Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
5

Riähäššä eläjie suutitah

51Miula on šanottu, jotta tiän joukošša on huoruintua, šemmoistaki, mimmosešta ei ni toisenvierosien kešeššä ole kuultu. Eryäški pitäy emintimyä omana naisenah. 2Ta työ vielä šuurenteliuvutta! Itkie tiän ois pitän ta erottua omašta joukošta mieš, kumpani on viäräpiä tuommoseh. 3Vaikka mie iče en ole tiän luona, henkeni on kuitenki tiän kera. Ta mie jo piätin, niin kuin iče oisin paikalla, mitä šillä viäräpiällä on ruattava. 4Konša työ keräyvyttä yhteh miän Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä ta Hänen voima ta miun henki ollah tiän kera, 5niin antakkua tuo mieš šaatanalla. Šilloin hänen runkolla tulou tuho, ka hänen henki voipi pelaštuo miän Hospotin Iisussan Hristossan tulentapäivänä.

6Ei tiän kannata šuurenteliutuo. Ettäkö tiijä, jotta näpillini hapatušta hapattau koko taikinan? 7Šentäh kavistakkua ičeštänä vanha riähänhapatuš, niin jotta teistä tulis uuši taikina, rieškataikina. Ta eihän teissä enämpi ni ole riähänhapatušta, šentäh kun miän Äijänpäivän Lammaš, Hristossa, on tapettu uhrina miän riähkien takie. 8Niin jotta ruvekka pruasnuimah Äijyäpäivyä, ei vanhan pahuon ta riähän hapattamina, vain happanomattomina, puhtahina ta täyveštä šytämeštä.

9Aikasemmašša kirjasešša kirjutin teilä, jotta teilä ei šais olla mitänä yhtehistä huorimukšien kera. 10Kuitenki en tarkottan tämän muailman huorimukšie enkä hyvysien ahnuštajie, en toisen oman anaštajie enkä valehjumalilla kumartajie. Šilloinhan tiän pitäis lähtie pois koko muailmašta. 11A mie kirjutin šiitä, jotta još ketä pietäh uškovellenä, a iče hiän on huorimuš tahi hyvysien ahnuštaja tahi valehjumalilla kumartaja, pahašuini, juoppo tahi anaštaja, niin šemmosešta pisykkyä loitompana. Elkyä ni šyömäh ruvekkua hänen kera. 12Mitäpä miun ois suutie ulkopuolisie? Ettähän työki suuti muita kuin omah joukkoh kuulujie. 13Ulkopuolisie suutiu Jumala. «A työ ajakkua omašta joukošta še, ken on paha».

6

Uškovellien väliset riijat

61Kun kellä teistä ollou uškojakunnašša riita-as's'a toisen kera, niin mitein hiän ilkiey männä uškomattomien sut'jien eteh? Mintäh hiän ei jätä šitä uškojakunnan suutittavakši? 2Ettäkö tiijä, jotta uškojat ruvetah vielä suutimah muailmua? Kun työ šuanetta suutie muailmua, niin ettäkö muka kelpua pienempien as's'ojen sut'jiksi? 3Ettäkö tiijä, jotta myö rupiemma suutimah anhelijaki? Emmäkö šilloin vois suutie jokapäiväsie as's'oja? 4A kun teilä on riitua jokapäiväsistä as's'oista, työ otatta sut'jiksi šemmosie, kumpasie uškojakunnašša ei pietä arvošša. 5Eikö ole häpie! Eikö teilä omašša joukošša ole yhtäkänä viisašta mieštä, ken vois šelvitellä vellien välisen riijan?

6Ka että vain hellitä! Velli omua vellie vetäy suutuh, ta vielä uškomattomien eteh. 7Jo šeki, kun käyttä suutuo keškenäh, on teilä šuuri häpie. Eikö ois parempi keštyä viäryttä? Eikö ois parempi antua anaštua ičeltä? 8A työ iče ruatta viäryttä ta anaššatta muilta, vieläi omilta uškovellilöiltä.

9Ettäkö tiijä, jotta jumalattomat ei piäššä Jumalan Valtakuntah? Elkyä ekšykkyä! Jumalan Valtakuntah ei piäššä huorimukšet, ei valehjumalien kumartajat, ei vierahan naisen kera makuajat, ei miehie panijat miehet, 10ei varaštajat, ei hyvysien ahnuštajat, ei juopot, ei pahašuiset eikä anaštajat. 11Tämmösie muutomat teistä oltih ennein. Ka nyt tiät on pešty puhtahiksi, tiät on pyhitetty ta šuatu Jumalalla kelpuaviksi miän Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä ta miän Jumalan Henken voimalla.

