9 LUKU. 9

₂"Totisesti minä tiedän, että niin on;

kuinka voisi ihminen olla oikeassa

Jumalaa vastaan!

₃Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan,

ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

₄Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan

kuka on niskoitellut häntä vastaan

ja jäänyt rankaisematta?

₅Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta,

hän kukistaa ne vihassansa;

₆hän järkyttää maan paikaltaan,

ja sen patsaat vapisevat;

₇hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse,

ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

₈hän yksinänsä levittää taivaat

ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

₉hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan,

Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

₁₀hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja,

ihmeitä ilman määrää.

₁₁Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe;

hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

₁₂Katso, hän tempaa saaliinsa,

kuka voi häntä estää,

kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

₁₃Jumala ei taltu vihastansa;

hänen allensa vaipuivat Rahabin auttajat.

₁₄Minäkö sitten voisin vastata hänelle,

valita sanojani häntä vastaan?

₁₅Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi;

minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

₁₆Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin,

en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

₁₇hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa

ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

₁₈joka ei anna minun vetää henkeäni,

vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

₁₉Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo:

'Tässä olen!'

mutta jos oikeutta, niin:

'Kuka vetää minut tilille?'

₂₀Vaikka olisin oikeassa,

niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi;

vaikka olisin syytön,

niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

₂₁Syytön minä olen. En välitä hengestäni,

elämäni on minulle halpa.

₂₂Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon:

hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

₂₃Jos ruoska äkkiä surmaa,

niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

₂₄Maa on jätetty jumalattoman valtaan,

hän peittää sen tuomarien kasvot —

ellei hän, kuka sitten?

₂₅Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin,

pakenevat onnea näkemättä,

₂₆ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet,

niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

₂₇Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani,

muuttaa muotoni ja ilostua,

₂₈niin minä kauhistun kaikkia kipujani,

tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

₂₉Syyllisenä täytyy minun olla;

miksi turhaan itseäni vaivaan?

₃₀Jos vaikka lumessa peseytyisin

ja puhdistaisin käteni lipeällä,

₃₁silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan,

niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

₃₂Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä,

voidakseni vastata hänelle

ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

₃₃Ei ole meillä riidanratkaisijaa,

joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

₃₄ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni,

niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;

₃₅silloin minä puhuisin enkä häntä pelkäisi,

sillä ei ole mitään sellaista tunnollani."