehu iččienä liikua, kun vain Jumalan panomah rajah šuate, ta työ niise oletta šen rajan šiämeššä. 14Myö emmä aštun Jumalan panoman rajan yli, konša tulima tiän luo. Myö še enšimmäisenä toima teilä Hristossan Hyvän Viessin. 15Emmä kehu iččienä liikua emmäkä toisien ruatoloilla. Toivomma kuiteski, jotta konša tiän uško kašvau, niin levenöy miän ruatoki tiän kešeštä muuvvalla päin. 16Toivomma, jotta voimma šanella Hyvyä Viestie vielä teitä loitompana eläjillä, ei kumminki toisien ruatoalovehilla. Emmä taho kehuutuo šillä, mitä toiset on šuatu aikah. 17«Ken kehuu, kehukkah Hospotie». 18Ei šitä pietä arvošša, ken iče iččieh kehuu, vain šitä, ketä Hospoti kehuu.

11

Puavila ta valehapostolit

111Avoi, kun työ voisija vähäsen šietyä miun mielettömyttä! Ka kyllähän työ šiijättäki. 2Mie varteičen teitä kuin tuatto omua tytärtä, niin kuin Jumala varteiččou omieh. Mie niätšen lupasin tiät yhellä ainuolla Miehellä, Hristossalla, ta tahon tuuvva tiät Hänen eteh kuin puhtahan neiččyön. 3Varajan, jotta niin kuin kiärmis šai viisahuolla pettyä Ievan, niin tiänki mieli voit rikkautuo, ta työ että enämpi ole täyvellisešti Hristossan omie. 4Työ niät hyvin šiijättä, kun ken tullou tiän luo ta šanellou toisešta Iisussašta kuin myö šanelima. Ta šiijättä šenki, kun šuanetta toisen henken kuin min jo šaita, tahi toisen hyvän viessin kuin min jo ottija vaštah. 5Ka mie kuitenki en ole mieleštäni yhtänä pahempi kuin nuo muka šuuret apostolit. 6Onnakko mie en ole muasteri pakajamah, ka mie tiijän äijän. Šen myö olemma tuonun teilä ilmi kaikin tavoin kaikissa as's'oissa.

7Lankesinko mie šuureh riähkäh, kun auttuakšeni teitä noušomah alennin iččeni, konša šanelin teilä Jumalan Hyvyä Viestie ilmain palkkua? 8Toisilla uškojakunnilla oli rahakuluja miušta, šentäh kun otin heiltä palkan, jotta voisin teitä auttua. Konša olin tiän luona ta käršin puutetta, en ni šilloin ollun kenenkänä vaivana. 9Kaiken, mitä tarvičin, miula annettih vellet, kumpaset tultih Makedonijašta. Olen starainun, jotta en miteinkänä ois tiän nisoilla, ta iellähki staraičen. 10Niin kuin on totta še, jotta Hristossa eläy miušša, niin yhtä totta on šeki, jotta Ahaijašša kenkänä ei voi eštyä milma kehuutumašta tällä. 11Mintäh? Šentähkö, kun muka en tykkyä teitä? Jumala tietäy, jotta tykkyän. Ta niin kuin en ole ottan teiltä palkkua, niin en ota iellähki. 12Šilloin nuo toiset ei voija rehenteliytyö ta šanuo, jotta hyö ruatah omua ruatuo niin kuin myö. 13Tuommoset ollah valehapostolija, hyö vain luatiuvutah Hristossan apostoliloiksi. 14Eikäi kumma, niät kun iče šaatana niise luatiutuu valon anheliksi. 15Niin jotta ei ole mitänä kummallista šiinä, jotta hänen käškyläiset luatiuvutah Jumalan käškyläisiksi. Hyö šuahah omien ruatojen mukani loppu.

Puavilan käršimykšet

16Vielä kerran šanon: elkyä pitäkkyä milma mielettömänä. A vaikka oisinki mieletöin, niin antakkua miun olla šemmosena, jotta mieki voisin hoti vähäsen kehuo iččieni. 17Mitä nyt iččieni kehuon pakajan, en pakaja Hospotin mielen mukah. Pakajan juštih niin kuin mieletöin. 18Kun kerran niin monet täššä muailmašša kehutah iččieh, niin anna mieki kehun. 19Työhän mielellänä šiijättä mielettömie, kun iče oletta niin järkövät. 20Työ še šiijättä, konša teistä luajitah orjie, konša teiltä viijäh viimesetki, tallotah jaloissa. Työ šiijättä ylpiemielisie ta niitä, ket lyyvväh teitä näkyö vaššen. 21Omakši häpiekši šanon, jotta tämmöistä myö emmä šuattan. Ka kun ken ruohtinou kehuo iččieh – pakajan nyt niin kuin mieletöin – niin ruohin mieki.

22Hyö ollah jevreit? Mie niise. Hyö ollah israelilaiset? Mie niise. Hyö ollah Aprahamin jälkiläiset? Niin mieki. 23Hyö ollah Hristossan käškyläiset? Mie vielä enämmän – pakajan juštih kuin mieletöin. Mie olen ruatan enämmän kuin hyö, tyrmäššä olen ollun tuakiempah, milma on äijän piekšetty, moničči olen kaččon kuolomalla šilmih. 24Viisi kertua šain jevreilöiltä «yhtä vailla nelläkymmentä» ruošaniskuo. 25Kolmičči milma lyötih keppilöillä, kerran kivitettih. Kolmičči olin uppuojašša laivašša, yön ta päivän olin mereššä ualtojen heittelömänä. 26Moničči olin matoilla. Oisin voinun upota jokiloih, oisin voinun joutuo rosvojen käsih. Piti varata oman muan eläjie ta vierašmualaisie, piti varata linnašša ta tyhjäššä muašša. Olin vähällä upota mereh, varasin valehvellien kera ollešša. 27Äijän olen ruatan ta nähnyn vaivua, moničči olen joutun valvomah, olen käršin nälkyä ta januo, moničči olen pyhittän, ollun vilušša ta alačči. 28Kaiken tämän lisäkši milma joka päivä painau huoli kaikista uškojakunnista. 29Kun ken ollou heikko, niin mie niise olen heikko. Kun ken lankennou riähkäh, še polttau miun šytäntä.

