Herra pelastaa, ja se pelastus pysyy
1Kuulkaa minua,
te jotka tavoittelette vanhurskautta
ja etsitte Herraa!
Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu,
sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu.
2Katsokaa Abrahamia, isäänne,
ja Saaraa, joka teidät synnytti!
Yksi ainoa hän oli, Abraham, kun minä hänet kutsuin:
minä siunasin hänet jälkeläisten runsaudella.
3Yhä Herra lohduttaa Siionia
ja armahtaa sen rauniomaita.
Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi
ja aron kuin Herran paratiisiksi.
Siellä on oleva ilo ja riemu,
siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.
4Kuuntele minua, kansani,
kansakunnat, tarkatkaa sanojani,
sillä laki on minusta lähtöisin,
minä säädän oikeuteni kansojen valoksi.
5Minun vanhurskauteni on lähellä,
minä tuon pelastuksen
ja luja käteni jakaa kansoille oikeutta.
Kaukaiset rannat ikävöivät minua,
minun vahvaa kättäni ne odottavat.
6Kohottakaa katseenne taivasta kohden,
katselkaa alhaalla leviävää maata!
Taivas hajoaa kuin savu
ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate,
sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset.
Mutta minun pelastukseni pysyy iäti
eikä minun vanhurskauteni murene.
7Kuulkaa minua, te jotka tunnette oikeuden,
te joilla on minun lakini sydämessänne:
– Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa,
älkää säikkykö heidän herjauksiaan!
8Heidän käy kuin vaatteen, jonka toukka kalvaa rikki,
kuin villakankaan, jonka koi syö.
Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti,
minun pelastava armoni polvesta polveen.
Herran väkevä käsi
9Herää, Herran käsivarsi!
Herää ja näytä voimasi!
Nouse niin kuin muinaisina päivinä,
menneitten sukupolvien aikana.
Sinähän iskit hengiltä Rahabin,
lävistit syvyyden hirviön.
10Sinähän kuivasit meren,
suuren syvyyden vedet.
Sinä muutit syvänteet valtatieksi
lunastettujen kulkea yli.
11Herran vapaiksi ostamat palaavat
ja saapuvat riemuiten Siioniin.
He kantavat päänsä päällä ikuista iloa.
Ilo ja riemu astuvat portista,
huoli ja huokaus pakenevat kauas.
12– Minä, minä olen teidän lohduttajanne.
Kuinka olet voinut pelätä kuolevaista ihmistä,
Aadamin lasta, joka lakastuu kuin ruoho?
13Kuinka olet voinut unohtaa Herran, joka sinut loi,
joka levitti auki taivaan
ja laski maan perustukset?
Kuinka olet voinut pelätä aina ja kaiken päivää
vainoojasi vihaa,
kun hän yritti tuhota sinut?
Missä on nyt vainoojasi vimma?
14Pian vapautetaan kahleistaan
kumaraan kangistunut vanki.
Ei hän kuole vankikuoppaan,
eikä hänen enää tarvitse nälkää nähdä.
15Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
minä nostatin meren pauhuun,
minun nimeni on Herra Sebaot.
16Minä olen pannut sanani sinun suuhusi
ja kätkenyt sinut kätteni suojaan.
Minä, joka levitin auki taivaan
ja laskin maan perustukset,
minä sanon Siionille: »Sinä olet minun kansani.»
Hereille, Jerusalem! Herra ottaa pois vihansa maljan
17Hereille, nyt hereille,
jalkeille, Jerusalem!
Sinä olet juonut Herran kädestä
hänen vihansa maljan.
Pikarin, joka sai jalkasi horjumaan,
olet tyhjentänyt viimeiseen pisaraan.
18Et ole saanut taluttajaa
lastesi joukosta, jotka olet synnyttänyt.
Niiden joukosta, jotka olet kasvattanut,
ei kukaan tarttunut käteesi.
19Kaksittain ovat sinua kohdanneet
– kukapa sinua säälisi –
tuho ja turmio, nälkä ja miekka
– kukapa sinua lohduttaisi!
20Kuin antiloopit verkossa
sinun poikasi makaavat kujien päissä
voimattomina ja lamaantuneina,
Herran ärjyvän vihan lyöminä,
Jumalan äänen lannistamina.
21Kuule nyt tätä, sinä poloinen,
sinä joka olet päihtynyt, vaikka et viinistä,
22näin sanoo sinun herrasi, Herra,
sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asiaa:
– Katso, minä olen ottanut pois sinun kädestäsi
vihani pikarin,
maljan, joka sai jalkasi horjumaan.
Sinun ei enää tarvitse juoda siitä.
23Ei, vaan minä panen sen sinun kiusaajiesi käteen,
niiden, jotka sinua komensivat: »Maahan pitkällesi!
Me marssimme sinun ylitsesi!»
– niin että sinä jouduit antamaan selkäsi tallattavaksi,
maankamaraksi, kaduksi kulkijoille.