Runko on Pyhän Henken koti

12«Miula on valta ruatua kaikkie» – ka kaikešta ei ole hyötyö. «Miula on valta ruatua kaikkie» – ka en šua antua minkänä hallita iččieni. 13Ruoka on vaččua vaššen ta vačča ruokua vaššen, ka Jumala luatiu molommista lopun. Runko ei ole huoruimista, kun on Hospotie vaššen, ta Hospoti on runkon Isäntä. 14Jumala noššatti kuollehista Hospotin ta miät niise noššattau omalla voimallah. 15Ettäkö tiijä, jotta tiän runkot ollah Hristossan runkon ošie? A kun ottasin Hristossan runkon ošan ta liittäsin šen huoran runkoh? En ijäššäh! 16Tiijättähän, jotta ken makuau huoran kera, on yhtä runkuo hänen kera. Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu: «Nämä kakši tullah yhekši lihakši». 17Ka ken liittyy Hospotih, on Hänen kera yhtä henkie.

18Pisykkyä erošša huoruinnašta! Kaikki muut ihmisen riähät ollah hänen runkon ulkopuolella, ka huoruiččija, mieš tahi naini, luatiu riähkyä omua runkuo vaštah. 19Ettäkö tiijä, jotta tiän runko on Pyhän Henken koti? Tämän Henken Jumala anto elämäh teissä. Työ että ole iččenä isännät, 20šentäh kun Jumala ošti tiät šuurella hinnalla omakšeh. Kun kerran tiän runko ta tiän henki ollah Jumalan, niin eläkkyä niin, jotta ne tuuvvah kunnivuo Jumalalla.

7

Parikuntaelämä ta yksin olo

71Šiih, mistä työ kirjuttija, šanon näin: Miehen on hyvä olla koškomatta naiseh. 2Kuitenki, jotta että lankieis huoruintah, niin olkah joka miehellä oma naini ta joka naisella oma mieš. 3Mieš täyttäkkäh oman naisen mieštarpehen, šamoin naini oman miehen naistarpehen. 4Naisen runko ei ole hänen omašša vallašša, kun miehen, ta miehen runko ei ole hänen omašša vallašša, kun naisen. 5Elkyä kieltäytykkyä parikuntayhynnäštä, kun vain vähäsekši aikua šilloin, konša keškenäh šovitta, jotta voisija pyhittyä ta moliutuo. A šiitä tuaš yhtykkyä, jotta šaatana ei piäsis muanittelomah teitä, šentäh kun kuitenki että malta hillitä iččienä. 6Täh mie en teitä pakota, šanon vain, mitein työ voisija ruatua. 7Tahtosin, jotta kaikki ihmiset elettäis niin kuin mie iče elän. Jokahisella on kuitenki oma Jumalalta šuatu lahja, yhellä yksi, toisella toini.

8Naimattomilla, miehellä mänömättömillä ta leškilöillä mie kuitenki šanon, jotta heijän ois parempi iellähki elyä yksin niin kuin mie. 9Vain kun hyö ei voitane pityä iččieh kurissa, niin naikah ta mänkäh miehellä, šentäh kun parempi on naija ta männä miehellä kuin palua himon tulešša. 10Parikunnilla annan käšyn, eikä še käšky ole miun vain Hospotin: naini ei šua erota mieheštäh. 11Kun hiän kuitenki eronnou, niin elkäh enämpi mänkäh miehellä, tahi šopikkah hiän oman miehen kera, ta mänkäh hyö tuaš yhteh. Šamoin mieš ei šua erota naiseštah.

12Toisilla šanon mie eikä Hospoti: Kun kellä vellilöistä ollou naini, kumpani ei ušo, no hiän tahtou elyä mieheh kera, niin mieš elkäh jättäkkäh häntä. 13Ta kun uškovaisella naisella ollou mieš, kumpani ei ušo, no hiän tahtou elyä naiseh kera, niin naini elkäh jättäkkäh mieštäh. 14Mieš, kumpani ei ušo, on uškovaisen naiseh pyhittämä. Šamoten naini, kumpani ei ušo, on uškovaisen mieheh pyhittämä. Muiteinhan tiän lapšet oltais pakanoja, a nyt hyö ollah pyhie. 15Ka kun še, ken ei ušo, tahtonou erota, niin erokkah. Šilloin uškovaisen vellen tahi sisären ei ole pakko elyä šen toisen kera. Hospoti on kuččun miät elämäh rauhašša. 16Mistä tiijät, naini, voitko pelaštua oman mieheš? Tahi mieš, mistä tiijät, voitko pelaštua oman naiseš?

Rissityn oša

17Jokahini eläkkäh ielläh šiinä ošašša, min Hospoti on hänellä antan, ta pisykkäh šemmosena, mimmosena Hospoti hänet kučču. Tämän šaman neuvon mie annan kaikilla uškojakunnilla. 18Kenet Jumala on kuččun laitaleikattuna, še jiäkäh laitaleikatukši. Kenet Hiän on kuččun laitaleikkuamattomana, še elkäh ottakkah ičelläh laitaleikkaušta. 19On aivan šama, onko ihmini laitaleikattu vain ei. Tärkietä on totella Jumalan käškyjä. 20Jokahini pisykkäh šiinä ošašša, missä oli, konša Jumala kučču hänet omakšeh. 21Kun lienet ollun orja, elä šitä murehi. Ta vaikka voisitki šuaha oman vallan, niin parempi pisy orjana. 22Kenet Hospoti kučču orjana, šillä Hiän anto oman vallan. Šamoin šeki, kenet kučuttih omavaltahisena, on Hristossan orja. 23Jumala on makšan teistä šuuren hinnan. Elkyä ruvekkua ihmisien orjiksi! 24Vellet, jokahini pisykkäh Jumalan ieššä šiinä ošašša, missä hiän oli, konša hänet kučuttih.

Neiččyöt, naimattomat ta lešet

25Neiččysistä miula ei ole Hospotin antamua käškyö. Šanon kuitenki oman mielen, šentäh kun Hospotin armošta miuh voipi uškuo. 26Miun mieleštä nykysen ahissukšen aikana ihmisen ois hyvä pisyö entisenäh. 27Još šiula on naini, elä pyri eruomah häneštä. Još šiula ei ole naista, elä eči šitä ičelläš. 28A kun ni akottunetki, še ei ole riähkä. Ta kun neičyt männöy miehellä, ei šekänä ole riähkä. Akottunehet ta miehellä olijat kuitenki jouvutah muokkih, ta niistä mie tahtosin teitä šiäštyä.

29Šitä mie täššä, vellet, tahon teilä šanuo, jotta aika on vähissä. Šentäh niijenki, kellä on naini, pitäy nyt elyä niin kuin heilä ei ni oiski naista; 30niijen, ket itetäh, pitäy olla niin kuin hyö ei ni itettäis; ne, ket iluol'l'ah, olkah niin kuin ei iluol'tais; šamoin oštajien pitäy olla niin kuin hyö ei ois oššettu mitänä. 31Ne, ket käytetäh hyväkšeh šitä, mitä on täššä muailmašša, olkah niin kuin hyö šiitä mitänä ei hyövyttäis. Kačo kun tämä nykyni muailma tämmösenäh on katomaisillah.

32Mie tahtosin, jotta teilä ei ois huolie. Naimatoin huolehtiu vain šiitä, mitein ois Hospotilla mieliksi. 33A akottunut huolehtiu muallisista as's'oista, šiitä, mitein ois naisellah mieliksi. Šamanmoini ero on miehellä olijan ta neiččyön välillä. 34Miehellä mänömätöin huolehtiu vain šiitä, mitein ois Hospotilla mieliksi. Hänen huolena on pisyö puhtahana mieleltäh ta runkoltah. A miehellä olija naini huolehtiu muallisista as's'oista, šiitä, mitein ois miehelläh mieliksi. 35Tämän mie šanon jotta auttua teitä, riimuh en taho teitä panna. Tahtosin auttua teitä, jotta voisija elyä puutillah ta jotta voisija aina ruatua Hospotilla minkänä häiriččömättä.

36Kennih teistä voipi arvella, jotta ruatau pahoin täyši-ikäsellä tyttärelläh, kun ei anna häntä miehellä, vaikka tytär mänis. Ei še ole riähkä, vaikka tytär männöyki miehellä. Tuatto voit ruatua, niin kuin tytär tahtou. 37Ka kun tuatto ollou omašša šytämeššäh lujašti piättän jättyä tyttären neiččyökši eikä kenkänä pakottane häntä täh, niin hiän hyvin ruatau. 38Še, ken antau neiččyön miehellä, ruatau hyvin, a še, ken ei anna, ruatau vielä paremmin.

39Sakona šitou naisen omah mieheh šini, kuni mieš eläy. A kun mieš kuollou, lešellä on valta männä toisella miehellä, kellä tahtou, kun vain še mieš uškou Hospotih. 40No miun mieleštä hänen ois kuitenki parempi pisyö leškenä. Ta tuumin, jotta miuššaki on Jumalan Henki.