Uuši Šana vienankarjalakši (KAR11)
11

Mintäh naisen pitäy peittyä piä?

111Ottakkua miušta mallie, niin kuin mie otan Hristossašta. 2Kiitän teitä šiitä, vellet, jotta aina muissatta milma ta elättä miun antamien opaššukšien mukah. 3Tiän pitäy kuitenki tietyä, jotta jokahisen miehen piä on Hristossa, naisen piä on mieš ta Hristossan piä on Jumala. 4Kun miehellä ollou lakki piäššä, konša hiän moliutuu tahi ilmottau Jumalan viestie, hiän häpyäy omua piätäh. 5A kun naini ollou pal'l'ahin päin, konša moliutuu tahi ilmottau Jumalan viestie, hiän niise häpyäy omua piätäh. Še on šama kun häneltä ois ajeltu piä pal'l'ahakši. 6Kun naini ei peittäne piätä, niin antakkah hiän leikata tukatki. Ka kun kerran naisen on häpie leikata tahi ajua tukat, niin hänen pitäy peittyä piä.

7Miehen ei pie peittyä piätäh, šentäh kun hiän on Jumalan kuva ta kunnivo. A naini on miehen kunnivo. 8Mieštä ei luajittu naisešta, kun naini mieheštä. 9Eikä mieštä luajittu naista vaššen, kun naini mieštä vaššen. 10Šentäh anhelien takie naisella pitäy olla piäššä peite merkiksi šiitä, jotta hiän on toisen vallan alla. 11Kummiski Hospotin ieššä ei ole naista ilmain mieštä eikä mieštä ilmain naista. 12Niin kuin naini luajittih mieheštä, šamoin mieš aina šyntyy naisešta. Ka kaikki on lähtösin Jumalašta. 13Tuumaikua iče, paššuauko naisen moliutuo Jumalalla pal'l'ahin päin. 14Eikö iče luontoki opašša teitä, jotta miehen on häpie pityä pitkie tukkie, 15ka naisella še on kunnivo. Pität tukat on annettu naisella peittiekši. 16A kun ken tahtonou kiistyä vaštah, niin tietäkkäh, jotta tämmöni tapa on meilä ta Jumalan uškojakunnilla.

Mitein pitäy šyyvvä pyhä vero?

17Näitä neuvoja antuas's'a miun pitäy ni moittie teitä. Konša työ keräyvyttä yhteh, teilä on šiitä enämpi vahinkuo kuin hyötyö. 18Enšistäh mie olen kuullun, ta ošittain ušonki šiih, jotta teilä on riitoja uškojakunnašša. 19Tietyšti tiän joukošša pitäyki olla eri mielijä, jotta näkyis, keneh teistä voit uškuo. 20Konša työ keräyvyttä yhteh ta šyöttä, niin šitä ei voi pityä Hospotin pyhänä verona11:20-21 Alkukirikön uškojat tuotih koista šyömistä ta juomista ta šyötih yheššä vero. Šyönnin jälkeh hyö otettih pričastieta., 21šentäh kun jokahini kiirehtäy šyyvvä omie evähie. Ta niin yksi on näläššä, a toini juovukšissa. 22Ettäkö voi šyyvvä ta juuvva koissa? Vain vähekšittäkö työ Jumalan uškojakuntua? Tahottako hävätä niitä, kellä ei ole ruokua? Mitä miun pitäis teilä šanuo? Kiittyäkö teitä täštä? Varmašti en kiitä.

23Hospotilta šain tietyä tämän, min olen teiläki opaštan: Hospoti Iisussa šinä yönä, kuna Hänet petettih, otti leivän, 24passipoitti Jumalua, katko leivän ta šano: «Ottakkua ta šyökyä. Tämä on Miun Runko tiän puolešta katattu. Ruatakkua tämä Miun muissokši.» 25Šamoin Hiän otti veron jälkeh mal'l'an ta šano: «Tämä mal'l'a on Miun Verellä lujitettu Uuši Šopimuš. Niin rikeneh kuin šiitä juotta, ruatakkua še Miun muissokši.»