30Kun ollou pakko kehuo iččieni, niin kehun omua heikkoutta. 31Hospotin Iisussan Hristossan Jumala ta Tuatto – olkah Hiän ijän kaiken kiitetty – tietäy, jotta en valehtele. 32Konša mie olin Damaskissa, čuari Aretin alani piälikkö pani varteiččijat linnan ovilla, jotta šais miut kiini. Ka miut lašettih vakašša linnanšeinän ikkunašta muah, ta niin piäsin pakoh hänen käsistä.

12

Mitä Jumala näytti Puavilalla?

121Nyt mie jätän kehumiset, šentäh kun šiirryn šemmosih as's'oih, kumpasie Hospoti miula näytti ta ilmotti. 2Tiijän eryähän Hristossan oman, kumpani nellätoista vuotta takaperin temmattih kolmanteh taivahah. Oliko hiän šilloin runkoššah, vain oliko lähten runkoštah, šitä en tiijä. Šen tietäy Jumala. 3-4No täštä mieheštä tiijän, jotta hänet temmattih ruajuh ta hiän kuuli šanoja, kumpasie ihmini ei šuata šanuo, eikä hänellä ole šiih valtua. Oliko še mieš runkoššah, vain oliko lähten runkoštah, šitä en tiijä. Šen tietäy Jumala. 5Täštä mieheštä mie olen ylpie, ka en ičeštäni, još vain omašta heikkouvešta.

6Vaikka tahtosinki kehuutuo, niin en ois mieletöin, šentäh kun mie pakajan totta. Šitä en kuitenki rupie ruatamah, jotta kenkänä ei pitäis milma parempana, kuin mitä hiän miušša näköy tahi mitä miušta kuulou. 7Jumala näytti miula kummua. Jotta mie tämän takie en ylpeilis, Hiän pani miun lihah pistävän piikin, šaatanan anhelin piekšämäh milma. 8Kolmičči mie molin Hospotie, jotta piäsisin šiitä eris. 9Ka Hospoti vaštasi miula: «Šiula riittäy Miun armo. Miun väki näkyy parahiten heikošša ihmiseššä.» Šentäh mie parempi olen ylpie omašta heikkouvešta, jotta miuh ašettuis Hristossan voima. 10Šentäh mie olen iloni, kun olen heikko, kun milma šatatetah šanalla, kun miula on vaikie, kun milma ajellah ta ahissetah Hristossan tähen. Juuri heikkona olen väkövä.

Puavila Korinfin apostolina

11Olen nyt mieletöin, kun kehun iččieni, ka työ pakottija miut šiih. Tiän še ois pitän pityä miun puolta. Vaikka mie en ole mikänä, kuitenki en ole yhtänä pahempi noita muka šuurie apostolija. 12Mie vaipumatta luajin tiän kešeššä merkkiruatoja, kummie ta šuurie ruatoja, kumpaset tovissetah, jotta mie olen oikie apostoli. 13Mitäpä työ oletta jiänyn vailla muih uškojakuntih verraten? Šitäkö, jotta mie en ole ollun teilä vaivana? Prostikkua miula tämä viäryš!

14Olen nyt valmis tulomah tiän luo jo kolmannen kerran, ta en nytkänä taho olla teilä vaivana. En taho tiän varoja, tahon vain teitä iččienä. Eihän lapšien pie kerätä vanhemmilla hyvysie, kun vanhempien lapšilla. 15Mie pien mielelläni omie varoja, jotta pelaštua tiät, annan vaikka iččeni. Tykkyättäkö työ milma vähemmän šentäh, kun mie tykkyän teitä näin šuurešti? 16No työ myönnättä, jotta vaivana mie en ole teilä ollun. A lienenkö valehellun teitä, ounaš kun olen? 17Mänetiijä hyövyin teistä niijen vellien kautti, ketä olen työntän tiän luo? 18Mie käsin Tiitan lähtie tiän luokši ta työnsin tuon toisen vellen hänen kera. Onko Tiitta hyötyn teistä? Emmäkö myö ole hänen kera šamašša henkeššä ta emmäkö matkua šamua tietä?

19Onnakko työ nyt mietittä, jotta myö puolistauvumma tiän ieššä? Emmä puolistauvu, myö pakajamma Jumalan ieššä Hristossan käškyläisinä. Armahat vellet, kaikki tämä on tarkotettu tiän parahakši. 20Mie kun varajan, jotta šinne tultuo en löyvä teitä šemmosina kuin toivosin. Šilloin työ niise šuatta nähä milma toisenmoisena kuin toivosija. Kun vain en näkis šielä riitoja, kajehušta, vihua, oman hyvän tavotteluo, pahoja pakinoja toisista, kielenkanteluo, šuurenteliutumista ta kurittomutta. 21Kun ei vain miun Jumalani panis milma matalakši tiän takie, konša tuaš tulen šinne! Kun vain miun ei tarviččis itkie monien šemmosien takie, ket riähkäyvyttih eikä ole kieltäyvytty huoruinnašta ta jumalattomašta ta šiivottomašta elämäštä, mitä on eletty!