Suomen Pipliaseura
23.11.2021

TIEDOTE: Uusi testamentti 2020 ilmestyy sittenkin kirjana

UT2020 on globaalisti ensimmäinen raamatunkäännös, joka on käännetty alkutekstin koineekreikasta suoraan mobiilikäyttäjille. Yleisön toiveesta UT2020 julkaistaan joulun alla ensimmäistä kertaa myös kirjana.  

Tuore Uuden testamentin UT2020-käännös julkaistiin vuosi sitten Raamattu.fi-palvelussa ja Piplia-sovelluksessa, jossa se on mahdollista kuunnella myös näyttelijä Krista Kososen lukemana äänikirjana.  

Mobiilikäyttöön laadittu käännös on osoittautunut toimivaksi niin palautteen kuin tilastojenkin valossa. Vuodessa UT2020-käännökselle on kertynyt Raamattu.fi-palvelussa ja Piplia-sovelluksessa peräti noin puoli miljoonaa käyttäjää.

Vuoden aikana Pipliaseuralle on kuitenkin tullut runsaasti toiveita tekstin julkaisemisesta myös kirjana. Osalle lukeminen näytöltä on hankalaa, ja osa yksinkertaisesti toivoo äänikirjan ja digin rinnalle myös perinteistä kirjaa. Kirjaksi painettu Uusi testamentti 2020 vastaa näihin tarpeisiin, vaikka itse kääntämisen lähtökohtana onkin ollut mobiilikäyttö.   

”Teettämämme tutkimuksen mukaan käännös on lisännyt Raamatun käyttöä lähes puolella kyselyyn vastanneista lukijoista ja kuuntelijoista ja 82 % sanoo suosittelevansa käännöstä muille. Nyt kun aloitamme myös Vanhan testamentin kääntämisen mobiilialustalle, on oikea hetki muistaa heitä, jotka toivovat UT2020-käännöstä saataville kirjana”, sanoo Pipliaseuran toiminnanjohtaja Markku Kotila.  

UT2020 ilmestyy joulukuun lopulla ja se sisältää kuuden kuukauden lisenssikoodin Raamattu.fi- ja Piplia-sovelluksen tilaajakäyttäjäaineistoihin. 

Lisätiedot
Suomen Pipliaseura
Markku Kotila, toiminnanjohtaja, markku.kotila@piplia.fi, p. 010 838 6512 
Antti Siukonen, seurakuntapalvelun johtaja, antti.siukonen@piplia.fi,
p. 040 517 8010
Terhi Huovari, viestintä- ja varainhankintajohtaja, terhi.huovari@piplia.fi, p. 040 546 9016  

Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä