Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
13

Tykkyämisen tie on paraš

131Vaikka mie pakajaisin ihmisien ta anhelien kielillä, vain kun en tykkyäis toisie, niin oisin vain heläkkä vaški tahi jymäkkä tsimbali. 2Vaikka mie šaisin viestijä Jumalalta, vaikka tietäsin kaiken peitošša pietyn, vaikka miula ois kaikki tieto ta kaikki uško, niin jotta voisin vuaroja šiirtyä, vain en tykkyäis toisie, niin mie en ois mikänä. 3Ta vaikka jakasin kaikki omat hyvyset köyhillä ta antasin polttua iččeni tulešša, ka en tykkyäis toisie, niin šiitä ei ois miula mitänä hyötyö.

4Ken tykkyäy, še on käršivällini ta armollini. Ken tykkyäy, še ei kajehi, ei kehu iččieh, ei pöyhenteliyvy 5eikä käyttäyvy šopimattomašti. Ken tykkyäy, še ei eči hyötyö ičelläh, še ei šiänny, ei muistele hänellä ruattuo pahua. 6Še ei ole hyvilläh viäryöštä, vain on hyvilläh šiitä, kun oikevuš voittau. 7Ken tykkyäy, še pisyy kaikešša lujana, aina uškou, ei luovu toivošta ta käršiy kaiken.

8Tykkyämini ei konšana kavo. Jumalan viessintuojien ruato loppuu, kielillä pakajamini šammuu, tietuo enämpi ei tarvita. 9Niätšen miän tieto kun on vajua ta Jumalan antamie viestijäki emmä malta šanella täyvellisešti. 10Ka kun täyvellini tulou, niin kaikki vajua katou.

11Konša mie olin lapši, mie pakasin kuin lapši, miula oli lapšen mieli ta lapšen ajatukšet. Konša kašvoin miehekši, niin jätin lapšen tavat. 12Nyt myö kaččelemma kuin tummašta lasista läpi, kaikki on himmietä, ka vielä myö niämmä šilmäštä šilmäh. Nyt miun tieto on vielä vajua, ka vielä mie tiijän kaiken täyvellisešti, šamoin kuin Jumala tietäy miušta kaiken.

13Niin pisytäh nämä kolme: uško, toivo ta tykkyämini. A šuurin niistä on tykkyämini.

14

Jumalan viessintuojat ta kielillä pakasijat

141Olkah toisien tykkyämini piällimmäisenä tiän elämäššä. No tavotelkua niise henkellisie lahjoja, ennein kaikkie šitä, jotta voisija tuuvva viestijä Jumalalta. 2Tuntomattomilla kielillä pakasija ei pakaja ihmisillä, kun Jumalalla; kenkänä ei ymmärrä häntä. Henken vallašša hiän pakajau peitettyjä as's'oja ouvoilla šanoilla. 3No še, ken tuou Jumalan viestijä, pakajau ihmisillä. Hänen pakina lujentau, rohkistau ta rauhottau heitä. 4Tuntomattomilla kielillä pakasija rakentau iččieh, Jumalan viessintuojan šanat rakennetah uškojakuntua. 5Himottais, jotta työ kaikin pakajaisija tuntomattomilla kielillä, no vielä parempi ois, kun työ toisija viestijä Jumalalta. Jumalan viessintuoja on šuurempi kuin kielillä pakasija, još vain ei še kielillä pakasija šelitä omie pakinoja ta rakenna näin uškojakuntua.

6Mitä hyötyö miušta ois, vellet, kun tulisin tiän luo ta pakajaisin vain tuntomattomilla kielillä? Ei mitänä, kun en šanelis, mitä Jumala on miula näyttän, kun miula ei ois tiijonšanoja tahi viestie Jumalalta tahi opaššušta. 7Tuntomattomilla kielillä pakasija on kuin elotoin šoitin, šemmoni kuin pilli tahi arfa. Mitein vois tietyä, mitä pillillä tahi arfalla šoitetah, kun šävelet ei erottais toini toisešta? 8Ta kun šotatorvešta ei lähtene šelvä iäni, kenpä šilloin tietäy varuštautuo šotah? 9Šamoin työki, konša että pakaja šelvyä kieltä, kenpä teitä vois malttua? Taivahan tuuli viey tiän šanat. 10Muailmašša on äijän kielie, kuitenki yksikänä niistä ei ole šemmoni, mitä ei vois malttua. 11A kun mie en malttane pakinan merkityštä, niin mie olen pakasijalla kuin vierašmualaini, ta pakasija niise on miula kuin vierašmualaini. 12Kun kerran tiän himottau šuaha henkellisie lahjoja, niin staraikua šuaha niitä äijän, jotta rakentua uškojakuntua.

