Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
4

Hristossan apostolit

41Niin jotta meitä pitäy pityä Hristossan käškyläisinä, kumpasien kačottavakši on ušottu Jumalan peittoas's'at. 2Täššä ruavošša miän pitäy olla šemmosie, jotta meih vois uškuo. 3Ka mie vähät välitän šiitä, rupiettako työ tahi minih ihmisien suutu milma suutimah. En ni iče rupie suutimah iččieni. 4Vaikka en tunne ičeššäni mitänä riähkyä, kuitenki še vielä ei riitä, jotta miut kačottais šyyttömäkši. Hospoti on miun suutija. 5Šentäh elkyä suutikkua ketänä ennein aikua, kuni Hospoti ei tule. Hiän vetäy päivänvaloh kaiken, mi on peitetty pimieh, ta tuou näkyvih ihmisšytämen ajatukšet. Šiitä iče kenki šuau kiitokšen Jumalalta.

6Vellet, tiän takie käytin täššä iččieni ta Apollossua mallina. Meistä työ voitta opaštuo malttamah, mitä tarkotetah šanat: «Ei pie ajatella yli šen, mitä on kirjutettu». Šentäh elkyä ylpienä olkua yhen puolella toista vaštah. 7Ken šano, jotta šie olet toisie parempi? Onko šiula mitänä, mitä et ois šuanun Jumalalta? Kun kerran olet šuanun kaiken lahjakši, mintähpä šuurenteliuvut, niin kuin šie iče oisit šen hommannun?

8Teilä on jo kaikkie, mitä tarvičetta. Työ jo pohattuja, teistä tuli čuarija – a meistä ei. A kun oisijaki čuarija, niin jotta myö niise voisima čuariloina hallita tiän kera! 9Jumala näköjäh pani miät, apostolit, kaikista viimesiksi. Olemma kuin kuolomah suutitut kaikkien nähtävänä, koko muailman kačeltavana, ihmisien ta anhelien. 10Myö olemma Hristossan takie mielettömie, a työ viisahie Hristossašša. Myö olemma vähäväkisie, a työ voimakkahie. Teitä kunnivoitetah, a meitä pahekšitah. 11Niin kuin enneinki myö aina vain niämmä nälkyä ta januo, kävelemmä puolialačči, meitä lyyvväh, meilä ei ole kotie. 12Myö omin käsin tienuamma ičellänä leivän kovalla työllä. Meitä haukutah, myö plahoslovimma. Meitä ajellah, a myö keššämmä. 13Meistä paissah pahua, a myö vaštuamma hyvällä šanalla. Täh päiväh šuate olemma kuin koko muailman tunkivo, kuin koko muailman ruhkaläjä.

14En kirjuta tätä šitä varoin, jotta teilä tulis huikie. Tahon vain neuvuo teitä kuin armahie lapšieni. 15Vaikka tuhannet opaštajat opaššettais teilä Hristossan uškuo, ka tuatto teilä on vain yksi – mie. Mie še teilä šanelin Hyvyä Viestie, ta šen kautti šain tiät Hristossah Iisussah uškojiksi. 16Šentäh pyritän teitä: ottakkua miut malliksi, niin kuin mie olen ottan malliksi Hristossan. 17Šitä vaššen mie työnsin tiän luo Timofein. Hiän on miun henkellini lapši, miun armaš poika, kumpaseh voipi uškuo. Hiän muissuttau teilä, mitein mie Hristossan omana elän ta mitä mie opaššan joka puolella kaikissa uškojakunnissa. 18Eryähät teistä on ruvettu šuurenteliutumah, kun smietitäh, jotta mie en tule tiän luo. 19Ka mie tulen ruttoh, kun Hospoti antanou miun tulla. Šilloin en välitä noijen šuurenteliutujien pakinoista, mie vain tahon nähä heijän voiman. 20Niätšen Jumalan Valtakunta ei ole pakinoissa, vain voimašša. 21Kumpua työ tahotta? Tulenko mie tiän luo vičča kiäššä, vain tykäten ta leppein mielin?

5

Riähäššä eläjie suutitah

51Miula on šanottu, jotta tiän joukošša on huoruintua, šemmoistaki, mimmosešta ei ni toisenvierosien kešeššä ole kuultu. Eryäški pitäy emintimyä omana naisenah. 2Ta työ vielä šuurenteliuvutta! Itkie tiän ois pitän ta erottua omašta joukošta mieš, kumpani on viäräpiä tuommoseh. 3Vaikka mie iče en ole tiän luona, henkeni on kuitenki tiän kera. Ta mie jo piätin, niin kuin iče oisin paikalla, mitä šillä viäräpiällä on ruattava. 4Konša työ keräyvyttä yhteh miän Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä ta Hänen voima ta miun henki ollah tiän kera, 5niin antakkua tuo mieš šaatanalla. Šilloin hänen runkolla tulou tuho, ka hänen henki voipi pelaštuo miän Hospotin Iisussan Hristossan tulentapäivänä.

