11.4.2022 Maanantai

Kuuntele Tässä olen -harjoitus 11.4.2022

Tässä

 

Herra, sinä näet sydämeeni, eikä välillämme tarvita sanoja.
– – –
Sinä näet elämäni ja tiedät, mitä juuri nyt tarvitsen. Lasken itseni sinun käsiisi.

 

Sana

 

Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Oliivimäelle. Oppilaat seurasivat häntä. Perillä Jeesus sanoi heille: ”Rukoilkaa, ettette joutuisi koeteltaviksi.” Hän vetäytyi omiin oloihinsa kivenheiton päähän muista, polvistui ja rukoili: ”Isä, jos tahdot, anna tämän maljan jäädä minulta juomatta. Toteuta kuitenkin oma tahtosi äläkä minun.” Silloin taivaasta ilmestyi enkeli antamaan Jeesukselle voimaa. Jeesusta alkoi ahdistaa, ja hän rukoili entistä kiihkeämmin. Hänen hikensä pisaroi maahan kuin veri.
Kun Jeesus rukoiltuaan nousi ja palasi oppilaiden luokse, hän näki, että suru oli uuvuttanut heidät uneen. Hän sanoi: ”Miksi nukutte? Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi koeteltaviksi.”
Jeesuksen vielä puhuessa saapui paikalle väkijoukko. Juudas, yksi kahdestatoista oppilaasta, astui esiin joukosta ja meni Jeesuksen luokse suudellakseen häntä. Jeesus kuitenkin sanoi: ”Juudas, suutelemallako sinä ilmiannat Ihmisen Pojan?” Kun Jeesusta ympäröivät oppilaat ymmärsivät, mitä oli tekeillä, he sanoivat: ”Herra, annetaanko miekan heilua?” Yksi heistä löikin ylipapin palvelijalta oikean korvan päästä. Jeesus kuitenkin sanoi: ”Lopettakaa!” Hän kosketti palvelijan korvaa, ja se parani. Sitten Jeesus sanoi ylipapeille, temppelivartioston päälliköille ja kansanjohtajille, jotka olivat tulleet vangitsemaan häntä: ”Oletteko tulleet ottamaan minut kiinni miekkojen ja seipäiden kanssa kuin rikollisen? Olen ollut kanssanne temppelissä joka päivä, ettekä ole kättänne kohottaneet minua vastaan. Nyt pimeydellä on valta, ja sen turvin te iskette.”
Kun Jeesus oli vangittu, hänet vietiin ylipapin taloon. Pietari seurasi välimatkan päässä. Pihalle oli sytytetty tuli, ja ihmiset kokoontuivat sen ympärille. Pietari istuutui heidän joukkoonsa. Eräs palvelija näki hänen istuvan tulen ääressä. Tämä nainen jäi tuijottamaan Pietaria ja sanoi sitten: ”Tuokin oli sen miehen kanssa.” ”En edes tunne häntä, nainen”, Pietari kiisti. Vähän myöhemmin eräs mies sanoi Pietarin nähdessään: ”Sinäkin olet sitä joukkoa.” Pietari kuitenkin sanoi: ”En todellakaan ole!” Noin tunnin päästä eräs toinen mies väitti: ”Aivan varmasti tuo oli sen miehen kanssa. Hän on selvästi Galileasta.” ”Minulla ei ole aavistustakaan, mistä puhut”, Pietari sanoi. Samassa, Pietarin vielä puhuessa, kukko kiekui. Herra kääntyi katsomaan Pietaria, ja Pietari muisti, miten tämä oli sanonut: ”Ennen kuin kukko tänään kiekuu, sinä kiellät kolmesti tuntevasi minut.” Pietari lähti pihasta ja puhkesi katkeraan itkuun. (Luuk. 22:39–62)

 

Keskustelu

 

Johtuuko Jeesuksen hätä siitä, että hän pelkää kärsimystä ja kuolemaa? Vai siitä, että hän ei ole varma, mikä lopulta on Isän tahto? Entä jos tarkoitus ei olekaan, että Juudas pettää, Pietari kieltää, Jeesus kuolee? Miten Jumalan tahdon epäileminen on minulle tuttu kokemus?
Rukoillessaan Jumalaa suuressa hädässä Jeesus puhuttelee häntä sanalla Abba, isä, isi. Miten minä puhuttelen Jumalaa, kun hätä on suuri?
Mikä oli se suru, jonka uuvuttamina oppilaat nukkuivat? Miten minä reagoin kohdatessani suurta surua?
Oppilaat pakenivat. Jeesus kysyy minulta, haluanko minäkin mennä pois. Millainen hänen äänensä on? Miltä hän näyttää? Mitä pelkään? Mitä lopulta pakenen?

 

Näkökulma tekstiin

 

Kiellettyään Jeesuksen Pietari ei enää uskalla katsoa Vapahtajan suuntaan vaan itkee katkerasti ja hänen päänsä kääntyy pois. Hänen tekonsa pakottaa hänet käpertymään omaan itseensä ja omaan mahdottomuuteensa. Hän pääsee tästä tilasta vapaaksi vasta kohdattuaan ylösnousseen Jeesuksen ja saatuaan sanotuksi tälle: ”Herra, sinä tiedät kaiken.” (Joh. 21:15–19.) Sinä tiedät, mitä olen tehnyt, sinä tiedät, miten olen kärsinyt, sinä tiedät, miten olen kantanut syntiä mukanani.

 

Tästä eteenpäin

 

Oi sinä kaikkein armollisin,
ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivaista syntistä,
ja katso puoleeni laupeutesi silmin,
niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut,
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Anna minulle pyhä armosi,
että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.

 

(Virsikirjan jumalanpalvelusliite, 706)

Raamatunteksti(t)