UT2020:n julkaisemisesta pian vuosi

Kysely on päättynyt. Arvonta suoritetaan viikolla 41 ja voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Lämmin kiitos osallistumisesta!



Hyvä UT2020-käännöksen lukija ja kuuntelija!

Kuluneen vuoden aikana teitä UT2020-käännöksen lukijoita ja kuuntelijoita on kertynyt suuri määrä – ehkä enemmän kuin osasimme unelmoida. Kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana puoli miljoonaa kävijää avasi UT2020-käännöksen, ja 370 000 käyttäjää kuunteli äänikirjan jonkin luvun alusta loppuun.

Kohta vietämme UT2020-käännöksen 1-vuotispäivää.

Meitä kiinnostaa kuulla lähemmin, millaisin mielin te lukijat ja kuuntelijat olette vuoden kuluessa ottaneet tämän uuden, erilaisen raamatunsuomennoksen vastaan.  

Osallistu siis kyselyyn, jolla kerätään lukija- ja kuuntelijapalautetta UT2020-käännöksestä.

Aikaa kyselyyn vastaamiseen kuluu noin 15 minuuttia. Kysely on avoinna 6.10. asti.

Arvomme yhteystietojensa jättäneiden kesken kolme hopeista Kuljen kanssasi tai Herran siunaus -riipusta voittajan valinnan mukaan. Käsittelemme kaikki vastaukset nimettöminä.

Lämmin kiitos palautteestasi!

Siirry kyselyyn tästä

Ystävällisesti Terhi Huovari
UT2020-käännöksen projektinjohto

Kuva: Victor Xok / Unplash

Julkaistu torstai 23 syyskuu 2021