3.4.2022 5. paastonajan sunnuntai

Kuuntele Tässä olen -harjoitus 3.4.2022

Tässä

 

Kärsimyksessä ei näytä olevan mitään myönteistä. Sinä, Jeesus, olet kuitenkin jakanut kanssamme kärsimyksemme.
– – –
Sinun kanssasi lähden tähän rukoukseen ja tähän päivään.

 

Sana

 

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle. He pohtivat: ”Mitä meidän pitäisi tehdä, koska tämä mies tekee monia ihmeitä todisteeksi omasta puolestaan? Jos annamme hänen jatkaa, kaikki alkavat uskoa häneen. Kohta roomalaiset tulevat ja vievät maamme ja tuhoavat kansamme.” Yksi keskustelijoista oli nimeltään Kaifas. Hän oli sinä vuonna ylipappi, ja hän sanoi: ”Te ette ymmärrä mitään. Ette osaa järkeillä, että yhden kannattaa kuolla koko kansan puolesta. Niin on teille parempi: silloin koko kansa ei tuhoudu.” Tämä ajatus ei ollut hänen omasta päästään, vaan sen vuoden ylipappina hän profetoi, että Jeesus kuolisi kansan puolesta. Jeesus ei tosin kuolisi vain oman kansansa puolesta, vaan kuolemallaan hän kokoaisi yhteen hajallaan olevat Jumalan lapset.
Siitä päivästä alkaen neuvosto suunnitteli Jeesuksen tappamista. (Joh. 11:47–53)

 

Keskustelu

 

Mikä oli ylipappien, fariseusten ja neuvoston Jeesuksen vaikutusta koskeva huoli?
Kaifas ehdottaa Jeesuksen uhraamista. Millä tavoin evankeliumin kirjoittajan ajatus Jeesuksesta uhrina eroaa Kaifaan esittämästä?
Mikä yhdistää minut hajallaan oleviin Jumalan lapsiin? Missä on minun seurakuntani? Keitä siihen kuuluu?

 

Näkökulma tekstiin

 

Juudea oli Jeesuksen aikana Rooman miehitysvallan alla. Sanhedrin eli Suuri neuvosto oli juutalaisten ylin hallinnollinen elin. Se käytti poliittista, oikeudellista ja uskonnollista valtaa, mutta sen toimintakyky oli rajallinen, sillä Suurella neuvostolla ei ollut oikeutta langettaa esimerkiksi kuolemantuomiota. Neuvoston jäseniä olivat ylipapit eli papiston johtavat miehet, vanhimmat sekä oppineita. Virassa oleva ylipappi toimi puheenjohtajana, tällä kerralla Kaifas.
”Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.” Tämän tunnetun sitaatin isänä pidetään roomalais-katolisen kirkon historiantutkijaa sir John Dalberg-Actonia (1834–1902).

 

Tästä eteenpäin

 

Jeesus, anna minun tunnistaa, mikä on minun tapani käyttää valtaa eteeni tulevissa pienissä ja suurissa asioissa. Näytä myös, miten minun tulisi valtaani käyttää ja tee minut halukkaaksi käyttämään sitä sinun tavallasi.