26Niin rikeneh kuin työ šyöttä tätä leipyä ta juotta täštä mal'l'ašta, työ tovissatta Hospotin kuolomašta šiih šuate, kuni Hiän ei tule. 27Šentäh, ken kunnivoja antamatta šyöy tätä leipyä tahi juou Hospotin mal'l'ašta, še häpäšöy Hospotin Runkon ta Veren. 28Jokahini tutkikkah omua šytäntäh, šiitä vašta šyökäh tätä leipyä ta juokah täštä mal'l'ašta. 29Ken šyöy ta juou ajattelomatta, jotta šiinä on Hospotin Runko, še tienuau tämmösellä šyömisellä ta juomisella ičelläh suutun. 30Tämän takie tiän joukošša on äijän voimattomie ta läsijie ta monet on jo kuoltu. 31Kun myö iče tutkisima iččienä, niin emmä joutuis suutittaviksi. 32No kun Hospoti suutiu ta kurittau meitä, niin šilloin meitä ei suutita yheššä tämän muailman kera.

33No niin, velleni, konša keräyvyttä šyömäh yhtehistä veruo, vuottakkua toini toista. 34Še, kellä on nälkä, šyökäh koissah, jotta tiän keräytymini ei koituis teilä kuritukšekši. Muita neuvoja annan šinne tultuoni.

12

Pyhän Henken lahjat

121Vellet, himottais, jotta työ tietäsijä toven Pyhän Henken lahjoista. 2Työ muissatta, jotta konša vielä olija toisenvierosie, teitä niin kuin väkisin ois vetän mykkien valehjumalien luo. 3Šentäh tietäkkyä, jotta ei kenkänä, ken pakajau Jumalan Henken vallašša, voi šanuo: «Iisussa on kirottu». Šamoin kenkänä ei voi šanuo: «Iisussa on Hospoti», muitein kun vain Pyhän Henken vallašša.

4Pyhän Henken lahjoja on monenmoisie, vain Henki, kumpani ne antau, on šama. 5Teilä on monenmoista ruatuo uškojakunnan hyväkši, vain Hospoti, kumpasella työ ruatta, on šama. 6Tiän henkelliset lahjat ollah monenmoiset, vain Jumala, ken meissä kaikissa kaiken vaikuttau, on šama. 7Hiän antau Henken jiäviytyö jokahisešša eri tapah, kuitenki yhtehisekši hyövykši. 8Henki antau yhellä viisahuonšanat, toisella tiijonšanat. 9Eryähällä še šama Henki antau erityisen ušon, toisella parentamisen lahjat. 10Yksi šuau voiman luatie ihmehruatoja, toini tuou viestijä Jumalalta. Eryähällä on lahja erottua, mi on Jumalan Henkeštä lähtösin ta mi ei. Kellä on lahja paissa tuntomattomilla kielillä, a kellä lahja šelittyä näillä kielillä šanottuo. 11No kaiken tämän šuau aikah yksi ta šama Henki, kumpani jakau omie lahjojah jokahisella, niin kuin tahtou.

Myö olemma Hristossan runkon ošie

12Hristossa on niin kuin ihmisen runko, kumpasešša on monie ošie. Vaikka ošie on äijän, ne kaikki yheššä ollah yksi runko. 13Miät kaikki, ollemma myö jevreit tahi kreikkalaiset, orjat tahi omavaltaset, on kaššettu yheššä Henkeššä, niin jotta meistä tuli yksi runko. Ta kaikin myö olemma šuanun juuvva šamua Henkie.

14Eihän runkuo ole luajittu yheštä ošašta vain monešta. 15Vaikka jalka šanois: «Kun kerran en ole käsi, en kuulu runkoh», niin eikö še kuiteski kuulu runkoh? 16Ta kun korva šanois: «Kun kerran en ole šilmä, en kuulu runkoh», niin eikö še kuiteski kuulu runkoh? 17Kun koko runko ois vain yksistäh šilmä, niin milläpä še kuulis? Tahi još še ois yksistäh korva, niin milläpä nuuhella? 18Jumala kumminki ašetti runkoh kaikki eri ošat, niin kuin Hiän tahto. 19Kun kaikki ois yhtä ta šamua ošua, niin oisko šilloin olomašša mitänä runkuo? 20Runkon ošie on kuitenki monta, a runko on vain yksi.