13Šentäh šen, ken pakajau tuntomattomilla kielillä, pitäy molie ičelläh šelittämisen lahjua. 14Vet kun mie moliutunen kielillä, niin miun henki moliutuu, ka miun järki ei malta šiitä mitänä. 15Niin jotta mitä pitäis ruatua? Miun pitäy moliutuo Henken antamilla šanoilla, a niise šemmosilla šanoilla, kumpasie mie maltan. Mie laulan Henken antamalla kielellä, a niise šemmosella kielellä, kumpaista mie maltan. 16Kun kiittänet Jumalua vain Henken antamalla kielellä, niin mitein paikalla olija ulkopuolini vois šanuo «amin» šiun kiitäntäh, kun hiän ei malta šiun šanoja? 17Šie kyllä kiität hyvin, vain tuo toini ei šiitä hyövy. 18Mie pakajan kielillä enämmän kuin kenkänä teistä, ta kiitän šiitä Jumalua. 19Kumminki uškojakunnašša ennein šanon viisi maltettavua šanua kuin tuhanšie šanoja tuntomattomalla kielellä, jotta voisin opaštua toisieki.

20Vellet, elkyä olkua ajatukšilta lapšie. Pahan ruannašša olkua taitamattomie kuin lapšet, ka olkah teilä aikuhisien ajattelu. 21Sakonan kirjašša on šanottu:

– Vierahilla kielillä

ta vierašmualaisien šuičči

rupien pakajamah tällä rahvahalla,

ta šiitäki še ei kuuntele Milma,

šanou Hospoti.

22Täštä niättä, jotta pakinat ouvoilla kielillä ei ole tarkotettu merkiksi uškojilla vain niillä, ket ei ušota. No a Jumalan viessintuojien šanomat ei ole tarkotettu merkiksi uškomattomilla, vain uškojilla. 23Kun uškojakunnašša kaikin paistais ouvoilla kielillä ta šinne tulis ulkopuolisie tahi niitä, ket ei ušota, niin eikö hyö šanottais, jotta työ oletta järeltä lähten? 24A kun kaikin tuotais viestijä Jumalalta, ta sluušpah tulis epäuškoni tahi ulkopuolini, niin joka šana viärittäis ta suutis häntä. 25Šilloin kaikki hänen šytämen peittomielet tultais näkyvih. Hiän heittyis očin muah, molis Jumalua ta šanois: «Tosieh Jumala on tiän kera».

Neuvoja uškojakunnan sluušpah nähen

26Ka mitä ruatua, vellet? Konša keräyvyttä yhteh, niin jokahisella teistä on mitänih tuotavua: kellä kiitošlaulu, kellä opaššuš, ken šanelou, mitä Jumala on hänellä näyttän, ken pakajau ouvoilla kielillä, ken šelittäy šen pakinan. Kaiken tämän pitäy koituo yhtehisekši hyväkši. 27Kun sluušpašša paistaneh kielillä, niin paiskah kakši tahi enintäh kolme. Heijän pitäy paissa yksi toisen peräh, ta kennih šelittäkkäh pakinat. 28No kun šielä ei olle šelittäjyä, niin olkah kielillä pakasija uškojakunnan sluušpašša iänettäh ta paiskah vain ičelläh ta Jumalalla. 29Šamoin Jumalan viessintuojista paiskah vain kakši tahi kolme, a toiset tutkikkah, ollahko nuo viessit Jumalalta vain ei. 30A kun kellä šiinä istujista Jumala näyttänöy mitänih, niin iellini pakasija lopettakkah oman pakinan. 31Työ kaikin voitta yksi toisen peräh šanella Jumalan antamie viestijä, jotta niijen kautti jokahini vois opaštuo ta šuaha rohkevutta. 32Jumalan viessintuojat šuatetah hallita omua henkellistä lahjua, 33Jumala niätšen on rauhan Jumala eikä taho, jotta uškojakunnašša kaikki ois šekasin.

Niin kuin kaikissa pyhien uškojakunnissa, 34šamoten teiläki naisien pitäy olla iänettäh, konša työ keräyvyttä yhteh. Heijän ei šua paissa. Heijän pitäy vain kuunnella, niin kuin Sakonaki käšköy. 35Kun hyö tahottaneh mitä tietyä, niin kyšykkäh šiitä koissa omalta mieheltäh, šentäh kun huikie on naisen paissa uškojakunnašša. 36Tiänkö luota Jumalan šana läksi muailmah? Tahi tuliko še yksistäh tiän luo?

37Ken uškou, jotta hiän on Jumalan viessintuoja tahi on šuanun muita Pyhän Henken lahjoja, še tietäkkäh, jotta mitä mie täššä teilä kirjutan, ne ollah Hospotin käškyjä. 38Kun ken ei tietäne tätä, olkah tietämättä.

