26.3.2022 Lauantai

Kuuntele Tässä olen -harjoitus 26.3.2022

Tässä

 

Tiedän, että sinulla olisi paljonkin puhuttavaa minulle. Toisaalta haluaisin kuulla, mitä kaikkea, mutta toisaalta tunnen itseni ja pelkään, että en pystykään ottamaan sanottavaasi vastaan.
– – –
Opeta sinä minua. Anna minulle vain sen verran kuin nyt pystyn ottamaan vastaan. Kuuntelen.

 

Sana

 

Silloin Jeesus sanoi: ”Simon, minulla on sinulle asiaa.” ”Kerro pois, opettaja”, fariseus vastasi.
Oli kaksi miestä”, Jeesus aloitti. ”Molemmat olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut varaa maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Mitä luulet, kumpi heistä rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Varmaankin se, joka sai anteeksi isomman velan.” ”Hyvin päätelty”, Jeesus sanoi. Hän kääntyi naiseen päin mutta puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, et antanut minulle jalkojenpesuvettä, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et suudellut minua tervehdykseksi, mutta hän ei ole saavuttuaan muuta tehnytkään kuin suudellut jalkojani. Sinä et voidellut päätäni oliiviöljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Siksi sanon sinulle: Hänen monet väärät tekonsa on annettu anteeksi, ja niinpä hän rakasti paljon. Se taas, jolle annetaan vain vähän anteeksi, rakastaa vain vähän.” Jeesus sanoi naiselle: ”Sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Muut vieraat ihmettelivät: ”Kuka on tämä mies, joka antaa syntejäkin anteeksi?” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Pelastuit, koska luotit minuun. Mene rauhassa.” (Luuk. 7:40–50)

 

Keskustelu

 

Jeesus sanoo minulle: ”Minulla on sinulle asiaa.” Mitä hän sanoo?
Onko mielessäni joitakin sellaisia käytös- tai uskonnollisia tapoja, joita pidän tarpeettomina? Mitä tapaa vierastan erityisesti? Mahdanko löytää sille kuitenkin jonkin oikeutuksen?
Onko minulla jokin uskonnolliseksi ymmärrettävä tapa, jonka koen aidoksi ja todeksi? Miten vapaa olen toimimaan sen mukaan julkisesti vai kuuluuko se yksityiselämäni piiriin?
Millä tavoin minä osoitan kiitollisuutta Jeesukselle?

 

Näkökulma tekstiin

 

Jos kiinnostaa, voit verrata Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien Isä meidän -rukouksen sanamuotoja. Toisessa puhutaan velan, toisessa taas syntien anteeksiantamisesta (Matt. 6:9–13, Luuk. 11:2–4). Yhtä kaikki, evankeliumit haastavat meidät selvittämään, millä tavoin syntimme on velkaa Jumalalle.

 

Tästä eteenpäin

 

Puhu, opettaja, on ilo kuunnella sinua. Harvat puhuvat minulle niin, että tarkoittavat sitä, mitä sanovat, puhuvat sydämelleni ja vieläpä jäävät kuuntelemaan, kun koetan vastata.