21Ei šilmä voi šanuo kiällä: «Mie en tarviče šilma». Yhellä keinoin piä ei voi šanuo jaloilla: «Mie en tarviče teitä». 22Myö emmä voi elyä ilmain niitä runkonošie, mit näytetäh muita vähäväkisemmiltä. 23Ta niitä runkonošie, kumpasie emmä pie kovuan arvošša, myö peitämmä hyvin. 24A niitä miän ošie, kumpasie on huikie näyttyä, myö peitämmä vielä paremmin. Niitä runkonošie, kumpasie emmä häpiele, ei tarviče peittyä. Kun Jumala yhisti ošat runkokši, Hiän anto vähempiarvosilla ošilla šuuremman kunnivon. 25Šilloin runkošša ei šynny riitoja, a šen ošat yheššä huolehitah toini toisešta. 26Kun yksi runkonoša käršiy, šen kera käršitäh kaikki muutki. Ta kun yksi oša šuau kunnivuo, šen kera iluol'l'ah kaikki muutki.

27Työ oletta Hristossan runko, ta jokahini teistä on tämän runkon oša. 28Jumala pani uškojakuntah enšistäh yksie apostoliloiksi, toisie pani viessintuojiksi, kolmanšie pani opaštajiksi. Eryähillä Hiän anto lahjan luatie ihmehruatoja, eryähillä anto parentamisen lahjat, a eryähillä lahjan auttua muita. Eryähillä Hiän anto lahjan olla johtajana ta toisilla lahjan paissa tuntomattomilla kielillä. 29Eihän kaikki olla apostolija. Ei kaikki olla viessintuojie eikä opaštajie. Kaikki ei šuateta luatie ihmehruatoja. 30Ei kaikilla ole parentamisen lahjoja. Ta ei kaikki paissa tuntomattomilla kielillä, eikä jokahini voi šelittyä näitä pakinoja.

31Staraikua šuaha ičellänä kaikista šuurimpie lahjoja! A nyt mie näytän teilä kaikista parahimman tien.

13

Tykkyämisen tie on paraš

131Vaikka mie pakajaisin ihmisien ta anhelien kielillä, vain kun en tykkyäis toisie, niin oisin vain heläkkä vaški tahi jymäkkä tsimbali. 2Vaikka mie šaisin viestijä Jumalalta, vaikka tietäsin kaiken peitošša pietyn, vaikka miula ois kaikki tieto ta kaikki uško, niin jotta voisin vuaroja šiirtyä, vain en tykkyäis toisie, niin mie en ois mikänä. 3Ta vaikka jakasin kaikki omat hyvyset köyhillä ta antasin polttua iččeni tulešša, ka en tykkyäis toisie, niin šiitä ei ois miula mitänä hyötyö.

4Ken tykkyäy, še on käršivällini ta armollini. Ken tykkyäy, še ei kajehi, ei kehu iččieh, ei pöyhenteliyvy 5eikä käyttäyvy šopimattomašti. Ken tykkyäy, še ei eči hyötyö ičelläh, še ei šiänny, ei muistele hänellä ruattuo pahua. 6Še ei ole hyvilläh viäryöštä, vain on hyvilläh šiitä, kun oikevuš voittau. 7Ken tykkyäy, še pisyy kaikešša lujana, aina uškou, ei luovu toivošta ta käršiy kaiken.

8Tykkyämini ei konšana kavo. Jumalan viessintuojien ruato loppuu, kielillä pakajamini šammuu, tietuo enämpi ei tarvita. 9Niätšen miän tieto kun on vajua ta Jumalan antamie viestijäki emmä malta šanella täyvellisešti. 10Ka kun täyvellini tulou, niin kaikki vajua katou.

11Konša mie olin lapši, mie pakasin kuin lapši, miula oli lapšen mieli ta lapšen ajatukšet. Konša kašvoin miehekši, niin jätin lapšen tavat. 12Nyt myö kaččelemma kuin tummašta lasista läpi, kaikki on himmietä, ka vielä myö niämmä šilmäštä šilmäh. Nyt miun tieto on vielä vajua, ka vielä mie tiijän kaiken täyvellisešti, šamoin kuin Jumala tietäy miušta kaiken.

13Niin pisytäh nämä kolme: uško, toivo ta tykkyämini. A šuurin niistä on tykkyämini.