39Niin jotta, vellet, kuotelkua šuaha Jumalan viessintuojan nero, ta elkyä kieltäkkyä kielillä pakajamista. 40Kaikki vain pitäy ruatua kunnolla ta omalla ajallah.

15

Hristossan kuollehista noušomini

151Vellet, mie muissutan teilä šen Hyvän Viessin, kumpasen teilä šanelin. Työ ottija šen vaštah ta lujašti pisyttä šiinä. 2Šen Viessin avulla työ pelaššutta, kun elänettä šen mukah, mitä mie teilä šanelin. Muiteinhan työ oisija tyhjäh kiäntyn uškoh. 3Ennein muuta mie kerroin teilä tämän, min iče olen šuanun tietyä:

– Hristossa kuoli miän riähkien tähen,

niin kuin on šanottu Pyhissä Kirjutukšissa.

4Hänet hauvattih ta

Hänet noššatettih kuollehista kolmantena päivänä,

niin kuin on šanottu Pyhissä Kirjutukšissa.

5Ta Hiän näyttäyty Kifalla

ta šiitä kahellatoista apostolilla.

6Šen jälkeh Hiän näyttäyty yhellä kertua yli viijelläšualla vellellä. Heistä šuurin oša on vielä elošša, no eryähät jo uinottih ijäkšeh. 7Tämän jälkeh Hiän näyttäyty Juakolla ta šiitä kaikilla apostoliloilla. 8Kaikkein viimesekši Hiän näyttäyty miula, kumpani olen kuin kešenaikasena šuatu. 9Mie niätšen olen apostoliloista kaikkein pienin enkä ole apostolin nimen arvoni, šentäh kun olen ajellun Jumalan uškojakuntua. 10Ka Jumalan armošta mie olen še mi olen, eikä Hänen armo milma kohen männyn tyhjäh. Mie ruavoin enämmän kuin kaikki toiset apostolit. No kuitenki en še mie iče ruatan, vain Jumalan armo, kumpani on miun kera.

11Šentäh šamahan še on, miekö še olin vain hyö, näin myö kaikin šanelemma Hyvyä Viestie, ta näin työ tulija uškoh.

Kuollehet nouššah

12Kun kerran Hristossašta šanotah, jotta Hänet on noššatettu kuollehista, niin miteinpä šilloin eryähät teistä voijah šanuo, jotta kuollehista noušomista ei ole? 13Još kuollehista noušomista ei ole, niin Hristossua niise ei ole noššatettu kuollehista. 14A kun Hristossua ei liene noššatettu, niin miän Hyvän Viessin šanelomini on tyhjyä pakinua, ta tiän uško niise on tyhjä. 15Ta lisäkši myö oisima valehellun Jumalašta, kun olemma šanon, jotta Hiän noššatti Hristossan kuollehista – ka šitä Hiän ei ole ruatan, još kerran kuollehista ei noššateta. 16Kun kuollehie ei noššatettane, šilloin Hristossua niise ei ole noššatettu. 17No kun Hristossua ei liene noššatettu, niin tiän uško on tyhjä ta työ oletta vielä riähkien vallašša. 18Šilloin neki, ket kuoltih Hristossah uškuon, hävittih ijäkši. 19Kun miän toivo Hristossah ollou vain tämän elämän ajakši, niin olemma kaikkie muita ihmisie kurjimmat.

20Ka Hristossa on noššatettu kuollehista, enšimmäisenä kaikista kuollehista. 21Kun kerran kuoloma tuli muailmah ihmisen kautti, šamoin kuollehien noušomini tuli Ihmisen kautti. 22Niin kuin kaikki ihmiset, ket ollah Aatamista lähtösin, kuollah, šamoin kaikki Hristossan omat eleytetäh. 23Jokahini eleytyy vuorollah: enšimmäisenä Hristossa ta šen jälkeh Hristossan omat, konša Hiän tulou. 24A šiitä tulou loppu, konša Hristossa antau kaiken vallan Tuatto Jumalalla, kun enšin on hävittän kaikenmoiset halliččijat, vallat ta voimat. 25Hristossan niätšen pitäy hallita šini, kuni Hiän ei kua kaikkie vihollisie jalkojeh alla. 26Vihollisista viimesenä lyyvväh kuoloma. 27Onhan kirjutettu, jotta Jumala on pannun kaiken Hristossan jalkojen alla. Kun šanotah, jotta kaikki on pantu Hänen vallan alla, niin tietyšti tämä ei koše Jumalua, kumpani Iče šuatto kaiken Hristossan valtah. 28Konša kaikki on šuatettu Pojan valtah, niin šilloin Poika Iče heittyy Jumalan valtah, Hänen, kumpani šuatto kaiken Pojan valtah. Ta niin Jumala halliččou täyvellisešti kaikkie.

