23.5.2022 Maanantai

Tässä

 

Jumala, olen saanut sinulta paljon hyvää. Itse asiassa koko elämän.
– – –
Silti jotakin tuntuu puuttuvan. Jossakin minussa piilee tyhjyys. Täytä sinä se.

 

Sana

 

”Minä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Koputtakaa oveen, niin se avataan teille. Pyytäjä kyllä saa, etsijä löytää ja koputtajalle avataan. Kuka teistä vanhemmista antaisi lapselleen käärmeen, jos lapsi pyytäisi kalaa? Tai skorpionin, jos hän pyytäisi munaa? Vaikka te olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä asioita. Kai siis Taivaan Isä antaa vielä paljon mieluummin Pyhän Hengen niille, jotka sitä pyytävät.” (Luuk 11:9–13)

 

Keskustelu

 

Löydänkö jotakin myönteistä siinä, että joudun rukoilemaan sinnikkäästi? Millaisia asenteita rukousvastauksen viipyminen tuo minussa esiin?
Muistelen tapausta, jolloin rukoukseeni vastattiin. Miltä se tuntui? Onko siinä jotakin samaa kuin Sananlaskujen kirjan kuvaamassa kokemuksessa ”Pitkä odotus ahdistaa sydäntä, elämä elpyy, kun toive täyttyy” (Sananl. 13:12)? Millä tavoin on, millä tavoin ei?
Onko minun helppo ottaa vastaan lahjoja ja ansaitsematonta huolenpitoa?
Miten ymmärrän sen, että Jeesus vastaa kaikenlaisen ihmiselle tarpeellisen pyytämiseen lupauksella, että Jumala antaa Pyhän Hengen? Mitä Pyhä Henki minulle antaa?

 

Näkökulma tekstiin

 

Kirkollista kieltä kuunnellessa törmää aika-ajoin sanaan ”harras”. Agricolan kielessä ja aikana sanan merkitys oli lähempänä germaanislähtöistä kantasanaansa hartas (vrt. nykyruotsin hård ja englannin hard), joka vastasi nykykielen adjektiivin ”kova” merkitystä. Kun tehtiin hartaasti jotakin, tehtiin täysillä, kovaa ja tosissaan. Harras rukous tarkoitti paneutunutta ja innokasta rukousta. Sana ”harrastaa” kantaa vielä jossakin määrin samaa vivahdetta: golfinpeluuta tai lintujen havainnointia ja bongausta voi harrastaa niin, että kaikki muu unohtuu. Vuosisatojen myötä harras on saanut kirkollisessa kielessä veltompia ja uneliaampia sivumerkityksiä niin, että keskittyneen tekemisen tarkoite on jäänyt pimentoon. Hyvä hartauspuhe voi silti edelleenkin olla syvällistä ja innostavaa, ei vain rauhoittavaa ja rentouttavaa. Jossakin vaiheessa sanan ”harras” käytöstä voi olla syytä luopua ja keksiä uusi ja innostavampi.

 

Tästä eteenpäin

 

”Älkää murehtiko mistään, vaan kertokaa kaikki tarpeenne Jumalalle. Pyytäkää häneltä, rukoilkaa ja kiittäkää häntä. Kaiken ymmärryksen ylittävä Jumalan rauha vartioi sydäntänne ja ajatuksianne ja saa ne pysymään Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (Fil. 4:6–7.)