Jesaja 63

₁– Kuka on tuo, joka tulee Edomista,

joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa,

tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen

komeassa asussaan?

– Minä se olen, oikeuden julistaja,

suuri pelastaja.

₂– Miksi on pukusi punainen,

vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan?

₃– Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin,

kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni.

Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki

ja kiivaudessani tallasin ne,

niin että niiden mehu roiskui puvulleni

ja tahri kaikki vaatteeni.

₄Sillä koston päivää vaati minun sydämeni,

kansani lunastamisen vuosi oli tullut.

₅Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut yhtään auttajaa.

Minä ihmettelin, ettei ketään tullut tuekseni.

Vain oman käsivarteni voima minua auttoi,

vain oma kiivauteni minua vahvisti.

₆Niin minä poljin kansat vihassani,

murskasin ne kiivaudessani

ja annoin mehun valua maahan.

₇Herran armotöitä minä julistan,

Herran ylistettäviä tekoja,

muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt,

hänen suurta hyvyyttään Israelia kohtaan,

kaikkea, minkä hän on sille tehnyt,

hän, joka on uskollinen ja täynnä armoa.

₈Hän sanoi: »Hehän ovat minun kansaani,

omia lapsiani, jotka eivät minusta luovu.»

Niin hän tuli heidän pelastajakseen,

₉vapautti heidät ahdingosta.

Ei sanansaattaja, ei enkeli,

vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät.

Rakkaudessaan säälivänä

hän lunasti heidät vapaiksi,

hän nosti ja kantoi heitä

kaikkina menneinä päivinä.

₁₀Mutta he niskuroivat häntä vastaan

ja tekivät murheelliseksi hänen pyhän henkensä,

ja hänestä tuli heidän vihollisensa,

joka taisteli heitä vastaan.

₁₁Silloin he muistivat menneet päivät,

muistivat Mooseksen, hänen palvelijansa,

ja he kysyivät:

– Missä on hän, joka vedestä nosti

omalle laumalleen paimenen

ja asetti häneen pyhän henkensä?

₁₂Missä on hän, joka antoi mahtavan käsivartensa

johdattaa Moosesta,

hän, joka halkaisi vedet heidän edessään

ikuiseksi kunniaksi nimelleen,

₁₃hän, joka johdatti heidän askelensa syvyyksien halki,

niin että he kulkivat kuin hevonen arolla, kompastelematta?

₁₄Niin kuin karja laskeutuu alas laaksoon,

niin kansa, jota Herran henki johti,

laskeutui rauhassa lepäämään.

Näin sinä johdatit kansaasi

nimesi kunniaksi.

₁₅Katso taivaastasi,

katso pyhästä, ihanasta asumuksestasi!

Missä viipyy sinun tulinen intosi,

missä ovat voimatekosi?

Missä on sinun palava säälisi?

Älä kiellä meiltä rakkauttasi!

₁₆Olethan sinä meidän isämme.

Ei Abraham meistä mitään tiedä

eikä Israel meitä tunne.

Sinä, Herra, olet meidän isämme.

Ikuinen Lunastajamme,

se on sinun nimesi.

₁₇Miksi päästät meidät eksymään teiltäsi,

miksi annat sydämemme paatua

niin ettei se kavahda sinun voimaasi?

Palaa takaisin, palvelijoittesi tähden,

palaa kansasi heimojen tähden!

₁₈Vain hetken sai kansasi pitää hallussaan pyhäkköäsi,

nyt meidän ahdistajamme tallaavat sinun temppeliäsi.

₁₉Nyt olemme kuin et koskaan olisi meitä hallinnut,

kuin ei meitä koskaan olisi pyhitetty sinun nimelläsi.

Kunpa jo repäisisit halki taivaan, astuisit alas

ja panisit vuoret järisemään!