29Mitä vaššen šilloin eryähät kaššatetah iččeh kuollehien ieštä? Kun kuollehie ei noššatettane, niin mintäh hyö kaššatetah iččeh kuollehien ieštä? 30Ta mitä vaššen myö joka rupiema kävelemmä kuoloman teryä? 31Mie joka päivä kačon kuolomua šilmih; še on yhtä totta, vellet, kuin še, jotta mie olen ylpie teistä Hristossan Iisussan, miän Hospotin, ieššä. 32Oisko miun kannattan šotie Efessašša villipetoja vaštah, još as's'ua kaččuo vain tavallisen ihmisen tapah? Kun kuollehie ei noššatettane, niin pätöy tämä šanonta: «Šyökä ta juoka, kumminki huomena kuolemma». 33Elkyä pettäkkyä iččienä! «Hyvät tavat mänetät, kun yhtynet pahoih ihmisih». 34Tulkua järkih, heittäkkyä riähän luajinta! Eryähät teistä ei tiijetä Jumalašta mitänä – ta šen šanon, jotta tämä on tiän häpie.

Mimmoni runko on kuollehista nouššehella?

35Onnakko kennih kyšyy: «Mitein kuollehie noššatetah? Mimmosešša runkošša hyö tullah?» 36Mimmoni mieletöin kyšymyš! Eihän še, mitä kylvät, tule eläväkši, kun še ei enšin kuolle. 37Ta kun kylvät, et kylvä täyttä kašvie, vain kylvät pal'l'ahan šiemenen, vehnänjyvän tahi min muun šiemenen. 38No Jumala antau šillä šemmosen varren kuin on kaččon hyväkši, jokahisella šiemenellä oman. 39Ei kaikilla elävillä olijilla ole šamanmoini liha. Ihmisellä on erimoini liha, nelläjalkasilla erimoini liha, lintuloilla erimoini ta kaloilla erimoini. 40On olomašša taivahaisie runkoja ta muallisie runkoja, vain taivahaisien loisto on aivan toini kuin muanpiällisien. 41Päiväsellä on oma loisto, kuulla oma ta tähtilöillä oma. Ta yksi tähti on kirkkahampi kuin toini.

42Šamoin käyt niise šilloin, konša kuollehet nouššah. Mi pannah muah katojana, še noušou katomattomana. 43Mi pannah muah paharaiskana, še noušou jumalallisen valon kera. Mi pannah muah heikkona, še noušou väkövänä. 44Hauvatah muallini runko, noušou henkellini runko. Kun kerran on olomašša muallini runko, on niise henkellini runko. 45Pyhissä Kirjutukšissa onki šanottu: «Enšimmäisellä muan eläjällä, Aatamilla, oli muallini runko». A viimeni Aatami on Henki, kumpani antau elämän. 46Niin jotta henkellini ei ole enšin, enšin on muallini ta vašta šiitä tulou henkellini. 47Enšimmäini ihmini on muallini, muan pölyštä luajittu, toini Ihmini on taivahašta tullut Hospoti. 48Mimmoni tuo muallini ihmini oli, šemmosie ollah kaikki mualliset ihmiset, ta mimmoni tuo taivahaini Ihmini on, šemmosie ollah kaikki taivahaiset ihmiset. 49Ta niin kuin myö nyt olemma muallisen ihmisen moisie, šamoin meistä kerran tulou taivahaisen Ihmisen moisie.

50Šen šanon, vellet, jotta liha ta veri, tämä katova ihmisrunko ei voi piäššä Jumalan Valtakuntah. Katovašta ei voi tulla katomatointa. 51No nyt mie šanon teilä peitošša pietyn as's'an: emmä myö kaikin kuole, vain kaikin myö muutumma, 52äkkie, šilmänräpähykšeššä, konša kuuluu viimeni torvenšoitto. Torvi šoittau, ta kuollehet nouššah katomattomina, a myö muut muutumma. 53Niätšen tämän katovan runkon pitäy muuttuo katomattomakši ta kuolovaisen kuolomattomakši. 54Konša näin käyt, šilloin täyttyy tämä Pyhien Kirjutukšien šana:

– Kuoloma on nielty. Voitto on šuatu.

55Kuoloma, missä on šiun myrkkypiikki?

Tuonela, missä on šiun voitto?

56Kuoloman myrkkypiikki on riähkä, ta riähkä šuau voiman Sakonašta. 57Ka passipot Jumalalla, kumpani antau meilä voiton miän Hospotin Iisussan Hristossan kautti!

58Tämän takie, armahat velleni, tiän ei pie horjuo, vain pisykkyä lujina. Ruatakkua aina täyttä väkie Hospotin työtä. Tietäkkyä, jotta Hospoti ei anna tiän ruavon männä tyhjäh.