Suomen Pipliaseura
17.2.2021

Blogi: Toisenlainen paasto

Tänään tuhkakeskiviikkona 17.2.2021 alkaa paastonaika, joka päättyy pääsiäisaamun riemujuhlaan. Suomelaisessa arjessa tuhkakeskiviikko ja paaston alkaminen harvoin nousee uutisiin. Paastoa edeltävä laskiaistiistai ja mäenlasku sen sijaan usein päätyvät iltauutisten loppukevennykseksi.

Asuin perheeni kanssa kolme vuotta oikeassa karnevaalipyhäkössä Kölnissä, Saksassa. Siellä karnevaalien avajaisia vietettiin 11.11. Karnevaalikausi katkesi hetkeksi joulunaluspaastoon, mutta jatkui sitten laskiaistiistaihin asti. Varsinainen huipentuma alkoi torstaina, jota nimitettiin naisten paastoyöksi. Kyse ei kuitenkaan ollut paastosta vaan tankkaamisesta ennen paastoa. Jos karnevaalia vertaisi suomalaisiin oloihin, kausi torstaista tiistaihin oli yhtä vappuaattoa: naamiaisia, kulkueita ja illanviettoja. Vastakohta tuhkakeskiviikon katumukselle ja paaston alkamiselle oli jyrkkä.

Kristillisessä opetuksessa paasto liitetään yleensä jostakin luopumiseen. Yksi luopuu ruoka-aineista, toinen joistakin juomista, kolmas paastoaa sosiaalisesta mediasta. Kristillisen paaston tavoite ei kuitenkaan ole itsearvoisesti jostakin luopuminen, vaan pääseminen lähemmäksi Jumalaa. Jostakin luopuminen on vain yksi keino, jonka avulla joku voi herkemmin kuulla Jumalan puhuttelun. Ruoka- tai juomapaasto ei sovi kaikille. Monilla on esteenä myös terveydelliset syyt, niin myös minulla. On siis valittava toisenlainen paasto.

Tuttu paastonajan virsi alkaa: ”Jos tahdot käydä Herran askelissa…”. On siis kysyttävä, mitä Nasaretin mies opettaa paastosta. Vuorisaarnassa on itse asiassa varsin radikaali kuva paastosta: ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut”. Ei tuhkan ripottelua eikä säkkikankaaseen pukeutumista. Pikemminkin uusi kampaus, kiiltävät hiukset ja juhla-asu. Suorastaan hämmentävä kontrasti sille, miten paasto usein mielletään.

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen omasta paastosta. Se alkoi heti kasteen jälkeen ja kesti kokonaista neljäkymmentä päivää (Matt. 4:1-11). Kertomuksen keskiössä on kolme esittämää houkuttavaa tarjousta ja Jeesuksen vastaus niihin.

Tilanne lähteen liikkeelle siitä, että Jeesukselle nälkä. Ensimmäinen houkutus koskee kivien muuttamista leiväksi. Kiusoitteleva tarjous nälkäiselle miehelle. Siihen Jeesus vastaa: ” On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’”

Toinen kiusaava kysymys koskee houkutusta koetella Jumalaa hyppäämällä korkealta tyhjyyteen. Siihen Jeesus vastaa: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’”

Kolmas kysymys on kysymys vallasta. Mattauksen mukaan Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Tähänkin Jeesus vastaa viittaamalla Jumalan sanaan: ”On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”

Kolme kiusoittelevaa kysymystä ja kolme Jeesuksen vastausta. Aina samalla tavalla. Paasto johtaa vaikeiden kysymysten äärelle. Kysymykset nousevat oman mielen syvyyksistä. Pelkkä paasto voi osoittautua vaaran paikaksi.

Teen sinulle paastoehdotuksen: seuraa Jeesusta ja kuuntele, mitä hänellä on sanottavana. Lataa puhelimeesi Piplia-sovellus ja kuuntele paastonajan jokaisena päivänä yksi luku Uudesta testamentista. UT2020 vie sinut lähemmäs Jeesusta ja olet valmis kohtaamaan hänet pääsiäisaamun ilojuhlassa. Toisenlainen paasto kutsuu. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”.

Teksti: Markku Kotila

Kuva: Festival Committee Cologne Carnival

Suomen Pipliaseurav.4.17.10
Seuraa meitä