6Ei tiän kannata šuurenteliutuo. Ettäkö tiijä, jotta näpillini hapatušta hapattau koko taikinan? 7Šentäh kavistakkua ičeštänä vanha riähänhapatuš, niin jotta teistä tulis uuši taikina, rieškataikina. Ta eihän teissä enämpi ni ole riähänhapatušta, šentäh kun miän Äijänpäivän Lammaš, Hristossa, on tapettu uhrina miän riähkien takie. 8Niin jotta ruvekka pruasnuimah Äijyäpäivyä, ei vanhan pahuon ta riähän hapattamina, vain happanomattomina, puhtahina ta täyveštä šytämeštä.

9Aikasemmašša kirjasešša kirjutin teilä, jotta teilä ei šais olla mitänä yhtehistä huorimukšien kera. 10Kuitenki en tarkottan tämän muailman huorimukšie enkä hyvysien ahnuštajie, en toisen oman anaštajie enkä valehjumalilla kumartajie. Šilloinhan tiän pitäis lähtie pois koko muailmašta. 11A mie kirjutin šiitä, jotta još ketä pietäh uškovellenä, a iče hiän on huorimuš tahi hyvysien ahnuštaja tahi valehjumalilla kumartaja, pahašuini, juoppo tahi anaštaja, niin šemmosešta pisykkyä loitompana. Elkyä ni šyömäh ruvekkua hänen kera. 12Mitäpä miun ois suutie ulkopuolisie? Ettähän työki suuti muita kuin omah joukkoh kuulujie. 13Ulkopuolisie suutiu Jumala. «A työ ajakkua omašta joukošta še, ken on paha».

6

Uškovellien väliset riijat

61Kun kellä teistä ollou uškojakunnašša riita-as's'a toisen kera, niin mitein hiän ilkiey männä uškomattomien sut'jien eteh? Mintäh hiän ei jätä šitä uškojakunnan suutittavakši? 2Ettäkö tiijä, jotta uškojat ruvetah vielä suutimah muailmua? Kun työ šuanetta suutie muailmua, niin ettäkö muka kelpua pienempien as's'ojen sut'jiksi? 3Ettäkö tiijä, jotta myö rupiemma suutimah anhelijaki? Emmäkö šilloin vois suutie jokapäiväsie as's'oja? 4A kun teilä on riitua jokapäiväsistä as's'oista, työ otatta sut'jiksi šemmosie, kumpasie uškojakunnašša ei pietä arvošša. 5Eikö ole häpie! Eikö teilä omašša joukošša ole yhtäkänä viisašta mieštä, ken vois šelvitellä vellien välisen riijan?

6Ka että vain hellitä! Velli omua vellie vetäy suutuh, ta vielä uškomattomien eteh. 7Jo šeki, kun käyttä suutuo keškenäh, on teilä šuuri häpie. Eikö ois parempi keštyä viäryttä? Eikö ois parempi antua anaštua ičeltä? 8A työ iče ruatta viäryttä ta anaššatta muilta, vieläi omilta uškovellilöiltä.

9Ettäkö tiijä, jotta jumalattomat ei piäššä Jumalan Valtakuntah? Elkyä ekšykkyä! Jumalan Valtakuntah ei piäššä huorimukšet, ei valehjumalien kumartajat, ei vierahan naisen kera makuajat, ei miehie panijat miehet, 10ei varaštajat, ei hyvysien ahnuštajat, ei juopot, ei pahašuiset eikä anaštajat. 11Tämmösie muutomat teistä oltih ennein. Ka nyt tiät on pešty puhtahiksi, tiät on pyhitetty ta šuatu Jumalalla kelpuaviksi miän Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä ta miän Jumalan Henken voimalla.

Runko on Pyhän Henken koti

12«Miula on valta ruatua kaikkie» – ka kaikešta ei ole hyötyö. «Miula on valta ruatua kaikkie» – ka en šua antua minkänä hallita iččieni. 13Ruoka on vaččua vaššen ta vačča ruokua vaššen, ka Jumala luatiu molommista lopun. Runko ei ole huoruimista, kun on Hospotie vaššen, ta Hospoti on runkon Isäntä. 14Jumala noššatti kuollehista Hospotin ta miät niise noššattau omalla voimallah. 15Ettäkö tiijä, jotta tiän runkot ollah Hristossan runkon ošie? A kun ottasin Hristossan runkon ošan ta liittäsin šen huoran runkoh? En ijäššäh! 16Tiijättähän, jotta ken makuau huoran kera, on yhtä runkuo hänen kera. Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu: «Nämä kakši tullah yhekši lihakši». 17Ka ken liittyy Hospotih, on Hänen kera yhtä henkie.

18Pisykkyä erošša huoruinnašta! Kaikki muut ihmisen riähät ollah hänen runkon ulkopuolella, ka huoruiččija, mieš tahi naini, luatiu riähkyä omua runkuo vaštah. 19Ettäkö tiijä, jotta tiän runko on Pyhän Henken koti? Tämän Henken Jumala anto elämäh teissä. Työ että ole iččenä isännät, 20šentäh kun Jumala ošti tiät šuurella hinnalla omakšeh. Kun kerran tiän runko ta tiän henki ollah Jumalan, niin eläkkyä niin, jotta ne tuuvvah kunnivuo Jumalalla.